Vanha hautaan uusi alkaa...

Vuosi 2011; Työntäyteinen ja siksi raskas... Joskus 


loppui usko itseen ja jaksaminenkin oli 

vähissä, mutta jokainenpäivä opetti uutta, myös 


itsestäni... 


Ihanien työtovereiden kanssa jaettiin 


vertaistukea ja tultiin ystäviksi... 

Asiakkaat, sotiemme veteraanit, tekivät työstä


arvokkaan ja mielekkään...! 


Nyt on voittajaolo!



Vuosi 2012; Työntäyteinen ja joskus raskas...! Joskus


loppuu usko itseen ja voimat on vähissä, mutta 


jokainen päivä opettaa uutta, myös itsestäni....Saan 




onnekseni jatkaa työtä sama työyhteisö ympärilläni, 


nyt yhteistyötä tehden... 


Ja asiakkaat, sotiemme veteraanit, tekevät 


työstäni arvokkaan ja mielekkään...! 


On voittajaolo!






Toivon, että kaikki blogiystäväni saavat tänä alkaneena 


vuonna kokea VOITTAJAOLON! Onnellista, kokemusrikasta ja 


rakkauden täyttämää Uutta Vuotta!

Toivoo Kurki

Tuntsalla...

 Enpä muista milloin olisin viettänyt näin mukavaa Juhannusta! Mistä lie vanha ystävättäreni saikin ajatuksen, että lähtisimme "erämaihin" viettämään vapaita, pois yleisestä hulinasta ja melusta!
Joka tapauksessa idea oli kerrassaan loistava ja toteutus -jos mahdollista- vieläkin parempi....!

Mökki vuokrattiin Metsähallituksen varaamosta. Siinä oli tupa ja sauna, kaasuliesi, muttei sähköjä, eikä vesijohtoja...

Saunavedet kannettiin joesta melkoisen jyrkkiä askelmia pitkin, mutta kun homman teki kerralla kunnolla sai saunoa joka ilta huolettomasti. Nappinokka tietenkin oli innokkaana mukana touhussa....

Ihastelimme luonnon kauneutta ympärillämme. Olimme tarpeeksi kaukana "ihmisten ilmoilta", ettei tavanomaista juhannusörvellystä tarvinnut kuunnella ja kalamiehiä ajeli hiekkatiellä autoillaan harvakseltaan... Seuraa meille tekivät rantasipiparisko, joak koetti joka aamu houkutella meitä - ja etenkin Nappista pois poikasensa luota.... Nappis taas puuhasteli varsinaisen myyräarmeijan kanssa onnistumatta pyydystämään ainuttakaan... Muuten näimme kapustarintoja ja keräkurmitsoja, riekkoja, kotkia, koppeloita, keltavästäräkkejä, lapinharakan, isokäpylinnun ja vaikka mitä kaikkea muuta....

Kukat kukkivat runsaina. Olisi hyvinkin voinut kerätä juhannusyön taikoja varten sen seitsemän sorttia tyynyn alle, mutta kun ei tässä nyt enää olla sulhastenodotteluiässä, niin tyydyimme vain ihailemaan  mm erittäin runsaina teiden reunamilla kukkivia kissankäpälöitä. Ilmeisesti ilmanala on tuolla erämaissa niin saasteetonta, että kissankäpälä siellä menestyy.... Näimme myöskin runsaina kukkivia maariankämmeköitä ja kaarlenvaltikoita....

Juhannusaattona sää oli jo epävakainen; välillä satoi runsaasti, välillä taas paistoi suorastaan kuumasti.  Teimme patikkaretken läheisen vaaran laelle, josta ihailimme upeita tunturimaisemia. Päätimme jo tulla uudelleen valloittamaan Sorsatunturia tai patikoimaan UKK-reitille...

Tällä alueella on riehunut laaja metsäpalo joskus 60-luvulla. Sen merkkejä saattoi yhä nähdä luonnossa.  Vaaleanvihreiden mustikanvarpujen keskeltä irvisteli mustia kantoja kaikkialla. Kannoilla oli kummallisia muotoja ja nokiset läiskät niiden kyljissä olivat  kuin menninkäisten salaisia karttoja... 

