Miten voikin olla niin, että kun tapaa jonkun ensimmäistä kertaa, tuntuu, kuin olisi tuntenut tämän aina!?! Tuttuus tuntui vahvana ensi hetkestä alkaen tavatessamme blogiystäväni Mk:n kanssa perjantaina. Harvoin ensitapaamisella voi olla täysin ilman jännitystä ja vaikka emäntäni oli etukäteen huolissaan siivouksista, tuntui, että hänkin oli vailla "vieraskoreutta"!
Mk:n ihanat hännänheiluttajat tervehtivät vierasta iloisen äänekkäästi, mutta suopuivat pian lenkkikavereiksi ja touhisivat sellaisella energialla ja helteistä piittaamatta, että väkisin tuli hyvälle mielelle...Koirakuumettakin kun poden!
Ja kyllä pidettiinkin kuin piispaa pappilassa. Emäntä tarjosi mahottoman maukkaan aterian juuri omasta maasta nostetuista potuista, lähimetsästä poimituista kantarelleista ja itse ammutusta hirvestä. Ja mansikkakakkua kahvin kanssa.
Niin paljon oli röpinän aihetta, että kello hurahti ohi ensimmäisen bussinlähtöajan, enkä ollut lainkaan pahoillani. Ehdinhän tavata vielä isännänkin, joka puolestaan muisti takavuosilta isäni, joka hyvin kauan sitten toimi alueella riistapäällikkönä. Ja vaikka paljon oli jutun aihetta, sitä jäi varmasti seuraavaankin kertaan. Kovasti toivon, että saan vastavuoroisesti Mk:n vieraakseni Lappiin!
En voi täysin sanoiksi pukea sitä hyvää mieltä minkä tästä vierailusta sain. Viikko oli ollut tavattoman raskas, monien murheiden painama. Matkatessani takaisin Pasilaan katselin bussin ikkunasta sateen valumista tuulilasiin ja ajattelin, että mieleni oli puhdistunut samalla tavalla kuin luonto helteen jälkeen vesisateessa.
"Sielunsisaruutta", sanoisin! Kiitos vielä kerran Mk!
10 kommenttia:
Teillä on varmaan ollut mukavaa! Ja eikun lisää tapaamisia!
Sielua myöten virkistävä, Susu!
Lisäälisää... eikös joskus suunniteltukin blogiystävien tapaamista? Ja minulla on kirjoja, joihin olisi mukava saada omistuskirjoitus...! Sinunkin!
Se oli juuri sitä, sielunsisaruutta.
Kiitos vain itsellesi, sinähän sen matkan teit!
Vau, sielunsisaruus kuulostaa mielettömän hienolta! Olen iloinen teidän kummankin puolesta :) Blogistaniasta näämmä voi löytyä aarteita.
Molemmat olivat miälissään. Peikko näki :) Hyvä juttu :)
Jep, Una!
:) Mk!
Näin on Ruska, todellisia sellaisia....!
Nii-ih, Peikko - kulta
Juuri näin, juuri näin se menee.
Joidenkin kanssa tunteet, ymmärrys, jonkinmoiset värinät, mitkä lienevätkään, menevät lomittain, luontevasti paikoilleen, kuin aina niin lomittuneina. Samaan tapaan kuin kädet yhteen liitettäessä. Jokainen sormi löytää oman paikkansa toisten sormien lomasta.
Ja eikö vain ole hienoa huomata, että maailmassa näitä ihmisiä on! Yllättävissä paikoissa!
Elämä onkin siis aika ihqua kuten nuori polvi sanoo. Huikeaa.
Ihmisen kohtaaminen 'samalla aaltopituudella' on ihmeellinen ja elähdyttävä kokemus, aivan kuten sanotkin, Tiina! Siinä on aina jotakin ainutlaatuista, vaikka kohtaaminen kestäisi vain pienen hetken tai koko elämän.
Nuorena koin usein tuon ainutlaatuisen kohtaamisen, sitten meni monta kyynistä vuosikymmentä ja nyt jälleen näitä sielunsisaria on ilmaantunut elämääni. Koska olen myös jälleen kykenevä heidät kohtaamaan!
Elämä ON ihqua!
Sen vain tuntee, kun synkkaa. Jokun kanssa on niin sanotusti samalla aaltopituudella.
Aivan upeaa teidän tapaamisenne.
Niin tunteekin, aimarii... Oli kyllä mahottoman mukavaa ja toivon, ettei jäisi ainoaksi kerraksi!
Lähetä kommentti