Ensimmäinen viikko....

Näkymä Et-Karjalan keskussairaalan portaikon ikkunasta....

Vietän iltaani tässä vieraassa asunnossa, johon veljeni muutti vain muutama viikko sitten. Lämpimän illan hiljaisena hetkenä on hyvä miettiä kuluneen päivän ja viimeisen viikon tapahtumia. On vaikeaa kuvailla sitä tuskan ja ahdistuksen määrää, mikä tähän viikkoon on sisältynyt. Tunnustan, ettei minulla ollut aavistustakaan, millaiseksi lähipäivät muodostuisivat....

Tuloiltanani veli murtui itkuun kertoessaan, miten kovasti oli odottanut saapumistani. Saatoin vain arvailla millaista taistelua hänen elämänsä on ollut kovien kipujen kanssa. Silloin uskoin, että järjestäisimme hänen viimeiset viikkonsa mukaviksi ja turvallisiksi tähän asuntoon...

Heti seuraavana päivänä alkoi rumba. Ravasimme kaupoissa, labrassa, pankissa hoitamassa asioita ja taas jollakin muulla asialla. Minä ajoin autoa paikasta toiseen, kivulias ja kovin kärsimätön veli vierellä antoi ohjeita ja komentoja. Veli oli pahantuulisena kärkäs arvostelemaan kaikkea tekemisiäni ylittäen loukkauksen rajat usein ja karkeasti. Tunteet kuohahtelivat jopa siinä määrin, että jo perjantaina pakkasin matkalaukkuni lähteäkseni kotiin! Luonteillemme tyypillisesti rauha palasi yhtä nopeasti kuin rikkoutuikin....

Iltaisin kivut kasvoivat eikä lääkityksestä ollut suurtakaan apua. Öisin veli siirtyili sohvalta seisomaan kaapista tukea ottaen ja taas hetken päästä takaisin pitkälleen. Torstaina hän suostui muuttamaan makuuhuoneen sängylle, mutta selvästi sängyn patja oli hänen selälleen liian pehmeä. Välillä hän oli valmis ottamaan kaikki lääkkeet suosiolla ja pyysi niitä lisääkin, välillä taas vihaisesti ilmoitti, ettei halua olla missään lääketokkurassa....

Perjantaina kävimme keskussairaalan syöpäpolilla jossa lääkitystä kovennettiin. Kotimatkalla oli poikettava Joutsenossa kahvilaan, koska veli ei kivuiltaan pystynyt istumaan autossa kauempaa.  Ehkä se oli johdatusta, sillä kahvilan omistaja sattui olemaan kaukoparantaja ja kun hän laski kätensä veljen selälle, pahin tuska katosi. Yöllä hän nukkui peräti kolme tuntia yhteen menoon, mitä ei luultavasti ollut tapahtunut sitten heinäkuun...

Tehokkaammasta lääkityksestä huolimatta kivut alkoivat voimistua ja sunnuntaiyö oli suorastaan kaoottinen. Lopulta soitin hätäkeskukseen ja ensihoitajat saapuivat paikalle antamaan lisälievitystä kipuihin. Lääkkeiden vaikutus kesti vain reilun tunnin ja aamulla olimme valmiit lähtemään uudelleen keskussairaalaan. Siellä lääkäri päätti, että veli otetaan osastolle lisätutkimuksiin ja sopivan kipulääkkeen löytämiseksi. Siellä hän siis on, emmekä tiedä, mitä tuleman pitää....