Ei meitä sateetkaan haitanneet. Juhannuspäivä oli lepopäivä, nukuimme, lueskelimme ja söimme pihan grillissä  valmistettua ruokaa.  Pilvimuodostelmien vaihteluja oli hauska seurata. Melkein kuin lapsena, kun makasi pellon pientareella ja näki yli lipuvissa pilvissä linnoja, ritareita j alohikäärmeitä....

Sääskiä oli paljon, mutta niiden häädössä oli apuna ohvit ja varsinaiseksi hyttysenpyytäjäksi öisin muuntunut  Nappis, joka napsi suuhunsa yössä iniseviä kiusankappaleita ... Tosin oli pikkuisen vistoa siinä yön hiljaisuudessa kuunnella alati toistuvaa klopsahdusta ja maiskahdusta, ääntä joka syntyi koirulin napattua hyttysen suuhunsa. ..

Paluu arkeen on yhtä ankeaa kuin aina! Unirytmit ehti mennä sekaisin ja nytr nukuttaisi aamusta, mutta illasta ei uni tule millään. Toisaalta, oli mukava olla reissussa, mutta mukava oli taas palata kotiinkin!

Kurjen nokka kääntyy kohti Sallaa....

Juhannuksen viettoon ollaan menossa. Nappinokka ja minä. Ystävättären pieneen autoon sovittaudumme ja matkaamme kohti Sallan Tuntsaa. Mukaan on pakattu karttaa ja kompassia, makuupussia ja sääskikarkoittimia....


Matkalle ei ole suuria tavoitteita asetettu. Maiseman vaihdos ja lepo lienevät ne tärkeimmät....
Retkeillään kämpän ympäristössä, koetetaan kalaonnea Tuntsajoessa ja yritetään olla syöttämättä itseämme sääskille tai karhuille... Toivotaan, ettei koko ajan sada, mutta asennoidutaan niin, ettei sekään haittaa. Saunaa voi lämmittää vaikka monta kertaa päivässä ja lukemista on mukana.... 


Näissä merkeissä:


Lystiä Juhannusta kaikille!


T. Kurki ja Nappinokka!

Vuoden vaihtuessa....

... on ollut tapana silmäillä mennyttä vuotta taaksepäin, koostaa tapahtumia, pohtia niiden merkitystä... Tällä kertaa tein tietoisen päätöksen, etten tänään palaa vanhaan, en vatvo elämän suruja ja iloja... Tällaiselle himoanalysoijalle  on vain hyväksi kerrankin jättää kaikki mennyt sikseen...

 En myöskään tee lupauksia, joita todennäköisesti en kuitenkaan pysty pitämään... Enkä rakentele suuria unelmia tulevan vuoden suhteen... 

Ei, aion vain olla, tässä ja nyt, hetkessä.... Ehkä sentään nostan lasillisen vuoden vaihtumiselle!

Teille, hyvät blogi-ystävät toivotan koko sydämestäni

Onnellista, Rakkaudentäyteistä 

Vuotta 2011

(Kuva otettu eilen, 30.12 iltapäivällä kirkkaan pakkastaivaan verhoutuessa paksuun pilveen)

Kaamoksen sinestä...

Runotorstain ja Valokuvatorstain 189. haaste; mielenrauha

Kiiruhda

Joulu on jo ovella

leivo, paista, siivoa

osta, osta lahjoja....

Ahdistaa

Rauhoitu

Joulu on jo ovella

mielen myrskyt aseta

katso kaamostaivasta....

