Viikko kuin hyökyaalto...

Tiedättehän, millaista on kun viikkoihin ja kuukausiin ei tapahdu juuri mitään, mutta kun alkaa tapahtua, on kuin hyökyaalto lähtisi liikkeelle....

Äkkiä huomaa kevään valoisuuden tulleen ja huijanneen...Päivät ovat pidentyneet aivan huomaamatta. Yhtälailla hämmästyy huomatessaan, että meneillään on jo puoliyö, kun yöpuu kutsuu... Ihana kevätillan valo.

Tänään oli huikean kirkasta ja lämmintä. Tuulikin pysytteli vaihteeksi poissa. Sunnuntaisen myrskyn aikana näin rappukäytävän ikkunasta, miten viereisen urheilukentän katoksesta nousi valtaisa kattopelti ilmaan kuin höyhen, leijui siellä hetken ja rysähti sitten maahan. Vaikuttava näky.

Viimeiseen viikkoon on mahtunut muutenkin tyyntä ja myrskyä. Perinnönjakoon liittynyt stressi ja jännitys laukesi vihdoinkin perjantaina jakosopimuksen allekirjoittamiseen. Sisar miehineen saapui jälleen paikalle Etelä-Suomesta. Onneksi nytkin suuret puheet ja uhkaukset laantuivat ponnettomaan vanhojen ja väärien käsitysten kaiveluun. Äidin korut saatiin jaettua rauhanomaisesti ja mielestäni tilanne huomioon ottaen oikeudenmukaisesti. Tilaisuuden päätyttyä kävelin suoraan Hemingway'siin ja palkitsin itseni calvadoksella. Ansaitusti!

Työ- ja elinkeinotoimisto laittoi suuressa viisaudessaan tämän työttömän valmennukseen, opettelemaan työnhakua. Jotensakin turhauttavaa. Onneksi valmennus tapahtuu pääosin itseopiskeluna, mikä tarkoittaa kotona tietokoneella istumista. Vielä suurempi onni on, ettei minun tarvinnut etsiä työpaikkaa, joka olisi huolinut minut viikoksi ihmettelemään ja pyörimään työntekijöiden jaloissa. Sen sijaan saan rakennella yrityssuunnitelmaa, vaikken koskaan yrittäjäksi alkaisikaan. En edes yritä miettiä, onko tässä järkeä.

Tämän viikon sisällä olen myös allekirjoittanut vuokrasopimuksen ja kaikki valmistelut muuton käytännön toteuttamiseksi on tehty. Voin siis viikonloppuna aloittaa pakkaamisen. Lisäksi olen viettänyt lukuisia tunteja tietokoneella hoitaen nimen- ja osoitteenmuutokseen liittyviä asioita tai käynyt tilaamassa erinäisen määrän uusia kortteja.

Niinpä niin. Tällä viikolla posti on tuonut vuotuista rakkauspostia verottajalta. Joudun maksamaan lisäveroa, tosin melko vaatimatonta, lyhyestä työrupeamasta viime vuoden alussa opiskelijaverokortilla. Posti kantoi myös Lapin Keskussairaalasta tiedon pääsystä jalkaleikkaukseen heti muuton ja vapun juhlimisen jälkeen. Sehän sopii minulle.

Melkoisen tapahtumarikas viikko, eikö totta! Paras on kuitenkin vielä kertomatta. Sain eilen suuresti ilahduttavan ja mieltä liikuttavan puhelinsoiton vanhalta, todella hyvältä ystävältä. Hyvin kauan sitten Sveitsissä ystävystyin Lapista kotoisin olevan tytön kanssa ja eräällä talvilomalla tulin häntä tänne pohjoiseen tervehtimään. Sillä matkalla, Kemijärven jäällä kaamostaivasta ihastellessani sain päähäni, että minäkin haluan Lappiin. Ja Lappiin tulin, saman ystäväni avulla. Elämä kuljetti ystävät eri suuntiin, viime tapaamisesta on 25 vuotta ja viime puhelustakin parikymmentä vuotta. Ajatuksissa ystävä on kuitenkin usein ollut, etenkin käytyäni Sveitsissä "vanhoilla jäljilläni". Nyt tuo ystävä siis soitti. En voi olla ajattelematta, että jälleen yksi ympyrä on sulkeutunut.