lauantai 4. huhtikuuta 2009

Mikä tämä on

Runotorstain 126. haaste; Mikä tämä on?




Mikä on tämä
tunne
kuin syvässä vedessä hukkua
yläpuolella vihreän liikkuvan kalvon läpi samea aurinko

Mikä tämä on
tällainen
jokaisessa lihaksessa, nivelessä, luussa syövyttävä
kipu päässä ja sydämessä
ja sydämessä kaikista pahin

Mikä on tämä
suru
vesien virrata silmistä koskina
vuolaina virtoina punaisiksi rumiksi
vääntynein kasvoin

Mikä tämä on
kaipaus
sielun rikkova yksinäisyys avuton ikävä
toiseen ihmiseen

20 kommenttia:

Tiina L. kirjoitti...

Kaunis, koskettava, kamala, ihana, tuskainen, tukahtunut, toiveikaskin on runosi.

Toiveikas siksi, että veden alta katsot valoa yllä, vaikka se siilautuu vihreän kalvon läpi.

Jos toivoa ei olisi, olisit pohjalla, nyt katseesi osuu ylös, ei alas.

Terveisin Pollyanna-Tiina

SusuPetal kirjoitti...

Pakahduttava runon kaipuusta.
Mutta myös toivosta.

helanes kirjoitti...

Tätä on maailman sivu ollut liikkeellä.

Crane kirjoitti...

Kiitos, Pollyanna-Tiina, kun löysit monta puolta asiasta. Sen toivonkin!

Kaipuu on pakahduttavaa, Susu, pahimmoillaan...Toivosta en tiedä...

Niin Helanes, ei mitään uutta....

jl kirjoitti...

Tunteita täynnä oleva runo.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Kaipuu on niin monivivahteista.

Crane kirjoitti...

Joskus tunteet tulvivat, joskus hintsusti noruvat, jl...

Eikö vain, Hannele paratiisissa... Ilosta suruun, riemusta tuskaan ja kaikkea niiden väliltä...

Marjattah kirjoitti...

Niin rikkain mielikuvin vyöryy lohduttomuus, että lukija aistii sen itse

tienpäällä kirjoitti...

No sehän on kevät! Eikö?

Siipirikko kirjoitti...

Tulee mieleen onneton rakkaus tai sitten se, että joku on kuollut; kaipuu ja ikävä on silloinkin suuri ja toivoo, että jostain syvyydestä näkýisi valoa pinnalta. Hieno runo, hienoja sanontoja.*****

Ina kirjoitti...

Minullekin tuli tunne rakastetun kuolemasta. Mieleen nousi kuva Kieslovskin elokuvasta kolme väriä: sininen.

utukka kirjoitti...

Kaipuuta, kaipuuta, mutta pohjalta katsoen näet valon, se on parantava aika. Kukaan ei ole niin hyvä, että pitäisi pysyä pohjalla vaan. Ystävälläni oli tapana sanoa (kauan kauan sitten) että miehiä tulee kuin ratikoita. Hän tahtoi leikkisästi minua elvyttää. Kaipuu ei ole leikkisä ollenkaan, mutta . . .

Crane kirjoitti...

Kiitos Marjatta! Lohduttomuus on yksinäisyydelle sukua...

Oi, ihanaa, tienpäällä-optimisti! Sehän on juuri sitä, miten sen tulkitsee! :D

Kiitos, Siipirikko! Niin, valon kajastusta antamassa toivoa, koska surukin päättyy joskus....

Kiitos, Ina. Oi, Kieslovskin tunnelmia...

Kiitos, Utukka! Ystäväsi "elvytti" viisaasti...suru ja kaipuu ovat vahvoja kokemuksia, tarpeellisiakin. Niihin ei vain pidä jäädä rypemään!

Mietin, että jos ensimmäisen säkeen siirtäisi loppuun, toivon tunne ehkä vahvistuisi???

Helmi kirjoitti...

Onneksi siinä koskessa ei ollut patoa.

Crane kirjoitti...

Totta, Helmi.
"Suru on surtava, muuten se on murtava"....

Lastu kirjoitti...

Olla ihminen ihmiselle. Kohdata. Sulautua.

Runosi kertoo väkevästi rakkaudesta. Niin voimakas latautunut kaipuu johtaa vain yhteen: täyttymykseen. Niin toivon ja uskon.

John kirjoitti...

Oivoivoi...
Luin moneen kertaan...ja
olen samaa mieltä, ekan kun siirtää loppuu ni himpun verran toivoa antavampi :) Ei silti, on se näinkin koskettava.

Crane kirjoitti...

Sinä se olet niin ihanan positiivinen, Lastu, että heti tulee hyvälle mielelle. Kiitos!

Kiitos, J.Lee. Tunnustan, on vähän nyyhky... Mutta elämä joskus on!

arleena kirjoitti...

Pakahduttava suru ja suunnaton kaipuu
ikävä jonnekin
Jälleennäkemisen toivo itää

Crane kirjoitti...

Sitähän se, Arleena! Ihmisen kaipuu voi olla valtavan suurta... Se turha ja toivotonkin!