Matkan varrella

Runotorstain 171. haaste; Matkan varrella.






käytävän kellertävät seinät säännöllisin välimatkoin samanvärinen ovi toinen kolmas neljäs…
ovien takana haurastuneet elämät
muistojen repeytyneet verkot

askel askeleelta
askel askeleelta


sen tien reunoilla tummat kasat sälää
(niissä havaittavissa pois heitettyä onnea kohtaloita lapsen pelkoa suurta rakkautta intohimoa taistelua riippuvuutta yksinäisyyttä äidinrakkautta katkeruutta sairautta avuttomuutta unohtamista luopumista tunteita...)
koko elämä

kokemuksia jos niitä sellaisiksi voi kutsua
matka ihmiseksi tulemisen ja mätänevän lihan välillä

Kuun lumoissa

Runotorstain 170. haasteena on inspiroitua Duncan Jonesin ohjaaman elokuvan Moon (2009)soundtrackin kappaleesta nimeltään Memories (Someone We'll Never Know). Musiikin on säveltänyt englantilainen Clint Mansell.





Syvänsinisellä sametilla keltaisena kiiluvia reikiä
valtava oranssi pallo
takertuneena sinisen pintaan

Mielikuvitusmatka tuntemattomaan
jossa sammuvat tähdet ja avaruusromu
raapivat valonaarmuja galaksien välille

Sydänalassa pakahduttava tunne
tässä äärettömässä maailmankaikkeudessa
tämän pienemmäksi ei ihminen tule

Ääniä päässä...

Onkos tämä nyt laitaa, että tarvitaan sairauslomaa ehtiäkseen/jaksaakseen kirjoittaa/lukea blogia.... Näin se vain on! Keuhkoputken tulehdus ja pakkomakoilu!

Viikko toisensa perään on kulunut väsymyksen harmaan udun sisällä. Työ on ollut nyt sellaista henkistä ja fyysistä venkoilua, jossa voimavarat on herutettu tyhjiin. Iltaisin kotiin on raahustanut uupunut ihminen, joka on vain istunut telkkarin tyhjänpäiväisyyksiä tuijottaen, kunnes on ollut aika mennä nukkumaan. Usein on käynyt niin, ettei uni olekaan tullut, tai se on loppunut jo aamu viideltä ja univelkaa on alkanut kertymään...

Työ tosin voi olla tällaistakin:





Tarkkaan ajatellen kyse on siitä, ettei raskaalla työllä ole ollut sopivaa, virkistävää vastapainoa. Mitä vain olisi tarvittu, jotta olisi saanut hieman lisävoimia, piristynyt! Lenkkeilyä, huvituksia, seurustelua ystävien kanssa... Ei ole jaksanut!

Todellisuudessa olen vain turhautunut. Koko kevään sisäinen ääneni on kehottanut tekemään kauaskantoisia ratkaisuja elämässäni. Toisaalta haluaisin yhä ulkomaille, toisaalta kaipaan omaa pysyvää kotia, turvasatamaa... Olen nyt saanut tehdä ihanaa työtä, mutta työn jatkumisesta ei ole varmuutta. Epävarmuus estää päättämästä lähteäkö vai jäädä... Ei voi hankkia omia tarpeita paremmin vastaavaa asuntoa, jos ei tiedä millainen taloudellinen tilanne on muutaman kuukauden kuluttua....

Uuvutan itseni pähkäilemällä päivästä toiseen näitä samoja asioita, vaikka todellisuudessa hyvin tiedän, että asiat tapahtuvat omalla painollaan. Sisäinen ääneni ei vain suostu vaikenemaan. Päinvastoin!

Toisaalta, minulla on kaikki asiat harvinaisen hyvin ja monta aihetta iloon. Suurin ilon lähde lienevät lapsenlapset, nuo rakkaat! On mummon onnea, kun saa osallistua lapsenlapsen ensimmäisen kouluvuoden päättymiseen, tai tuoreimman lapsenlapsen ristiäisiin, tai vain viettää aikaa mimmiliigan kanssa. Ihan oman ilonsa tuottaa pienen pojanpojan luottamuksen kasvaminen; aikoo tulla ensimmäisen kerran yksin yökylään mummon luo...!

