Äidin kuolemasta on pian puolitoista vuotta ja muistot ovat saaneet pehmeän udun ympärilleen. Ei niin että olisin mitään unohtanut, mutta kipupisteitä ei enää juurikaan ole, särmät ja piikit ovat pehmenneet....
Mutta ilman kyyneleiden vuolasta virtaa en saattanut tätä laulua kuunnella, enkä katsoa laulun takana olevan tarinan kerrontaa "Tosi tarina" -dokumenttina.
Voi äitejä....
3 kommenttia:
Äidin kuolemaa on vaikea verrata mihinkään muuhun suruun. Se on oman ajanlaskun taitekohta. Suruun on ehkä osannut valmistautua, mutta silti kaikki on toisin. Kyyneleet saattavat tuvahtaa varottamatta vielä kauan.
Minullakin on äitini vahvasti mielessä, sillä olen parhaillaan matkoilla käydäkseni haudalla. Vuosi on nyt kulunut kuolinpäivästä.
niinpä, eikä jollakin tasolla se suru katoa koskaan...
sinä onnellinen pääset kuitenkin haudalle... minä en ole käynyt kertaakaan, siksi suru on vielä pahempi.. kynnys lähteä pohjoiseen on yhä liian korkeana.
voimia sinulle, ystävä hyvä...!
Voi äitejä niin... =/
Lähetä kommentti