Veli oli eilen pyytänyt viikonloppuvapaata sairaalasta ja tänään kotiutushoitaja otti minuun yhteyttä. Olin tästä hankkeesta kuullut ennakkotietona hoitajilta, mutta veli ei ollut koko aikana sanallakaan minulle maininnut ryhtyneensä toimenpiteisiin päästäkseen kotihoitoon. Minua harmitti, koska veljen hoito on noina päivinä vastuullani, mutta hänen ajatusmaailmansa mukaan minun kanssani ei tarvitse edes keskustella asiasta.

Pääsin pian harmistukseni yli, sillä tämä on kuitenkin veljen viimeinen mahdollisuus ns. "siviilielämään". Huomisaamuna ryntään siis kauppaan hankkimaan ruokatarpeita viikonlopuksi, järjestelen asunnon toimivaksi ja menen sitten sairaalaan hakemaan veljeä.  Hieman kyllä jo jännittää, miten tästä selvitään, mutta onneksi lääkehoitoon saamme tukea ja apua Tehosairaanhoidosta. Sairaanhoidon ammattilaiset käyvät aamulla ja illalla tarkistamassa tilanteen. Ja pahimmassa tapauksessahan veli voi aina palata sairaalaan,

Eilen kuitenkin tapahtui jotain mikä säikäytti minut. Veli halusi iltapäiväivällä vielä lähteä hieromaan autokauppoja ja niinpä ajelimme Joutsenoon. Ihmettelin jo mennessä, miksi veli oli niin väsyneen oloinen ja kahvilassakaan ei millään meinannut pysyä hereillä. Hoitajan kanssa pohdittiin, että pojan tapaaminen oli ehkä käynyt liikaa veljen voimille. Tänä iltana väsymykselle saatiin selitys. Eräs hoitaja oli käynyt vuoroon tullessaan kertomassa että oli vahingossa antanut veljelle väärät lääkkeet...!

Luota tässä sitten saatavaan hoitoon!