Tänä itsenäisyyspäivän iltana

siniseen talvi-iltaan loistaa

kaksi kynttilää ikkunalla

muistoksi isänmaan

ja isän

ja niiden muiden

miesten ja naisten

maatamme sodassa puolustaneiden

Siunaustilaisuus ja muistojuhla

Veljeni siunattiin lauantaina koruttomin menoin lähimpien omaisten ja ystäväjoukon läsnäollessa. Koska veljeni tuhkataan, pyysin, ettei kukkia tuotaisi, vaan hiljaiset saattajat asettivat arkun vieressä olevaan maljakkoon tummanpunaisen ruusun. Muodostuneesta kimpusta teen asetelman, jonka vien Inarin hautausmaalle, kun uurna lasketaan perhehautaan.

Muistojuhla järjestettiin veljen toiveiden mukaisesti lounaskahvilassa, jossa hän oli käynyt toistakymmentä vuotta syömässä lähes jokaisena työpäivänään ja vielä usein silloinkin, kun oli jo jäänyt sairauslomalle. Tarjoilu oli maittavaa ja runsasta, tunnelma haikean leppoisaa..

Sisareni tytär oli kirjoittanut koskettavan ja kauniin muistokirjoituksen, jonka hänen miehensä luki. Puheen jälkeen hän laittoi soimaan Nightwishin (Kuolema tekee taiteilijan), sanoiltaan hyvin sopivan ja koskettavan laulun ja silloin suru sai vallan ja monet itkivät avoimesti.

Pidin itsekin pienen muistopuheen, jossa vertasin läsnäolijoiden muistoja palapelin osasiin; muodostimme muistoistamme kuvan veljestä. Kiitin saattoväkeä, että he olivat tulleet paikalle, olleet veljeni ystäviä, työtovereita, tukijoita ja uskonystäviä.... Vaikka en voinut ääneen sanoa, olin aivan erityisen hyvilläni, että sekä veljeni poika, että hänen tyttärensä olivat myös paikalla muistotilaisuudessa.

Veljeni seurakuntalaiset esittivät hengellisiä lauluja ja heidän pappinsa piti lyhyen rukoushetken. Veljeni oli löytänyt uskon Haminan katulähetyksen leirillä eräänä kesänä toistakymmentä vuotta sitten. Usko oli hänen tukikeppinsä kaikki nuo vuodet ja erityisesti sairasvuoteella hän kääntyi Jumalan puoleen rukouksin ja uskonystävät tukivat häntä monin tavoin.

Palasin juhlan jälkeen tähän asuntoon, jossa olen majaillut viimeisen 1,5 kuukauden ajan. Olin pitkän päivän jälkeen niin yliväsynyt ettei uni tullut millään. Valvoessani kävin läpi päivän tapahtumia ja olin hyvilläni, että muistojuhlasta muodostui veljeni toiveiden mukainen lämminhenkinen tilaisuus. Uskon, että hän myhäili tyytyväisenä siellä missä nyt on....

Puolimatkan tapaaminen

Miten voikin olla niin, että kun tapaa jonkun ensimmäistä kertaa, tuntuu, kuin olisi tuntenut tämän aina!?! Tuttuus tuntui vahvana ensi hetkestä alkaen tavatessamme blogiystäväni Mk:n kanssa perjantaina. Harvoin ensitapaamisella voi olla täysin ilman jännitystä ja vaikka emäntäni oli etukäteen huolissaan siivouksista, tuntui, että hänkin oli vailla "vieraskoreutta"!

Mk:n ihanat hännänheiluttajat tervehtivät vierasta iloisen äänekkäästi, mutta suopuivat pian lenkkikavereiksi ja touhisivat sellaisella energialla ja helteistä piittaamatta, että väkisin tuli hyvälle mielelle...Koirakuumettakin kun poden!

Ja kyllä pidettiinkin kuin piispaa pappilassa. Emäntä tarjosi mahottoman maukkaan aterian juuri omasta maasta nostetuista potuista, lähimetsästä poimituista kantarelleista ja itse ammutusta hirvestä. Ja mansikkakakkua kahvin kanssa.

