Pääsiäisen viettoa...

Olen viettänyt pääsiäissunnuntain aamupäivää miettien, mitä tämä juhlapäivä minulle oikeastaan merkitsee, vai merkitseekö mitään... Oivalsin, että pääsiäisen merkitys on vaihdellut erilaisissa elämäntilanteissa ja ikäkausina.

Perinteet sitovat minut yhä lapsuuden muistojen kautta juuriini. Lapsuuden pääsiäiseen kuului karjalaisten perinteiden noudattaminen virpomisineen ja tiettyine ruokineen. Samat perinteet olivat vahvasti näkyviä omien lasteni ollessa pieniä ja on mukava katsella miten lapsenlapset tulevat noidiksi ja peikoiksi pukeutuneina ja hieman jännittyneinä virpomaan. Ymmärrän myös, etteivät perinteet ja tavat pysy aina samanlaisina, vaan muuttuvat ja sekoittuvat toisiinsa ajan mittaan.

Keski-iän kynnyksellä etsin kristinuskon maailmasta elämääni sekä henkistä sisältöä, että vastauksia mieltäni jäytäneisiin kysymyksiin. Pääsiäisen kristilliset perinteet puhuttivat mutta samalla herättivät ristiriitaisia tuntoja. Etsimisen aika loppui enemmänkin epäuskoon ja tuskastumiseen. Ollessani keskellä elämäni vaikeinta kriisiä ja siksi henkisesti heikoilla tulin allergiseksi kaikenlaiselle "jeesustelulle" ja manipulointiyrityksille, tyyliin; "usko Jeesukseen, niin pelastut..."

Pääsiäinen ei tässä elämänvaiheessa herätä suuria tunteita, vaan on tervetullut vapaapäivien rypäs. Tosin, vesisade ja sohjoiset kadut eivät houkuta ulkoilemaan, mutta kuluuhan aika hyvin laiskotellen ja lueskellen.

Tunnustan, että tämä pääsiäinen pyörii niinkin maallisen asian kuin ruoan ympärillä. Ehkä "koira ei vain pääse karvoistaan"... Jos jotain kaipaan niin voida laittaa rakkailleni hyvää ruokaa, istua saman pöydän ääressä syömässä, nauttimassa ruoasta ja juttelemassa. Ihan nappiin ei kaikki mennyt, mutta ruokaa on tullut laitettua ja voih! - on sitä taasen syötykin... Ja tänään olisi vielä tarkoitus mennä ystävättären kanssa ulos syömään. Tämän jälkeen voi olla aihetta alkaa paastolle...

Millainen sinun pääsiäisesi on?

Perunkirjoitusta ja inhokkiruokaa

Helmikuu päättyi hienosti! Loistavia,aurinkoisia päiviä ja kirpakoita pakkasöitä tähtitaivaineen. Niin keväisiä päiviä, että... Mitä nautintoa! Maaliskuulta voisi odottaa samaa. No, uusi viikko alkanee kuitenkin lumisateessa.

Perunkirjoitus on pidetty, siitä hengissä selvitty. Se meni paremmin kuin uskalsi toivoa, vaikka tilaisuus päättyi yhden perheenjäsenen ulosmarssiin, kun veli moitti tätä ahneeksi. Olen tyytyväinen, että kykenin säilyttämään rauhallisuuden ja pystyin pitämään pintani. Turhaan sisaren mieltä kalvaneet luulot tuli uskoakseni oikaistua ja hyvin perusteltua. Tämä turhia intohimoja nostattanut asia on hyvä nyt jättää taakse. Suren tulehtuneita sisarussuhteita, mutta paneudun omaan mielenrauhaani ja surutyön loppuun työstämiseen.


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


Varamussalo-blogissa kirjoittava Marjatta vastasi haasteeseeni kertomalla Villamussalo-sivuillaan elämänsä huoneista.
Marjatta haastoi samalla kertomaan inhokkiruoistani. Blogeissani olen hehkuttanut rakastavani ruokaa ja periaatteessa olenkin kaikkiruokainen. Mutta ainahan ei näin ole ollut. Niitä pysähdyttäviä ruokakokemuksiakin on ollut.