Vaivaisia vaivaisenluita...

Vielä äitienpäivänä työmatkani reunustoja koristivat korkeat, likaisenharmaat lumikasat tehden maiseman jotenkin apeaksi. Viime viikolla saimme jo nauttia kirkkaista, aurinkoisista päivistä, mutta yöt olivat yhä kylmiä ja aamulla lätäköt saattoivat olla riitteessä. Sää oli sitäpaitsi kovin epävakaista; välillä aurinkoista, välillä räntä- ja vesisateista. Sitten viikon lopulla Venäjän suunnalta kulkeutui tänne helle, joka vauhdikkaasti antoi kyytiä likaisille lumiläiskille ja luonto muuttui parissa päivässä vihreäksi, kuin taikaiskusta! Puff vaan...!

Kaksijakoisesti ihastelen lämpöä ja luonnon vaaleaa vihreyttä, mutta jo näillä helteillä tuskailen hikoilun ja turvotuksen kanssa. Tänäänkin jo tuskastuneena puristaviin jalkineisiin sovittelin kenkäkaupassa numeroa tai kahta suurempia kenkiä, mutta enhän minä sopivia löytänyt. Sitä on sen verran turhamainen, että norsunjaloista huolimatta jalkineiden niissä toivoisi olevan sirot ja naiselliset...

Vuosi sitten tehty jalkaleikkaus - ja kärsityt kivut - menivät täysin hukkaan. Itse asiassa, tilanne taisi vain pahentua entisestään. Luu pullistelee lähes entiseen malliin, pitkiä arpia on jalkapöydän sivussa pari ja pohkeessa kolmas ja minkälie hermon lääkäri vahingossa katkaisi, kun nilkan alue on täysin tuntoa vailla.... Pahinta on jatkuva kipu ja etenkin näin lämpimällä vaivaava jalan turpoaminen... Siis todellakin norsun jalan mittoihin!

Jos nyt siis joku, jolle on tehty vaivaisenluuleikkaus, sattuu tätä vuodatusta lukemaan, niin voisiko kommenttilaatikossa kertoa, miten leikkaus onnistui ja kauanko toipuminen kesti.

Kumma juttu

Runotorstain 165. haaste; Kevät




Aina sama juttu aamuisella
työmatkalla pienet purot jäässä
aurinko sulattaa ne kohta tai
sitten sataa räntää vettä lunta

Rapa roiskuu lätäkön yli loikatessa
saa olla tarkkana mihin astuu ettei
kengissä kulkeudu koiranpaskaa
viimeiselle puhtaalle matolle

Ojasta nousee mädän löyhkä
pahempi kuin puiston roskiksista
ikkunan alla lumen alta paljastuneita
kaljapulloja ja aavistus vihreyttä

eikä likaiset vanat ikkunassa yhtään harmita
kun suonissa kohisee elämä
ja pään päällä
joutsen töräyttää tervehdysfanfaarin
viiltävän kirkkaaseen ilmaan

Pullonkaulat

Runotorstain 164, haaste;
Oheinen Albert Seigneurien kuva erimuotoisista pulloista teoksesta Dictionnaire encyclopédique de l'épicerie et des industries annexes (1904) on tällä viikolla haasteen innoittajana.






Kuvan lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Bouteille_nb.jpg





lasin läpi katsottuna maailma
vääristyy
vihreinä kuultavina sameina kuolleen kiillottomina
väreinä
moniin muotoihin puristettuina
puhallettuina
ne
pullonkaulat
kuin elämän ahtaat kohdat

Yhä muistoissa....

Äidin kuolemasta on pian puolitoista vuotta ja muistot ovat saaneet pehmeän udun ympärilleen. Ei niin että olisin mitään unohtanut, mutta kipupisteitä ei enää juurikaan ole, särmät ja piikit ovat pehmenneet....

Mutta ilman kyyneleiden vuolasta virtaa en saattanut tätä laulua kuunnella, enkä katsoa laulun takana olevan tarinan kerrontaa "Tosi tarina" -dokumenttina.
Voi äitejä....