Päivät kulkevat rataansa, rutiineja muodostuu ja asioilla on aikataulunsa. Ihminen pitää kiinni tottumuksistaan, vaikka kuinka heikossa tilassa olisi. Pitää kiinni elämästä.
Veljeni päivä muodostuu nyt ruokailujen ja tupakalla käyntien mukaan. Vaikka kuinka tuskallista olisi nousta ylös, tulla puetuksi ja matkata pyörätuolissa pihan tupakkapaikalle, niin me suoritamme tuon operaatiton kolme tai jopa neljä kertaa päivässä.
Jos lääkitys on sillä hetkellä kohdillaan, veli pystyy hieman kävelemään ja nousee pyörätuolista seisomaan, koska istuminen puuduttaa jalat ja nivusiin tulee kovat kivut. Kivut ovat muutenkin arvaamattomat. Välillä mikään ei tunnu auttavan, sitten taas on, kuten eilen; hän pystyi ruokailemaankin istualtaan.
Veljellä on kova huoli siitä, kuinka pärjää ne päivät, jolloin olen täältä poissa. Minun on pakko lähteä muutamaksi päiväksi töihin ja hoitamaan omia asioitani. Palaan niin pian kuin mahdollista, mutta luultavsti vasta keskiviikkona.
Veljen huoli on aiheellinen, sillä hoitajien apu on vaihtelevaa. Osaston asiakkaat ovat paljolti dementoituneita tai kroonikkoja, jotka sitovat hoitajien työaikaa ja kuten useimmissa sairaaloissa nykyään, täälläkin hoitajia on mahdollisimman vähän... Olen sivusta seurannut, miten akuuttipotilaalle annettiin vaatemytty ja kehoitettiin pukeutumaan. Potilas kamppaili koko aamupäivän, siis useita tunteja, saamatta muuta kuin veryttelytakin nurinpäin päälleen. Kukaan ei auttanut, ei ehtinyt edes kysymään, tarvitsisiko hän apua...
Onneksi on ystäviä, jotka tulevat veljen avuksi. On vain luotettava, että veli pärjää, kun en muutakaan nyt voi. Silti sydän on raskas!
4 kommenttia:
Pysähtymistä portin äärellä. Viimeiset katseet taakse päin ennen kuin ovi aukeaa. Enää ei voi rakentaa majaa.
Hyvästejä voi sanoa hellyydellä. Hellyys on myös tekoja. Tai sitten vain läsnäoloa. Tai edes halua ymmärtää.
Toisen puolesta ei voi elää. Ei edes kuolla. Ei tarvitsekaan.
On vaikea suostua avuttomuuteen. Itsessä ja muissa. Ihminen on siinä paljaimmillaan.
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut uudet suositukset saattohoidosta. Harmi vain, että asiaan tunnutaan saavan edistystä kovin hitaasti. On pöyristyttävää, että kuolemaan valmistautuvaa potilasta edelleen hoidetaan akuuttipotilaiden joukossa. Lähestymistapahan on täysin erilainen. Saattohoidossa ei saa olla kiire!
Ymmärrän tuskasi, kun joudut jakamaan aikaasi oman elämäsi välttämättömien asioiden ja veljesi saattamisen välillä. Mutta on vain hyväksyttävä, että ihmisellä on vain yhdet kädet ja ihmisen jalat voivat yhdellä hetkellä kulkea vain yhteen suuntaan. Voimia sinulle!
Kaikella on aikansa. Fraasi, mutta aikasen totta.
Ehkä on hyväkin saada hetki hengähdystaukoa.
Vaikka ajatukset sitten olisivatkin veljen luona.
Miten murheellista onkaan että päättäjien kauniit puheet ja visiot ovat niin kaukana arjen todellisuudesta.
Kiire ja liian vähän hoitajia - kun juuri nyt pitäisi olla aikaa pysähtyä vierelle.
Lempeitä pohjoistuulia ja voimaannuttavia vaaramaisemia viikonloppuusi!
Lähetä kommentti