1. Santahamina, elämäni ensimmäinen ja viimeinen leikkikoulu. Taisi tuona ikäkautena, n. 4v olla muutenkin taipumusta edesvastuuttomiin tekoihin, kuten leikkikoulusta karkaamiseen…. Edessä lautasella riisipuuroa, mutta eihän se maistu niinkuin ei usein muutkaan ruoat. Käsky kuuluu ”lautanen tyhjäksi". Jos ei ruokaansa syö ruokatunnilla, lautanen kannetaan leikkikoulun päätyttyä uudelleen eteen ja siinä sitä sitten istutaan, lusikoidaan ja yökkäiltiin. Muistan, että ainakin kerran heittelen salaa hernekeittoa avoimesta ikkunasta kukkapenkkiin... Tuolla kertaa onnistun lusikoimaan riisipuuron housujeni taskuun.
Sieltä sen äiti löytää. Pyykättynä, menkeloituna ja valkoiseksi levyksi kuivuneena.


2. Kansakoulu; Kiehuva, Valkeala. Kaalikeitto, joka ei mene alas. Alaluokkien naisopettaja, joka patistaa ja painostaa, pitää minua muutenkin hankalana, jos ei peräti toivottomana. .. Keittolautanen nostetaan ruokatunnin jälkeen aurinkoiselle ikkunalaudalle, jossa se seisoo pari tuntia ja nostetaan koulun päätyttyä eteeni; syö nyt! Jäähtynyt keltainen rasva lilluu keiton pinnalla, auringossa seisonut kaali haisee hirveältä. Oksennus pyrkii kurkkuun ja itku silmään. Onneksi iäs tulee autolla hakemaan koululta, istuua aikansa autossa ihmettelemässä, missä tyttö ja tulee luokasta hakemaan... Moskovassa kerran kylässä tarjotaan kaalikeittoa, kauhistun, mutten voi loukata emäntääni. Hei , onpa hyvää…

3.Egypti, kesä-68, vierailukutsu lounaalle… Aterialla meille tarjotaan liharuokaa, johon on lisätty lampaan mahalaukkua ja joitain muita sisäelimiä… Mieleen nousee kuvia basaarista, jossa kärpästen kansoittamat ruhot roikkuivat kuumassa ilmassa…. Miten olla korrekti ja niellä suuhun pyrkivää oksennusta… Kristitty perhe ei itse koske liharuokaan ja syy selviää pian; paaston aika. He nauttivat kasvisruokaa. Eteeni tuodaan vihreää keittoa. Liemessä vihreää silppua,kuin ruohonleikkurista kulhoon tyhjennett, kerros öljyä pinnalla. Poistun häpeillen kylpyhuoneeseen, ja myöhemmin isäni pahoittelee käytöstäni...

4. Tutustumismatka Pohjois-Norjaan jonkin projektin puitteissa. Kevät sen verran pitkällä, että lumet kotikonnuilla jo sulaneet, mutta pohjoisilla tuntureilla valkeutta vielä riittää. Matkalla luvassa uusia kokemuksia ja makuelämyksiä. Ne alkavat ensimmäisessä pysähdyspaikassa, kalsahkossa hotellissa Jäämeren rannalla. Odotukset ovat korkealla, nälkä on ankara pitkän bussimatkan jälkeen. Eteemme kannetaan lautaset, joilla paksuja harmahtavia lihasiivuja. Maistelen sitkasta lihaa uteliaana. Se maistuu eltaantuneelta eikä sen syötävyyttä paranna tieto, että se on valasta. Jälkeenpäin vatsaan koskee, eikä mitään lääkkeitä ole mukana. Nousemme Hurtigrutenin laivaan, jossa puolalainen baarimestari tekee ihmelääkkeen; valkopippuria ja vodkaa, joilla kipu katoaa n. 10 minuutissa.

5. Kiina, Shanghai. Olen tutustunut mukaviin nuoriin opiskelijoihin, jotka tekevät vapaaehtoistyötä lastensairaalassa. Ystävällinen opiskelijatyttö kutsuu minut kotiinsa ja tarjoilee lounaalla "tuhatvuotisia munia". Niitä on säilötty viikkoja tai kuukausia jonkinlaisessa oljen saven, tuhkan ja suolan sekoituksessa. Kiitos, mutta ei kiitos! Maistuisko teille?




Kuten aina, en tiedä kenet haastaisin, joten olkaapa hyvät, haaste on vapaa! Olisi toki mukava saada linkki!