Runotorstai
150. haaste
26.11.2009 - 00:05
"Jotta en unohtaisi"
SusuPetalin ehdottaman haasteen mukaisesti kuvataan myös Valokuvatorstaissa.
Elämäsi
jatkuvan pelon alla
suurella suurennuslasilla
itsesi tarkkailua:
- olisiko juuri minulla se geeni?
Panikoit kun avaimet on kateissa...
On se niin noloa, kun ei muista tutunnäköisen ihmisen nimeä...
Hävettää kun sanat menee sekaisin...
Mikä on normaalia unohtamista,
missä sairaus näyttäytyy
peilikuvasi takana
Elämäsi
jatkuvan pelon alla
rampauttavaa ja kovin surullista
että unohdat elää
- vain jotta et unohtaisi!
*************************************************************************************
PS! Viikon haasteesta olisi syntynyt muunkinlaisia runoja, mutta totesin jälleen, miten lähellä aihe "muistisairaus" minua yhä on! Seurasin sen kulkua äidissäni, olen nähnyt sen useissa sukulaisissa ja nyt näen sitä työssäni. Siitä puhutaan ja sen kohtaamiseen ja kuntoutukseen kouluttaudutaan...
Itse en toki pidätä hengitystä sen tuloa odotellessa, vaikka todennäköisyys sairastua siihen on suuri. Mutta olen tavannut ihmisiä, joiden elämässä jo se mahdollisuus, että sairastuu muistisairauteen, on julma ja pelottava peikko, joka lamaannuttaa ja estää elämisen tässä ajassa ja hetkessä....
Se on kovin surullista!
torstai 26. marraskuuta 2009
lauantai 7. marraskuuta 2009
Yksinäinen
Runotorstain 147. haaste kuu
yön pimeydessä
kalvakasnaamainen ukkeli
ojentelee pitkiä käsiään
kurkistelee kaihtimien raosta
verhojen välistä sisään huoneisiin
herättelee nukkuvia
ei ole pahantahtoinen
vaan pirun yksinäinen
Luovuutta kehiin!
Hui! Aika kuluu edelleenkin pikakelauksella, eikä blogiin ole juurikaan ollut asiaa... Tai asiaahan kyllä olisi, vaan iltaisin tahtoo olla niin väsynyt, ettei ajatus kulje muuta kuin kohti unta.....
Niinpä vasta nyt (anteeksi Ina!) huomasin saaneeni Inalta kunniamaininnan. Tuosta luovuudesta en ole ihan varma omalla kohdallani,ainakin tässä nykyisessä työssä joka päivä toivon itselleni lisää luovuutta! Kiitos kuitenkin!
Näin se siis menee:
Kiitä sitä, jolta sait tunnuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
Laita linkki, keneltä sait tunnuksen.
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi,
mitä muut ei vielä tiedä.
Anna tunnustus seitsemälle.
Linkitä nämä blogissasi.
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.
Ei ole aivan helppoa keksiä itsestään seitsemää, joista ei jo olisi blogissa lörpötellyt... Jonkun sanoin; blogi on avoin kirja, jossa kerrotaan kaikki!
Mutta koeteaan:
1. Uskokaa tai älkää, olen monena kevättalvena hiihdellyt jopa 20 - 40 km :n matkoja Inarijärven jäillä, ihanassa auringonpaisteessa... Nyt en taitaisi suksilla pysyä edes pystyssä!
2. Olen luistellut 70- luvun alussa Moskovassa, suuren talokompleksin sisäpihalle jäädytetyllä "lämpäreellä" (ei oikein luistinradaksikaan voinut nimittää) miliisin turvallisen silmälläpidon alla....
3.Ensimmäinen kokemukseni moottorikelkalla ajamisesta maastossa tapahtui v-75 Saariselän tunturimaastossa. Jostain hullusta syystä pääsin ainoana naispuolisena ajamaan itse kotimaista Winhaa 15 miehen joukkiossa (pääasiassa lehtimiehiä), joille kelkkatehdas tarjosi kyseisen testiajon. Ihastuin kelkkailuun ja tietenkin olin itsestäni ylpeä, kun jaksoin/pääsin perille... Sittemmin tuli ajeltua paljonkin ja nautittua vapauden tunteesta...
4. Minulla on poroajokortti, tosin jo aikaa sitten vanhentunut... Vaikka kelkalla ajaminen on hauskaa, arvostan menneiden aikojen "luonnonmukaisia ajoneuvoja" kovasti ja ihmisiä, jotka osaavat kouluttaa poroista ajokkaita!
5. Hevosen reessä olen ollut vain kerran, Santahaminassa, lapsena, laskiaisajelulla... Helsingissä on siis ollut lunta 50 -luvun lopun talvina, mot.
