Pientä hupia

Jotkut vain kertakaikkiaan ovat hienoja ihmisiä.

En tarkoita sellaisia hienoja, jotka kulkevat kauniisti pukeutuneina, taitavasti meikattuina, kampaus aina moitteettomana... Voivathan hekin tietysti olla hienoja ihmisiä!

Tarkoitan nyt sydämestään hyviä, ystävällisiä ihmisiä... Sellaisia kuin Una, joka kaiken muuttotouhunsa keskeltä vielä ehtii ja jaksaa ilahduttaa toisia syksyisen pirteällä tunnustuksella:





Kiitos Una!


Mukana olivat seuraavat ohjeet:
Anna tämä tunnustus blogeille, jotka tuovat sinulle iloa
ja innostusta syksyn harmauteen.

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa
ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.


Blogini on ollut jo jonkin aikaa tyhjäkäynnillä, enkä pahemmin ole ehtinyt toisten blogejakaan seuraamaan. Silti ei ole vaikeaa laittaa tätä tunnustusta kiertämään:

Mk
Marjattah Varamussalossa
mm
erikeeperin runnoja
SusuPetal
Arjaanneli

JA KAIKILLE MUKAVILLE BLOGIYSTÄVILLE!!!!!!!

Tällaista....

...se nyt sitten on! Työläisen elämä!

Parin kuukauden työharjoittelun jälkeen sain kuin sainkin määräaikaisen työsopimuksen sosiaaliohjaajana vanhusten palvelutalossa. Tehtäviini kuuluu viriketoiminnan suunnittelu ja toteutus, sekä palveluohjaus. Talon asukkaiden fyysisen ja henkisen voinnin kirjo tekee työstä haasteellisen, mutta on myös hyvin palkitsevaa nähdä asukkaiden iloisia kasvoja silloin kun toiminta on ollut heille mieleistä.

Olen aivan täpinöissäni. Puhkun intoa ja pääni on täynnä visioita. Aamuisin herään virkeänä ja reippaana. Tunnen, että olen oikealla alalla, itselleni hyvin sopivassa työssä jossa minulla on myös jotain annettavaa työyhteisölle ja talon asukkaille.

Olen hyvilläni ja kiitollinen tästä työstä. Lähes viisi vuotta on kulunut siitä, kun olen viimeksi ollut "oikeissa töissä". Elämäni on saanut uutta sisältöä ja merkitystä ja itseluottamuskin on jotakuinkin taas terveellä tasolla. Arjen säännöllisyys rauhoittaa ja talouden kohentuminen tuo turvallisuutta.

Ainoa negatiivinen asia tässä kaikessa on se, ettei ole aikaa eikä voimia blogiin, ei kirjoittamiseen, eikä lukemiseen. Menee päiviä, etten edes avaa kotona läppäriä tai vain äkkiä käyn tarkistamassa s-postit ja face-bookin... Ehkä olisi parasta laittaa blogi joksikin aikaa hyllylle ja katsoa jonkin ajan päästä, josko kirjoittaminen vielä maittaa....

Tänään kuitenkin jälleen nautin upean aurinkoisesta pakkassäästä pitkällä kävelylenkillä. Täällä Lapin porteillahan on satanut ensilumen epätavallisen aikaisin. En muista mitä siitä sanotaan, kun on lehti puussa ja lumi maassa, mutta luulenpa, että edessä on vielä paljon mustaa maata ja harmaata taivasta, ennekuin saadaan oikea talvi. Sitä odotellessa....

Ei tietenkään

Runotorstain 141. haaste, ”tasan”



Ei käy ei!
Ei käy tasan
sanotaan
onnen lahjat onnenlahjat

Ihan hullua
miksi pitäisikään?
Eihän se mene tasan
ei jakaudu kuin pizza paloihin pizzapaloihin

Mulle sulle mullemullemulle….

Onni on onneksi suhteellinen käsitys
Onnista en ole varma

Ihana sunnuntai

Sumu on hälvennyt maiseman yltä ja aurinko noussut kuulaan kirkkaalle syystaivaalle hetkeksi lämmittämään päiväämme. Syksy loistaa kirkkain värein luonnossa ja mäen rinteet loistavat punaisina puolukoista...Mikä ihana sunnuntai vain olla ja nauttia!

Hieman haikein mielin katselen, kuinka muuttolinnut auraksi järjestäytyneinä suuntaavat lentonsa kohti etelää ja lämpöä. "Tänne, tänne jäädä täytyy, syksyhyn ja ikävään"... Elämä on kuitenkin muuttumassa, ovi on auki jonnekin, jonne pääseminen edellyttää paikallaan pysymistä. Ja jos kaikki sujuu hyvin, kevät tuo uusia ilon aiheita ja sisältöä elämään...

Päivät ovat kuluneet hurahtaen. Työelämävalmennuksessa työ on ollut työtä, eikä vain työelämän harjoittelemista, niinkuin sen oikeaoppisesti kai kuuluisi olla. Luiskahdin ottamaan vastuulleni viriketoiminnan suunnittelun ja toteutuksen siinä muodossa, jossa se nykyisellään palvelutalossa toimii, kun "kukaan muu ei ehdi"! Lankesin siis turhamaisuuden ja pätemisenhaluni ansaan, mutta myös sydämessäni koin, että viriketoiminta tuottaa palvelutalon asukkaille iloa ja piristystä. Jokainen päivä on ollut haasteellinen ja välillä vaikeakin, mutta olen myös nauttinut ja iloinnut!

Tokihan olen myös katsonut toiveikkaana tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiini saada edes joitakin kuukausia kestävä "oikea" työ kyseisessä palvelutalossa. Olisihan se monen vuoden opiskelun jälkeen henkisesti palkitsevaa ja olisi uutta paikkaa hakiessa näyttöä pidempiaikaisesta työkokemuksesta. Kun on vuosikausia kitkutellut opinto-, toimeentulo- ja työmarkkinatuilla, niitä mitenkään väheksymättä, olisi ihan käsittämättömän hienoa saada pitkästä aikaa IHAN OIKEAA PALKKAA....

Aika on siis kirjaimellisesti hurahtanut ohi. Hyvistä aikeista huolimatta en ole juurikaan koneella istunut; en kirjoittamassa omaa blogia enkä lukemassa toisten blogeja. Suokaa hyvät blogiystävät laiminlyöntini anteeksi! Kyllä se tästä taasen...
Aurinkoista ja värikylläistä syksyä kaikille!

työhakija

Runotorstain 139. haaste: "Kirjoita runo, jossa on vain kymmenen (10) sanaa, ei yhtään enempää eikä vähempää. Aihe ja tyylilaji muuten vapaita".






loppuelämäni tärkein päivä
ovi auki sisään, ulos
arvoni
ventovieraan päätettävissä

Inhimillistä

Runotorstain 138. haaste; inhimillinen




kirottu tauti
kampitti
kaatoi salakavalasti
vuoteeseen

siinä makasin
minä heikko
vielä heikommaksi muuttuneena
kirosin ja itkin
kärsin
vihasin ja raivosin

itselleni

Lähtö

Runotorstain 137. haaste on kuva. Kuvahaasteen ideana on kirjoittaa runo haastekuvan innoittamana eli niistä ajatuksista, joita kuva herättää. Tämän "muuttolinnun" ajatukset kulkivat syksyyn....


© mariar


Lähtö

aallot lipovat rantahiekkaa
kaislikko vaikenee

niillä oli kiire
eivät katsoneet taakseen

tuleeko syksy aina yllättäen?