Niin paljon oli röpinän aihetta, että kello hurahti ohi ensimmäisen bussinlähtöajan, enkä ollut lainkaan pahoillani. Ehdinhän tavata vielä isännänkin, joka puolestaan muisti takavuosilta isäni, joka hyvin kauan sitten toimi alueella riistapäällikkönä. Ja vaikka paljon oli jutun aihetta, sitä jäi varmasti seuraavaankin kertaan. Kovasti toivon, että saan vastavuoroisesti Mk:n vieraakseni Lappiin!

En voi täysin sanoiksi pukea sitä hyvää mieltä minkä tästä vierailusta sain. Viikko oli ollut tavattoman raskas, monien murheiden painama. Matkatessani takaisin Pasilaan katselin bussin ikkunasta sateen valumista tuulilasiin ja ajattelin, että mieleni oli puhdistunut samalla tavalla kuin luonto helteen jälkeen vesisateessa.

"Sielunsisaruutta", sanoisin! Kiitos vielä kerran Mk!

Sadetta odotellessa...

Juhannusaamuna taivas oli peittynyt paksuihin pilvenklöntteihin, jotka kätkivät taakseen sen ihanan sinisyyden ja kirkkauden, joka eilen vallitsi. Vielä hetki sitten aurinko teki epätoivisia yrityksiä pilkistellä pilvien lomasta, mutta siitä pilvet suuttuivat ja mustiksi muuttuivat...Kovin ovatkin nyt synkeän näköisiä.
Jospa ne pian purkaisivat harminsa, sataisivat vesipisaroina janoisen maan juotavaksi ja haihtuisivat sitten...niin, sinne minne pilvet menevät!

Vietän aamupäivääni laiskotellen ja kuluneita viikkoja nollaten. Työ on ollut melkoista ponnistelua, siksi tunnen tänäänkin väsymyksen painona luissa ja ytimissä asti. Onneksi jäljellä on enää yksi isompi tehtävä ennekuin helpottaa. Loman alkuunkin on vain kolme viikkoa.

Odotan sadetta. Kun se alkaa, puen sadetakin ylleni ja lähden metsään kävelylle. Eksytän puiden lomaan ja kivien koloon kaikki pienet huolet ja murheen murinat. Nautin tästä päivästä. Nauttikaa tekin!

Juhannus on meillä herttainen...

Valokuvatorstain ja Runotorstain 172 haaste, aiheena Juhannus

































on suven suloisuutta
kun kirkas taivas on sininen
vaikkei pirtti loistakaan puhtautta
pihamaakin roskainen

tänään luonto antaa parastaan
kun koivut tuoksuvat ja kuiskii pihlaja
kokosta ei tietoakaan
rappuun sammunut jo eka juhlija!


Kurki toivottaa kaikille SULOISTA JUHANNUSTA!

Pääsiäisen viettoa...

Olen viettänyt pääsiäissunnuntain aamupäivää miettien, mitä tämä juhlapäivä minulle oikeastaan merkitsee, vai merkitseekö mitään... Oivalsin, että pääsiäisen merkitys on vaihdellut erilaisissa elämäntilanteissa ja ikäkausina.

Perinteet sitovat minut yhä lapsuuden muistojen kautta juuriini. Lapsuuden pääsiäiseen kuului karjalaisten perinteiden noudattaminen virpomisineen ja tiettyine ruokineen. Samat perinteet olivat vahvasti näkyviä omien lasteni ollessa pieniä ja on mukava katsella miten lapsenlapset tulevat noidiksi ja peikoiksi pukeutuneina ja hieman jännittyneinä virpomaan. Ymmärrän myös, etteivät perinteet ja tavat pysy aina samanlaisina, vaan muuttuvat ja sekoittuvat toisiinsa ajan mittaan.

Keski-iän kynnyksellä etsin kristinuskon maailmasta elämääni sekä henkistä sisältöä, että vastauksia mieltäni jäytäneisiin kysymyksiin. Pääsiäisen kristilliset perinteet puhuttivat mutta samalla herättivät ristiriitaisia tuntoja. Etsimisen aika loppui enemmänkin epäuskoon ja tuskastumiseen. Ollessani keskellä elämäni vaikeinta kriisiä ja siksi henkisesti heikoilla tulin allergiseksi kaikenlaiselle "jeesustelulle" ja manipulointiyrityksille, tyyliin; "usko Jeesukseen, niin pelastut..."

