sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Tänään oli keskiviikko

Tarinamaanantain 61. aihe : Keskiviikko




Maria katsoi hymyssä suin Tomia. Tom istui muhkeassa nojatuolissa niin tutunoloisesti, niin kuin tuhannet kerrat heidän pitkän avioliittonsa aikana. Tuoli oli Tomin lempituoli. Nytkin Maria muisti, miten he kinastelivat tuolin paikasta tähän taloon muuttaessaan. Maria oli halunnut sijoittaa sen ikkunan eteen, mutta Tom oli kerrankin ollut päättäväinen ja oli kantanut sen nurkkaukseen, lähelle kirjahyllyä. Maria huokaisi. Siitä oli niin kauan, melkein ihmisikä.

Siitä muodostui Tomin oma iltarituaali. Päivällisen jälkeen Tom istuutui tuoliinsa, viritti piippunsa ja nosti lukemansa kirjan viereiseltä pöydältä polvilleen. Sitten hän nojautui taaksepäin, painautui mukavasti pehmeän nojatuolinsa syliin ja sulki silmänsä, kuin voidakseen paremmin keskittyä kuuntelemaan hiljaisuutta, nauttimaan hämärän hetkestä. Kuului vain kellon vaimea tikitys ja takkatulen ajoittainen räsähtely. Miten monta kertaa Maria olikaan istunut tässä samassa paikassa tarkkailemassa Tomin kasvoja, miten ne rentoutuivat ja miten niistä hehkui hiljaista rauhaa.

Tänäkään iltana Maria ei sytyttänyt tuolin takana olevaan lamppuun valoa. Hän oli odottanut hämärän hetkeä koko päivän. Hän oli odottanut Tomia. Odottanut ja toivonut. Pelännyt, ettei Tom tulisikaan. Koko heidän avioliittonsa ajan molemmat olivat olleet itsenäisiä ja samalla tavalla vahvoja. Toisen tuki oli hiljaista, sanatonta, mutta aina läsnä olevaa. Maria huokaisi jälleen. Miten paljon hän tänä iltana Tomia tarvitsikaan.

Milloin hän teki päätöksen? Sen oli täytynyt kypsyä pikkuhiljaa näiden kuukausien aikana. Maanantaina hän kuitenkin aloitti valmistelut. Hän kirjoitti kirjeen kaikille tarpeellisille henkilöille ja käveli sitten kylään postittamaan ne. Paluumatkalla hän poikkesi teellä rakkaan naapurinsa Elisan luona ja kertoi tälle aikovansa matkustaa. Elisa oli iloinnut hänen puolestaan, halannut häntä äkkiä ja kääntynyt sitten hämmentyneenä pois.

Eilen hän oli koko päivän lajitellut arvokkaimpia esineitä ja astioita, pakannut kaikki huolella liinavaatteiden sisään laatikoihin. Hän oli kirjoittanut niiden päälle nimet ja osoitteet, jotta ne löytäisivät uuteen paikkaansa. Pakkaaminen oli vienyt kaikki voimat eikä hän ollut yöllä saanut nukutuksi kipeän selän takia.

Mutta tänään oli keskiviikko ja kaikki oli valmista. Tom oli tullut ja istui jälleen lempipaikallaan suljetuin silmin, nauttien hämärän hetkestä. Maria katseli onnellisena Tomia. Tom näytti niin kauniilta ja rauhalliselta. Maria pyyhki kiitollisena muististaan viimeisen elävän kuvan Tomin kasvoista.

21 kommenttia:

Tiina L. kirjoitti...

Ouh kuinka kaunis ja riipaiseva tarina.

Silti tekisi mieli huudahaa Marialle, älä! Oletko varma että Tom haluaa tätä? Oletko ajatellut, kuika moni jää puolestaan kaipaamaan sinua!?

Elämä jatkuu ilman Tomiakin. Elämä on arvokas.

Huomenna on torstai. Ja torstai on toivoa täynnä.

Crane kirjoitti...

