Maanantaiaamuna....

Vanha totuus on, ettei pitäisi syödä illalla myöhään raskasta ruokaa, eikä varsinkaan mahan täydeltä. Eikä ainakaan kiskoa sisäkalujensa pimeisiin uumeniin kokonaista pizzaa, jonka pinnalla lilluu salamipaloja ja rasvaista juustoa.....

Yök!

Kokemusta viisaampana voisi sanoa, että mokoma mässäily tuottaa todella villejä unia. Sellaisia, joista heräilee kauhuta parkaisten, hikeä pyyhkien... Tai joista valpastuu yhtäkkiä, pomppaa sängyn laidalle istumaan, eikä tiedä, missä on, onko jo aamu vai mikä...

Ja kun sitten herätyskello soi, on niin väsynyt, ettei millään jaksaisi... Ei pitää silmiä auki, ei ajatella, ei herätä, eikä ainakaa nousta ylös!

Kun muutaman kerran on pudonnut takaisin uneen, pelästyy nukkuvansa pommiin... Kimppuun iskee paniikinomainen, kurkkua kuristava tunne; kiire! On pakko hypätä ylös, ravata ympäriinsä kykenemättä keskittymään mihinkään... Ajatukset ravaavat pillastuneen hevosen tavoin tulevan päivän asioissa, mutta mistään ei saa otetta...

Vasta viileällä vedellä suoritettu aamupesu rauhoittaa oloa. Ehtii jopa vinosti hymyillä peilikuvalleen, joka ilman silmälaseja katsottuna näyttäytyy kovin siloposkiselta ja utuiselta....

Viimeistään aaamupalalla kaikki sisäiset koneet synkronoituvat samaan tahtiin, rauhalliseen arkiaamun menoon. Kahvista ja voileivästä melkein nauttii, ajatuskaaos asettuu ja päivän ohjelmaa kykenee arvioimaan järkevästi...

Mitä tänään laittaisi päälle, kun on se koulutus ja monen tunnin istuminen?... Menisikö vielä salille vai tulisiko kaupungilta suoraan kotiin? Millainenkas aikataulu siinä koulutuksessa olikaan....

Vilkaisu koulutusinfoon lopettaa kiireen kokonaan. Tämänpäiväinen koulutus alkaakin vasta klo 12! Höh! Mitenkäs se nyt näin.....