keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

En uskalla huokaista, en ainakaan helpotuksesta. En vielä kuitenkaan. Asiat muuttuvat lähes joka päivä ja päivän aikana moneen kertaan. Siksi ei uskalla vieläkään luottaa, että pahin olisi ohi!

Vielä viime viikon alussa puhuttiin, että joutuisin evakkoon. Olisi tosiaan pitänyt rahdata omaisuus tilapäisasuntoon, asustella siellä muutama kuukausi ja sitten taas rahdata kamat takaisin tähän asuntoon.... Isännöitsijän kanta oli, että maksan kulut itse tai haen kuluihin korvaukset vakuutusyhtiöltäni. 150 euron omavastuulla!

Sitten tapahtui jotain aivan käsittämätöntä. Viikon alussa tapahtui välikohtaus, jossa kiinteistönhoitaja käyttäytyi minua kohtaan äärimmäisen epäasiallisesti ja hyvin loukkaavasti. En tiedä syytä hänen käytökseensä, enkä toden sanoakseni välitä vähääkään kuulla selityksiä huonosta päivästä tai sosiaalisten taitojen heikkoudesta, joilla isännöitsijä miestä puolusteli. Päätin pitää puoleni ja lupasin tehdä kirjallisen valituksen korkeammalle taholle, jos ei asiaan puututa.

Mutta ääni muuttui kellossa! Näillä näkymin en joudukaan muuttamaan asunnosta pois korjausten ajaksi. Lattian alla oleva välitila, jossa vesi on, kuivataan alla olevan autotallin katon kautta. Toivoa sopii, että nuo toimenpiteet riittävät tämän asunnon osalle ja voin jatkaa asumista rauhassa. Ja vaikka en edelleenkään saa kaappeja siirrellä, niin remppamiehet asentavat liesikuvun ja ovellisen maustekaapin hellan yläpuolelle. Lisäksi siivouskomero muutetaan pyynnöstäni hyllykaapiksi, johon saan kattilat sun muut romppeet...

Eli ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin!

Tietenkin tuli hieman surku siitä, että pojan perhe muutti talosta koettuaan täällä tulipalot ja vesivahingot. Onneksi he löysivät mukavan ja tilavan rivitaloasunnon, jossa on turvallinen pihapiiri lapsille ja leikkipuisto vieressä. Siitä olen heidän puolestaan hyvin iloinen. Aiemmin samalla suunnalla asuneena tunnen metsän halki kulkevat oikopolut, joita pitkin pääsen varttitunnissa heidän luokseen... Kunhan tästä tokenen kävelemään!

Sateen jälkeen paistaa aurinko. Niin ainakin tuolla ulkona näyttää tekevän!

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sinulle nyt harmeja kasataan, ei auta kuin haarniskaa vahvistaa ja pitää puoliaan. Kaikkea ei tarvitse niellä ja hyväksyä, hyvä että pistit hanttiin.
Joskus asiat sujuvat toisinkin, kuten tuo kuivaus, jos ei suostu helpoimpaan ratkaisuun.
Voimia sinulle!

SusuPetal kirjoitti...

Kyllä sinua nyt koetellaan, mutta onneksi sentään jotain valoakin näkyy.
Sisua!

Marjattah kirjoitti...

Hyvä että sulla riittää sisua pitää puolesi, kun tiedät olevasi oikeassa. Ja mukava huomata, että määrätietoisuus tekee vaikutuksen :-) Lisää aurinkoa toivottelen, ja pikaista paranemista jalalle!

Kerttu kirjoitti...

Way to go, äiti! \0/

Crane kirjoitti...

Kiitos Uuna, Susu, Marjatta tuesta, kannustuksesta ja rohkaisusta!
Vielä joku aika taaksepäin olisin vain hyväksynyt, alistunut ja koettanut ilkeyttäkin ymmärtää. Olen kai oppinut jotakin! Se on aika hieno juttu ja osaan siitä jopa iloita!

Kerttuseni,kaikelle on aikansa, kynnysmattona olemisellekin (hihi!)...

Tiina L. kirjoitti...

Niinpä alkaa kaikki kääntyä parhain päin.

Surullista on että lastenlapset ovat nyt hieman kauempana - mutta ehkä näinkin on hyvä.

Sillä näin teidän tapaamisenne ovat entistäkin toivotumpia, eivät samanlaista itsestäänselvyyttä kuin ehkä jos asuisitte samassa talossa.

Siis kaikki kääntyykin hyväksi! Vielä kun saat itsesi kuntoon, niin vot! Kohta pistetään piirileikiksi tai suorastaan tanhuksi!

Crane kirjoitti...

Juu, Juhannusta odotellessa, Tiina L.! Saa nähdä kuinka tanssi sujuu eriparijaloilla...
Tähän taloon muuttamisen yksi tärkein syy oli olla lähellä näitä vilkkaita pikkutyttöjä ja auttaa perhettä tarvittaessa. Hyvä näin, kunhan he ovat tyytyväisiä uuteen kotiinsa! Välimatka ei ole pitkä.
Niin se on, että asioilla on tapana järjestyä...

Mk kirjoitti...

Hyviä uutisia, hienoa!
Vielä kun saat sen koiven kuntoon.
Eikä kiltteys tosiaan aina kannata, vaikka toisin aikoinaan opetettiinkin.

Arjaanneli kirjoitti...

Hienoa! Asioilla on joskus tapana mulahtaa kohdalleen yllättäen!
Vieläkö kovin ovat kipiät kinttusi?

Hannele kirjoitti...

Alkaa kuulostaa paremmalta.

Hannele kirjoitti...

Alkaa kuulostaa paremmalta.

Crane kirjoitti...

Kiitos Mk! Erään tuttavan motto: "kiltti pitää olla vaan ittelleen". No, toki muillekin, mutta ei enää sitä kaiken kakan nöyrästi vastaanottamista...

Kiitti Arjaanneli! Kun kerta kysyit; koipi on edelleen kuin norsulla ja leikkaushaava rakoilee, mutta onneksi kipuja ei enää juuri ole!

Jepjep, Hannele! Pikkuhiljaa...:D