Pääsiäinen ei tässä elämänvaiheessa herätä suuria tunteita, vaan on tervetullut vapaapäivien rypäs. Tosin, vesisade ja sohjoiset kadut eivät houkuta ulkoilemaan, mutta kuluuhan aika hyvin laiskotellen ja lueskellen.

Tunnustan, että tämä pääsiäinen pyörii niinkin maallisen asian kuin ruoan ympärillä. Ehkä "koira ei vain pääse karvoistaan"... Jos jotain kaipaan niin voida laittaa rakkailleni hyvää ruokaa, istua saman pöydän ääressä syömässä, nauttimassa ruoasta ja juttelemassa. Ihan nappiin ei kaikki mennyt, mutta ruokaa on tullut laitettua ja voih! - on sitä taasen syötykin... Ja tänään olisi vielä tarkoitus mennä ystävättären kanssa ulos syömään. Tämän jälkeen voi olla aihetta alkaa paastolle...

Millainen sinun pääsiäisesi on?

Blogiystäville.....

Liukasta laskiaista ja rakkaudentäyteistä Ystävänpäivää...

Sattuipa kaksi perinteikästä juhlaa samalle sunnuntaille; Laskiainen ja Ystävänpäivä! Niiden merkitystä miettiessäni muistin laskiaisen vuonna 1964.



































aurinkoisessa talvimaisemassa
kuulen piponi sisään kumeasti
suihk-suihk
isän opettamalla hiihtotyylillä
pitkät liu'ut
rytmikäs sauvojen isku olkapäissä
höppyrälumessa on kevyt sivakoida
tuonne missä nousee valkoinen vuori

piponi sisällä innostuksen hiki
höyry anorakin selästä nousten
riennän sinne mistä
kuuluu iloista naurua
ystävät kokoontuneet viettämään
riehakasta laskiaispäivää
täynnä mäenlaskua ja punaisia poskia
tädin tekemiä pullia ja kuumaa mehua



PUNAISIA POSKIA JA ULKOILUN ILOA YSTÄVIEN JA RAKKAIDEN SEURASSA!

"... ja nyt se on loppu!!!"

"Jaa, että mikä on loppu?"

"Mäntysuop...."

Ei, ei! Nyt lähtivät ajatukset ajelemaan ihan omalla vankkurilla...Kai muistatte vanhan Mäntysuopamainoksen, jossa tossukka mies pesi kontaten lattiaa, paiskasi ykskaks ponnekkaasti pesurätin lattiaan ja...

Miksihän tuokin hokema aina vain nousee mieleen, vuosien jälkeen?

Ei, ei ole Mäntysuopakaan tässä huushollissa päässyt loppumaan. Paljon tärkeämpää!

Nyt on laitettu loppu ainaiselle selittelylle ja itsepetokselle, joita olen menestyksellisesti harrastanut monet vuodet. Kuntosalisopimus on vuodeksi tehty!

Vanhempi tytär ilmoitti kustantavansa kuntoiluni, kun soitteli joulun aikaan kinkunpaisto-ohjeita kysellen. Koetin torjua tarjouksen, mutta tytär sanoi varmistavansa, että voi kysyä kinkunpaisto-ohjeita vielä 20 vuoden päästäkin...

Epäilen kyllä, että silloin se olen minä joka niitä paisto-ohjeita tarvitsee kysellän häneltä....Jos siis yleensä muistan, mikä kinkku on....

Nuorempi tytär liittyi samaan ruumiinkurituskomppaniaan kanssani, mikä tietysti tekee lähtemisen helpommaksi ja itsepetoksen vaikeammaksi. Sillä kun on todistaja!...