Kiitos Tiina L.
Elämähän jatkuu, mutta ero toisesta on varmasti vaikeaa. Joka päivä on toivon päivä...

jl kirjoitti...

Tämä on kaunis ja koskettava tarina.

Saanko esittää yhden huomion tai neuvon? Tarkkaile aikamuotoja. Itse joudun tarinassa hiukan hukkaan välillä, minun täytyy keskittyä miettimään, missä hetkessä ollaan.

Toivottavasti et pahastu tästä kommentista... Kirjoitat niin hyvin jo näin!

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Hyvin kirjoitat.
Erot ovat aina vaikeat, kaikki muutokset.
Olisin hankkinut kaksi nojatuolia ;)

Crane kirjoitti...

Kiitos, jl. En pahastu, aivan päinvastoin!
Menin jälleen muuttamaan valmiin tekstin aikamuodon preesensistä imperfektiin. No, olisi pitänyt tarkistaa kunnolla. Minulle käy usein näin...

Katsotaanpa...


Niinhän ne ovat, Hannele!
No niinpä,en tullut ajatelleeksi...

jl kirjoitti...

Hyvä, ettet pahastu! Ei kun tuo imperfekti on minusta hyvä kertomassa niistä menneistä. Mutta pitäisikö jossain olla preesens ihan just sitä nykyhetkeä merkkaamassa? Ja sinne oli livahtanut kai yksi perfektikin... mutta olet tainnut korjata sen ;) t. nimim. kielenhuoltointoilija, ainakin toisten tekstiä lukiessa

Crane kirjoitti...

Asiallisesta ja rakentavasta palautteesta pelkästään iloitsen, jl. Palaute on toivottavaakin, koetan ottaa opikseni, koska haluaisin oppia kirjoittamaan hyvin. Minun riesani on lukiviki, joten en aina hahmota kielioppia tai oikeinkirjoitusta.

Olisiko nyt kuosissa...?

jl kirjoitti...

Oikein hyvä! :)

isopeikko kirjoitti...

Moniulotteinen. Hämmentävä.

Crane kirjoitti...

Ok, jl! :D

Peikkonen... Hämmentävä? Sotkeutuukohan Kurki nyt pitkiin koipiinsa???

Lastu kirjoitti...

Kypsyyttä on kokea kiitollisuutta, myös eron hetkellä. Vaikka tiet lähtevät eri suuntiin, reppuun pakataan myös monta lähtemättömän hyvää muistoa.

Crane kirjoitti...

Niin se on, Lastu! Yhdessä eletyistä vuosista niitä kertyy... Muistoja!

Marjattah kirjoitti...

Vahvasti virität tunnelman. Kysymykset vailla vastausta jäävät leijumaan, juuri niin kuin elämässä yleensäkin.

Crane kirjoitti...

Kiitos, Marjatta.
Fanitan kysymykset auki jättäviä tarinoita, tässä koetin luoda samaa...
Ja totta, elämähän on juuri sellaista, ei valmiita vastauksia....

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Eroja tulee. Keskiviikkona. Ja menee. Hyvä tarina.

Crane kirjoitti...

Niitä ruukaa,niin, Hukka! Kiitos!

mm kirjoitti...

Minulla on vähän sama olo kuin Peikolla. Hämmentävä. Paljon jää auki. Mielenkiintoista.

Kuka lähtee minne ja millä tavalla...

Crane kirjoitti...

Mielikuvituksen vapaata pudotusta, mm...
Tarina on pitkä, jos se kerrotaan kokonaan. Lyhennelmä antaa tilaa arvailulle.
Ehkä jää epäselväksikin.

Ruska kirjoitti...

Miten hienosti ja mukaansatempaavasti olet taaskin osannut kirjoittaa! Surullista, mutta vahvaa ja elämänmakuista. Rohkea Maria!

Crane kirjoitti...

Kiitos, Ruska!
Syvä kiintymys tekee rohkeaksi. On tunteet ja on teot... luulen.

arleena kirjoitti...

Hetki suhteesta ja sen muistoista.
Tallaista se on usein .

Muistot pysyvät.