Runotorstain 126. haaste; Mikä tämä on?
Mikä on tämä
tunne
kuin syvässä vedessä hukkua
yläpuolella vihreän liikkuvan kalvon läpi samea aurinko
Mikä tämä on
tällainen
jokaisessa lihaksessa, nivelessä, luussa syövyttävä
kipu päässä ja sydämessä
ja sydämessä kaikista pahin
Mikä on tämä
suru
vesien virrata silmistä koskina
vuolaina virtoina punaisiksi rumiksi
vääntynein kasvoin
Mikä tämä on
kaipaus
sielun rikkova yksinäisyys avuton ikävä
toiseen ihmiseen
20 kommenttia:
Kaunis, koskettava, kamala, ihana, tuskainen, tukahtunut, toiveikaskin on runosi.
Toiveikas siksi, että veden alta katsot valoa yllä, vaikka se siilautuu vihreän kalvon läpi.
Jos toivoa ei olisi, olisit pohjalla, nyt katseesi osuu ylös, ei alas.
Terveisin Pollyanna-Tiina
Pakahduttava runon kaipuusta.
Mutta myös toivosta.
Tätä on maailman sivu ollut liikkeellä.
Kiitos, Pollyanna-Tiina, kun löysit monta puolta asiasta. Sen toivonkin!
Kaipuu on pakahduttavaa, Susu, pahimmoillaan...Toivosta en tiedä...
Niin Helanes, ei mitään uutta....
Tunteita täynnä oleva runo.
Kaipuu on niin monivivahteista.
Joskus tunteet tulvivat, joskus hintsusti noruvat, jl...
Eikö vain, Hannele paratiisissa... Ilosta suruun, riemusta tuskaan ja kaikkea niiden väliltä...
Niin rikkain mielikuvin vyöryy lohduttomuus, että lukija aistii sen itse
No sehän on kevät! Eikö?
Tulee mieleen onneton rakkaus tai sitten se, että joku on kuollut; kaipuu ja ikävä on silloinkin suuri ja toivoo, että jostain syvyydestä näkýisi valoa pinnalta. Hieno runo, hienoja sanontoja.*****
Minullekin tuli tunne rakastetun kuolemasta. Mieleen nousi kuva Kieslovskin elokuvasta kolme väriä: sininen.
Kaipuuta, kaipuuta, mutta pohjalta katsoen näet valon, se on parantava aika. Kukaan ei ole niin hyvä, että pitäisi pysyä pohjalla vaan. Ystävälläni oli tapana sanoa (kauan kauan sitten) että miehiä tulee kuin ratikoita. Hän tahtoi leikkisästi minua elvyttää. Kaipuu ei ole leikkisä ollenkaan, mutta . . .
Kiitos Marjatta! Lohduttomuus on yksinäisyydelle sukua...
Oi, ihanaa, tienpäällä-optimisti! Sehän on juuri sitä, miten sen tulkitsee! :D
Kiitos, Siipirikko! Niin, valon kajastusta antamassa toivoa, koska surukin päättyy joskus....
Kiitos, Ina. Oi, Kieslovskin tunnelmia...
Kiitos, Utukka! Ystäväsi "elvytti" viisaasti...suru ja kaipuu ovat vahvoja kokemuksia, tarpeellisiakin. Niihin ei vain pidä jäädä rypemään!
Mietin, että jos ensimmäisen säkeen siirtäisi loppuun, toivon tunne ehkä vahvistuisi???
Onneksi siinä koskessa ei ollut patoa.
Totta, Helmi.
"Suru on surtava, muuten se on murtava"....
Olla ihminen ihmiselle. Kohdata. Sulautua.
Runosi kertoo väkevästi rakkaudesta. Niin voimakas latautunut kaipuu johtaa vain yhteen: täyttymykseen. Niin toivon ja uskon.
Oivoivoi...
Luin moneen kertaan...ja
olen samaa mieltä, ekan kun siirtää loppuu ni himpun verran toivoa antavampi :) Ei silti, on se näinkin koskettava.
Sinä se olet niin ihanan positiivinen, Lastu, että heti tulee hyvälle mielelle. Kiitos!
Kiitos, J.Lee. Tunnustan, on vähän nyyhky... Mutta elämä joskus on!
Pakahduttava suru ja suunnaton kaipuu
ikävä jonnekin
Jälleennäkemisen toivo itää
Sitähän se, Arleena! Ihmisen kaipuu voi olla valtavan suurta... Se turha ja toivotonkin!
Lähetä kommentti