lauantai 17. huhtikuuta 2010

kevättä rinnassa...

...tällaisena aamuna, tällä säällä....

ikkuna on auki ja lintujen sirkuttelu kantautuu sisälle. yöllä on ollut nippanappa pakkasella, kadut ovat vielä kuivat, mutta pilvettömältä taivaalta paistava aurinko alkaa pian lämmittämään talojen kattoja, kulkijan kasvoja ja vielä melko isoja lumikasoja. keskipäivään mennessä muodostuu kiihkeitä pieniä ja isompia puroja, jotka raivaavat tiensä läpi ojien ja metsätaipaleiden alamäkeen, kohti jokea... maa paljastuu lumen alta, nostaa väkeviä tuoksujaan ja jos kumartuu katsomaan tarkemmin, voi nähdä maassa vihreitä pilkahduksia sammalta ja heinää...

tulin eilen illala töistä tavallista myöhempään, kuolonväsyneenä. takana on todella raska ja työntäyteinen, haasteita täynnä ollut viikko. olin jälleen liian väsynyt tehdäkseni jotakin hyödyllistä ja liian väsynyt suuttuakseni itselleni, sotkuiselle kämpälleni, tekemättömille töilleni. korkeintaan ärsyynnyin, että kylpyhuoneessani on tilaan nähden liian iso kuivausteline täynnä monta päivää sitten kuivanutta pyykkiä, että eteisen lattialle on kulkeutunut kuraisissa kengissä pikkukiviä, jotka tekevät kipeää paljaan jalan alla, että talvivaateet odottavat nurkassa varastoimista, etten ole saanut hankittua vaaleaa päiväpeitettä sänkyyni...

toiveajattelin, että hyvin nukutun yön jälkeen herään reippaana ja siivoan asuntoni, vien laatikot varastoon josta paluupostina tuon kesäisiä vaatteita, että korjaan pois pölyyntyneet virpomavitsat ja vaihdan värikkäät päälliset koristetyynyihin...

herätessäni tähän aamuun olin kohtuullisen hyvin nukutun yön jälkeen kuin jyrän alle jäänyt, raajat ja naama turvoksissa, jäsenet jäykkinä, aivot nolla-asennossa...

hitaan heräämisen edetessä tajuan, että aurinko paistaa ja linnut laulaa. hitsi, ei tällaisena päivänä voi jäädä sisälle siivoamaan. se jos mikä olisi synti! vaatteet päälle, lenkkarit jalkaan, kamera reppuun ja menoksi. ehkä kohti kirpparia, ehkä jokivarteen, ilman suurempaa suunnittelemista...

AURINKOISTA LAUANTAITA, VIRTUAALIMAAILMA!

7 kommenttia:

Tiina L. kirjoitti...

Oikea valinta!!!

Jäämme innostuneina odottamaan valokuvareissun kuvasaalista.

Crane kirjoitti...

öööh, noloa, tunnustan; yhtään kuvaa en sitten ottanut...harhailin väärälle reitille, enkä päässyt paikkaan, johon olin matkalla...(sippasin lopulta täysin)...
parempi onni huomenna

Demetrius kirjoitti...

Kiitos toivotuksesta, aurinkoista oli ainakin reaalimaailmassa, kai virtuaalissakin =)

isopeikko kirjoitti...

Elämä on itseään suurempaa :)

Crane kirjoitti...

Oli kyllä upea päivä, Deme....ei edes tulivuorituhka sitä pimentänyt...

niinpä, Peikkonen, se vain pitää huomata!

Mk kirjoitti...

Täydellinen syy viettää myös sunnuntai ulkoillen.
Toivottavasti tämä kaatosade ei yllä sinne asti.

Crane kirjoitti...

Vähän oli räntäsadetta, mutta kun pysytteli sunnuntain sisällä, ei kastunut...