Niinpä, loppu on myös joulu, tai ainakin melkein loppu... Kyllä vain olikin mukava ja tunnelmallinen joulun aika...Huomenna kerätään koristukset pois ja viedään varastoon odottamaan seuraavaa joulua.

Pidän välipäivät vapaata, siivoan asunnon ja vietän laatuaikaa lastenlasten kanssa... Tällainen ainakin olisi plääni...

Ja nyt tämä kirjoittaminenkin on loppu! Tällä erää....

Vuosi vaihtuu

Vielä muutama minuutti vanhaa vuotta jäljellä... Pian vuosi vaihtuu perinteitä noudattaen, ilotulituksen paukkeen saattelemana!

Taakse jää muutosten hyvä vuosi. Toivottavasti edessäpäin on yhtälailla hyvä vuosi; mielenrauhaa, iloa ja onnea, kohtuullista toimeentuloa ja terveyttä... Haasteita, vaikeuksista selviämistä...

Täyttä elämää!

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA, YSTÄVÄT!

Joulua!

Kaikille blogiystäville

Ihanaa Joulun tunnelmaa, rauhaa ja rakkautta maailmaan,

toivottelee

Crane

Tunnelma tiivistyy....

Eikö olekin hassua. Sitä herää aamulla energisenä ja virkeänä, vaikkei olisi niin montaa tuntia nukkunutkaan... Ikkunasta on kurkittava tavan takaa ja ihasteltava taivaan huikeita värejä... Ja oih, ihan aurinkokin siellä paistaa, vaikkakin vain pienen hetkisen... Pakkasmittari kertoo ulkolämpötilaksi -10 ja sekös vasta mukavaa onkin... Ulos onkin syytä singahtaa, kunhan on nautittu kaikkien tuttujen ja tuntemattomien blogeista ja jokunen rivi omaankin kirjoitettu.

Kaiken tämän ilon tuottaa korkeapaine! Kuukausia on eletty on-off-talvea; pientä pakkasta, lupaavaa lumisadetta joka sitten seuraavassa hetkessä on muuttunut loskaksi ja ...sanonko miksi! Pimeyttä, mustaa maata, liukkaita kelejä, vesisadetta... Plääh!

Mutta nyt...! Ja jos nyt ihan oikein on uskominen, saamme pitää pakkaskelejä ainakin vähän aikaa!

Todelliseen Jouluun, omaan joulutunnelmaani, kuuluu lumesta valkea maa, kirkas, kuulas pakkaskeli ja yötaivaalla tuikkivat tähdet. Muistan aivan pienenä lapsena jo seisseeni lasiverannalla katsomassa jouluaaton hämärtymistä siniseksi illaksi jääkukkien kirjomista ikkunoista ja odottaneeni Joulupukkia. Talo tuoksui kuuselle ja lanttulaatikolle, omenille ja pipareille ja suussa maistui makeat taatelit, joita ruokakomerosta oli vähän salaa napsittu suuhun. Sieltä 50-luvun lapsuuden tunnelmista ja tuoksuista rakentuu oma jouluni.

Mainitsinko vielä vuosi sitten, etten ole jouluihminen?!? Huihai! Nyt olen sisustanut kotiini punaista verhoa,tyynyä, sängynpäällistä ja ikkunaan lasipalloa. Amaryllis kukkii ihanasti joulukuusen rinnalla ja punaisissa laseissa tuikkii kynttilöitä. Jopa lahjat on hankittu!

Niinpä, nyt nautitaan, kaikessa rauhassa! Nauttikaa tekin!

Itsenäisyyspäivän iltana

Huonosti nukuttu yö. Aamulea aiottua rauhallista aikaa ei ollutkaan. Nopea suihku, kosteat hiukset, ei aikaa meikkaamiseen...

