Runotorstain 170. haasteena on inspiroitua Duncan Jonesin ohjaaman elokuvan Moon (2009)soundtrackin kappaleesta nimeltään Memories (Someone We'll Never Know). Musiikin on säveltänyt englantilainen Clint Mansell.
Syvänsinisellä sametilla keltaisena kiiluvia reikiä
valtava oranssi pallo
takertuneena sinisen pintaan
Mielikuvitusmatka tuntemattomaan
jossa sammuvat tähdet ja avaruusromu
raapivat valonaarmuja galaksien välille
Sydänalassa pakahduttava tunne
tässä äärettömässä maailmankaikkeudessa
tämän pienemmäksi ei ihminen tule
10 kommenttia:
Tämän pienemmäksi ei ihminen tule...
Totta. Niin totta.
Hiano kuvakin :)
Avaruuden äärettömyydessa, jossa tähdetkin ovat sammuneet, tuntee ihminen olevansa kuin tomuhiukkanen
Eikä oikeastaan tarvitse suuremmaksi tullakkaan.
Kuutamolla mittasuhteetkin asettuvat kohdalleen, joskin auringon alla ne hyväksyy helpommin.
Upea runo. Pienenpienenä universimin sylissä on hyvä olla.
Musiikin rytmi on selvästi kuultavissa runossasi, hieno :)
Aika pieniä hitusia olemme, avaruuden alla, pienellä planeetallamme.
Jälleen piirtää Cranen kynä kalpeaa kaunista koskettavaa viivaa!
Kiitos kommenteista ja palautteesta...
Ihmiset usein kuvittelevat hallitsevansa koko maailmaa, mutta maailmankaikkeudessa me olemme vain pienenpieniä hippusia, tuskin havaittavia....:D
kuitenkin niin suuri
Lähetä kommentti