6. Vaikka rakastin moottorikelkkailua ja sen suomaa vauhdin hurmaa, haaveilin kauan hankkivani vetokoiria joilla matkata lumisilla aavoilla tuntemattomiin seikkailuihin... Nyt haaveilen vain pikkukoirasta, joka ulkoiluttaisi minua:)-
7. Hankin ajokortin kesällä -75 ja ostin heti syksyllä veljeltäni auton, jolla syyskuussa ajelin kohti Lappia. Onneksi toinen veljeni saatteli minua Kemiin saakka ja ystävättäreni jatkoi matkaa kanssani Rovaniemeltä kohti pohjoista.... en usko ajotaitoni olleen kaksinen silloin. Vuosien varrella se kehittyi Lapin vaihtelevissa keleissä ja pitkien välimatkojen tuomalla kokemuksella...
Tällaisia tunnustuksia siis!
Näyttää siltä, että monet ovat jo tunnustuksen saaneet, joten rikon sääntöä, enkä lähetä sitä eteenpäin! Mutta tunnustuksen voi toki tästä poimia itselleen!
Niinpä vasta nyt (anteeksi Ina!) huomasin saaneeni Inalta kunniamaininnan. Tuosta luovuudesta en ole ihan varma omalla kohdallani,ainakin tässä nykyisessä työssä joka päivä toivon itselleni lisää luovuutta! Kiitos kuitenkin!
Näin se siis menee:
Kiitä sitä, jolta sait tunnuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
Laita linkki, keneltä sait tunnuksen.
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi,
mitä muut ei vielä tiedä.
Anna tunnustus seitsemälle.
Linkitä nämä blogissasi.
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.
Ei ole aivan helppoa keksiä itsestään seitsemää, joista ei jo olisi blogissa lörpötellyt... Jonkun sanoin; blogi on avoin kirja, jossa kerrotaan kaikki!
Mutta koeteaan:
1. Uskokaa tai älkää, olen monena kevättalvena hiihdellyt jopa 20 - 40 km :n matkoja Inarijärven jäillä, ihanassa auringonpaisteessa... Nyt en taitaisi suksilla pysyä edes pystyssä!
2. Olen luistellut 70- luvun alussa Moskovassa, suuren talokompleksin sisäpihalle jäädytetyllä "lämpäreellä" (ei oikein luistinradaksikaan voinut nimittää) miliisin turvallisen silmälläpidon alla....
3.Ensimmäinen kokemukseni moottorikelkalla ajamisesta maastossa tapahtui v-75 Saariselän tunturimaastossa. Jostain hullusta syystä pääsin ainoana naispuolisena ajamaan itse kotimaista Winhaa 15 miehen joukkiossa (pääasiassa lehtimiehiä), joille kelkkatehdas tarjosi kyseisen testiajon. Ihastuin kelkkailuun ja tietenkin olin itsestäni ylpeä, kun jaksoin/pääsin perille... Sittemmin tuli ajeltua paljonkin ja nautittua vapauden tunteesta...
4. Minulla on poroajokortti, tosin jo aikaa sitten vanhentunut... Vaikka kelkalla ajaminen on hauskaa, arvostan menneiden aikojen "luonnonmukaisia ajoneuvoja" kovasti ja ihmisiä, jotka osaavat kouluttaa poroista ajokkaita!
5. Hevosen reessä olen ollut vain kerran, Santahaminassa, lapsena, laskiaisajelulla... Helsingissä on siis ollut lunta 50 -luvun lopun talvina, mot.
6. Vaikka rakastin moottorikelkkailua ja sen suomaa vauhdin hurmaa, haaveilin kauan hankkivani vetokoiria joilla matkata lumisilla aavoilla tuntemattomiin seikkailuihin... Nyt haaveilen vain pikkukoirasta, joka ulkoiluttaisi minua:)-
7. Hankin ajokortin kesällä -75 ja ostin heti syksyllä veljeltäni auton, jolla syyskuussa ajelin kohti Lappia. Onneksi toinen veljeni saatteli minua Kemiin saakka ja ystävättäreni jatkoi matkaa kanssani Rovaniemeltä kohti pohjoista.... en usko ajotaitoni olleen kaksinen silloin. Vuosien varrella se kehittyi Lapin vaihtelevissa keleissä ja pitkien välimatkojen tuomalla kokemuksella...
Tällaisia tunnustuksia siis!
Näyttää siltä, että monet ovat jo tunnustuksen saaneet, joten rikon sääntöä, enkä lähetä sitä eteenpäin! Mutta tunnustuksen voi toki tästä poimia itselleen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)