Edellispäivänä kesken jäänyt vaatteiden silittäminen kostautui armottomasti...
Vaikeuksia mahtua kansallispuvun hameeseen,(onneksi esiliina armollisesti peitti näkyvistä pulmallisen aukon, josta paita pyrki näkyviin )... Tottelemattomilla sormilla lähes mahdotonta pujottaa koru rekon lenkkien läpi. Hikeä ja ähellystä!
Juhlapaikalla toinen takkia vyötäröltä sulkevista lenkeistä napsahti poikki. Nolon ilmestyksen pelasti eräs talon iäkäs asukas ompelemalla näppärästi uuden lenkin.

Kiire ja jännitys käsi kädessä!

Tehtäväni oli suunnitella ja järjestää talon asukkaille Itsenäisyyspäivän juhla. En tehnyt niinkuin oli aina tehty, vaan niinkuin uskoin olevan hyvä ja toimiva tapa. Jo pelkästään saada juhlasaliin mahtumaan kaikki halukkaat asukkaat apuvälinneineen ja saattajineen, oli haasteellista! Miten sijoittaa n. 20 -henkinen mieskuoro ylettömän kaikuvaan tilaan niin, ettei tunnelmaa pilaa moninkertaistuva kopina ja kahina kuorolaisten tullessa esiintymään ja poistuessa esiintymästä?

Onneksi apuna oli Ilmatorjuntarykmentin salskeat ja reippaat varusmiehet, jotka työnsivät pyörätuoleja, ohjasivat mummoja rollaattoreineen istumapaikoille, kantoivat tuoleja ja järjestelivät pöytiä, tarjoilivat kahviakin... Kiltisti tekivät kaiken, mitä pyydettiin. Ja heidän joukostaan nousi vielä muuan varusmies pitämään juhlavaa puhettaja saattoi sodat käyneet vanhukset liikuttuneiksi osoittamalla sanoillaan kunnioitusta heitä kohtaan.

Pappi puhui hengen palolla ja uskon vakaumuksella monien kuulijoiden sydämiin. Kanttori oli eksynyt paikkakuntaa tuntemattomana väärään osoitteeseen, muttei säestyksen puute virrenveisuuta heikentänyt vähääkään. Tutut virret laulettiin täysin palkein ja sydämin.

Kuoro lauloi komeasti ja mahtava oli yhdessä lopuksi laulettu Maamme laulu jonka kaiku kulkeutui suuren talon jokaiseen sopukkaan ja ulos lumiselle pihalle saakka.

Hissiin jonotettiin kärsivällisesti, mutta hieman tunnelma särkyi, kun viimeisten ehtiessä ruokasaliin ensimmäiset olivat jo aikaa sitten kakkukahvinsa nauttineena vetäytyneet omiin asuntoihinsa.

Kaikkiaan onnistuneet juhlat! Jännitys on lauennut, odotetaan migreeniä alkavaksi!

Huomenna taas Juhannusta juhlitaan...

Sijoitin pöydän ikkunan eteen ja asetin läppärin sen päälle tyytyväisenä hyvästä työtilasta. Vaan saanko mitään aikaiseksi, kun ajatukset karkaavat ikkunaruudun toiselle puolen, ulos. Tunnustan; minusta on tullut ikkunasta tuijottelija. Öisinkin, kun uni karkaa pois, nousen istumaan tähän tuolille, käännän kaihtimen auki ja tuijottelen maisemaa joka lasin takana aukeaa.

Ei siellä mitään erikoista näy, oikeastaan näköala on suppea ja kadun toisella puolella vastaan tuijottava talo on aika iloton. Parkkiruuduissa asfaltilla seisoo autoja ja peräkärryjä, nurmikkopläntin keskellä huojuu lipputanko tuulessa ja iso puukeinu on tyhjillään... Ei siis mikään kaunis näky.

Mutta aamuyöllä näen usein suuren rusakon loikkivan aivan ikkunan alle syömään vastaleikattua nurmea. Se pysyy lähes liikkumattomana ja kuuntelee tarkkaan ympäristöään. Sitten se venyttelee hassusti pitkiä takajalkojaan ja ottaa muutaman loikan toiseen paikkaan ja jatkaa syömistä.

