Viikko vierähti

Työttömällä luulisi olevan pelkkää aikaa, ihan kyllästymiseen asti. Niin, luulisi... Mutta tämäkin viikko vierähti niin vauhdilla, että ihan allakasta oli katsottava, onko tänään tosiaankin taas lauantai... On se!

Viikkoon mahtuu monta todella mukavaa tapahtumaa. Tapasin ensiksikin viikon alussa hyvän ystävän, joka "kyytien välissä" viivähti pari tuntia kaupungissa matkallaan Etelä-Suomesta vanhalle kotipaikkakunnalleen pohjoiseen. Edellisestä tapaamisestamme oli lähes 10 vuotta, mutta kiitos Facebookin yhteyttä on viime aikoina pidetty ahkerasti. Torstaina sain vielä vieraaksi blogiystäväni Arjaannelin joka piipahti kaupungissa lomaltaan Luostolta. Arjan kanssa röpinää riitti niin mahottomasti, että aika tietenkin loppui aivan kesken... Olipa kyllä mukava tavata molemmat ystävät.

Kaikeksi onneksi Finnairin henkilöstön lakko loppui ja pääsin jänskättämästä, mahtaako vanhemman tyttären matka pohjoiseen toteutua. Olemme tyttären kanssa tavanneet ennätysusein kuluneen vuoden aikana, mutta iloitsen hänen vierailustaan ja tiedän myös kuinka innokkaasti veljien lapset odottavat hänen tapaamistaan.  

Koirulikin on asuttanut huusholliani nyt viikon ja on vallannut heti oman osansa arjen ajankäytöstä. Uudessa päiväjärjestyksessä kampean itseni sängystä ylös reippaana touhuamaan itselleni kunnon pannukahvit myssyn alle muhimaan sekä koiralle kuivamuonan valmiiksi kuppiin likoamaan. Hitaisiin aamurutiineihin tottuneena voisi luulla, että aamulenkille lähtö olisi vaikeaa, varsinkin kun pakkanen on keikkunut -15 ja -25 välillä, mutta kokemus on ollut aivan päinvastainen. Lumisen metsän hiljaisuudessa aistitkin aukeavat uudella tavalla... Kylläpä aamukahvi maistuukin aamulenkin jälkeen hyvältä!

Päivärutiineihimme kuuluu myös koiran ulkoiluttaminen päivällä ja illalla, samoin kuin säännöllinen ruokinat. Alkuillasta koiruus tulee viereeni, katsoo silmiin ja alkaa "juttelemaan" päätään kallistellen. Siitä tiedän, että on leikin aika. Haen korista pehmeän lelun, jonka kanssa koira melskaa ympäri huushollia äänekkäästi haukkuen... Meillä on hauskaa, mutta epäilen, ettei alakerran asukkaat jaa meluisaa riemuamme...

Koiran on hyvä oppia heti tuntemaan "oma laumansa", eli ne ihmiset, jotka kuuluvat tiiviisti elämääni. Niinpä olemme käyneet kävelylenkin yhteydessä pikaisesti tutustumassa vanhimman pojan perheen hajuihin. Parina päivänä vietimme useamman tunnin nuorimman tyttären luona, jotta heidän kotinsa varahoitopaikkana tulisi tutuksi...Totuttelu sujuikin niin hyvin että toisena päivänä koira jo liikkui pelkäämättä asunnon kerrosten välisissä portaissa ja löysi nukkumapaikan tyttären miehen sylistä.  Toivon, että voimme vierailla toisenkin pojan perheen luona vielä ennen joulua.

Kulunut viikko on oikeastaan mennyt paremmin kuin uskalsin odottaa. Ongelmiakin on toki ollut. Joissakin tilanteissa koira ei tunnista komentojani tai en osaa antaa komentoja riittävällä auktoriteetilla, jotta koira  niitä noudattaisi. On ensin koulutettava itseään, jotta voi/osaa kouluttaa koiraa... Työtä siis on paljon ja sitä on tehtävä määrätietoisesti, mutta siihenhän olen sitoutunut jo koiran hankkimista suunnitellessani. Aika näyttää, miten tässä "kasvatustyössä" onnistumme, koira ja minä!