Ihminen on kummallinen kapistus. Jos elämässä ei ole oikeasti ongelmia eikä murheita, niitä täytyy tehdä. Tahallaan tai tahattomasti.
Olen paasannut paljon siitä, miten olen ottanut opikseni loppuunpalamisestani, varon ottamasta liikaa paineita tai kasaamasta itselleni liikaa töitä. Päästyäni syksyllä töihin palvelutaloon rehkin innoissani arjen käytännöissä sekä ideoin ja suunnittelin kaikenlaista uutta tälle alkavalle vuodelle.
Kaikki hyvin, siis?! Höpöhöpö! Koira ei pääse karvoistaan, enkä minä luonteestani!
Minulle on ominaista että työvireyteni vaihtelee sykleittäin. En edes kuvittele kykeneväni tekemään yhtä tasaisen paljon ja laadukkaasti työtä joka päivä ja jatkuvasti.(Epäilen kyllä, ettei kukaan muukaan sellaiseen pysty, ellei ole robotti...). En tiedä, mitkä kaikki asiat siihen vaikuttavat; säätilat, taivaankappaleiden asennot, hormonit vai vain luontainen laiskuus ja vetämättömyys. Parhaaseen työvireeseen tarvitaan myös aitoa innostusta, joka syntyy tekemisen mielekkyydestä ja siitä, että uskoo asiaansa ja vastaavasti uskon puute lamaannuttaa vireyden kokonaan.
Käytännön kiireiden keskellä siirsin eräitä paperihommia tehtäväksi tammikuun alkuuna tiedostamatta tosiasiaa, että uusi vuosi tuo tullessaan muutenkin paljon uusia asioita sen lisäksi, että työtehtäväni ovat laajentuneet kuin huomaamatta. Nyt siis poden stressiä kasaantuneista töistä, lähestyvistä dead-lineista ja uusien asioiden opettelemisesta.
Niinpä niin, milloinhan sitä oppisi ja viisastuisi?!
14 kommenttia:
Ei milloinkaan. Mutta auttaa jos näyttelee aikuista ja tekee niinkuin niiden ajatellaan pitävän tekevän :)
Ai, auttaa vai, Peikkonen? Pitää yrittää....:D.
No pieni stressihän pitää skarppina, eiks je?
Thaimaassa kerroin uudelle suomalaisella työtoverille erään thainkielisen sanan merkitystä ja sanoin: "Se on suomeksi relax." Samaa sanon nyt sinulle :)
Mahdoinko lohduttaa suo samoin sanoin taannoin, Kerttu! Mutta totta toinen puoli...
Kiitos, mm! Hyvin selitetty :). Koetan relata!
yksi asia kerrallaan vaan
juu, Hannele... ja hyvä strategia ja aikataulutus...:)
Ja miltähän sitten tuntuisi kun olisi valmis ja oppinut kaiken?
Kyllä se siitä!
Vaikea sanoa, Mk! Sitä kun ei ole koskaan tapahtunut, itseni tai toisten kohdalla!
Kiitos, uskon niin...:)
Olen monasti blogissani meuhkannut, että 70-80% suomalaisista hoitaa työnsä yli 100-prosenttisesti.Olen tarkoittanutkin sitä, mutta aina ne eivät tietystikään voi olla samat ihmiset jotka ovat huippuvedossa. Aina on olemassa ihmisiä, joita on kohdannut sairaus,ero tai jokin muu murhe, minkä vuoksi he eivät pysty antamaan parastaan.Toiset taas venyvät ja paikkaavat.Nämä elämän lamakaudet ovat inhimillisiä ja harvapa niiltä välttyy.
Viisaasti ja ymmärtävästi ajateltu, Nilssi! Noin se oikeassa elämässä menee... Onneksi henkinen lama jo helpottaa...:)
Olen vähän samaa mieltä kuin herra Isopeikko. Ei sitä koskaan opi.
Höyhenet ovat ne mitkä ovat ja sulkasadosta huolimatta höyhenet kasvavat uudestaan..
Mutta ehkä vähän kerrassaan, vanhetessaan sitä kuitenkin viisastuu ja osaa sanoa joskus ei?
Vaikka onhan se paha sanoa ei jos sen sanominen vaikuttaa heti toimeentuloon.
Mutta paras lääke stressiin on ikivanha. Ulos liikkumaan. Metsään!
Vähitellen, Liimapurkki, vähitellen! Sinne metsään mennään nytkin, n. 2 min päästä...._D
Sinulla on niin paljan samantapaista kuin minulla. Kiva lukea kokemuksiasi ja pohdintojasi työelämästä, elämänmuutoksesta, itseluottamuksesta yms. Tutulta kuulostaa.
Minäkin olen syksystä alkaen saanut uupumusvuosien ja vuoden breikin jälkeen olla innostunut työstä. Myös tuohon tyyliin, kuten tässä kuvasit.
Lähetä kommentti