Samaan aikaan nurmikolle laskeutuu kaksi varista. Ne nyökyttelevät päätään ja keekoilevat jäniksen ympärillä kuin kysellen sen kuulumisia. Sitten ne tepastelevat leuhkana ympäri pihaa, tarkastavat hiekkalaatikon ja parkkialueen autot. Kyllästyttyään ne lehahtavat vastapäisen talon katolle päivystämään kotipiiriänsä.

Västäräkkipari saapui näille main samoihin aikoihin kun itse tähän muutin. Kylmää oli ja taisi eväätkin olla kirjaimellisesti kiven alla. Naarasvässyn toinen siipi oli jotenkin vahingoittunut, liekö lentänyt tuulilasiin, kun sulat sojottelivat miten sattui. Viime yönä se jo jotenkin lenteli, vaikkakin lyhyitä pyrähdyksiä. Sen nokka oli kuitenkin täynnä hyönteisiä, joita se kuljetti pesään poikasille.

Nyt on oikein suotuisa juhannusilma. Kylmää ja harmaata. Ehdin jo viime yönä huolestua, sillä yö oli huikean kirkas ja kylmä. Auringon noustessa taivas talon takana vaihtoi väriä upeasta oranssista pinkkiin ja lilaan. Näytti siltä, että päivästäkin tulisi aurinkoinen, mutta ei... Vain vajaassa tunnissa kova tuuli virisi jälleen ja taivas peittyi tasaisen harmaisiin pilviin. Mitäkö suotuisaa tässä on? Tällainen sää säästää monia ihmishenkiä, hiljentää yletöntä riehaa ja rauhoittaa mieliä.

Kaikesta huolimatta; Ihanan valoisaa ja iloista Juhannusta kaikille blogiystäville!

Komeeta on...

.... eikö olekin?

Koko viime viikko meni muuton merkeissä, hitaasti mutta varmasti. Vieläkin nurkissa kurkkii pahvilaatikoita ja pussukoita, joiden sisältö on katsomatta. Toisaalla ovea kohti etenee vana toisia laatikoita ja pussukoita menossa varastoon, kunhan sellainen löytyy. Kas kun tässä talossa varastot ovat kokoa postimerkki, ja tämän asunnon sellainen on jo kattoon saakka täynnä. Mutta no, ei hätää...

Nythän minulla on tilaa. Lattiapintaakin kuin Onnelan tanssilattialla. Matotkin on tempaistu lattialta pois, muttei ihan tanssimistarkoituksessa.... Kaikki esteet on poistettu kainalosauvoilla toikkeroivan lääketokkuraisen asukkaan turvallisuuden takia...

Tässä syy:




Maanantaina suoritettu jalkaleikkaus (katkaistu ja asentokorjattu jalkapöydän luu, poissahattu vaivaisenluu) hidastavat toistaiseksi tanssihaluja, mutta kunhan tästä on toivuttu ja toinenkin räpylä korjattu, niin aivan varmasti tanssikin maittaa...

Oli muuten mukava vappuaatto. Käytiin parissa baarissa olusilla ja päätettiin ilta ystävättären kotona nakkeja syöden ja kuoharia juoden... Eipä ole tullut Vappua juhlittuakaan viimeiseen 30 vuoteen. Ihanassa kevätyössä oli suorastaan suloista kävellä uuteen kotiin.

Ja nyt sitten; elämä jatkuu...


Lisäys:

Olipa hauskaa saada Utukalta kunniamaininta, jossa väitetään, että tässä blogissa on aivot! Itse aina välillä epäilen asiaa ja monasti olen toivonut "vaihtopäätä", jossa olisi tuoreesti toimivat aivot sekä lisää muistikapasiteettia...



Tässä siis hyvä lisä. Ja mielelläni aivotoimintaa arvostavaa kunniamainintaa eteenpäin laitan. Monilla se jo on, kaikki sen ansaitsevat, tässä vain muutama mainittuna:

Muistaako kukaan
Celia
mm
Varamussalo
arjaanneli