Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa...

Pakinaperjantai, 126. haaste: Matematiikka




Jo laskentoon viittaava sanakin saa hikikarpalot nousemaan Ihmispolon otsalle. Muistojen usvasta nousee elämän ikuisena kummituksena Kiehuvan kansakoulun vaaleahiuksinen, tiukkailmeinen opettaja ja nenän edessä heilahteleva karttakeppi. Vaikka miten hyvin menestynyt ja elämässä aikaansaanut olisi, niin tämä mielikuva taannuttaa Ihmispolon heti pieneksi tyhmäksi koululaiseksi joka koettaa piiloutua pulpetin kannen taakse. Elämän halki on hän kuljettanut takaraivossaan saamaansa tuomion taakkaa: ”Sinusta ei tule koskaan mitään!”

Ihmispolo sai elämän eväiksi vahvan käsityksen siitä, ettei hän osaa laskea. Sehän tietysti näkyi monella tavalla, jos ei muussa, niin alati tyhjässä lompakossa ja miinuksille menevissä tilien saldoissa. Urasuunnitelmissakin oli huomioitava alat, joissa matemaattista osaamista ei arvostettu. Niinpä unelma akateemisesta koulutuksesta haihtui usvana tuuleen ja haaveet sairaanhoitajan, laborantin tai kaupan kassan työstä sai unohtaa. Mitä jäi jäljelle? Siivooja, autonasentaja, maalari, lastenhoitaja….

Hieman Ihmispolon sielua sentään hiveli eräs kokemus aikuisopiskelusta ja matematiikan kurssista. Tuolloinkin Ihmispolo oli asennoitunut matematiikan opiskeluun ajatuksella ”enhän minä kuitenkaan mitään osaa”. Päin vatsoin kuin muutamat kurssitoverinsa, jotka päiväkausia hiostivat itseään käymällä kurssitehtäviä läpi yhä uudelleen ja uudelleen, tavoitteena täydellinen suoritus, Ihmispolo suhtautui kurssiin jotensakin lunkisti. Tapahtui suoranainen ihme, Ihmispolo sai matematiikan tentistä kurssin parhaan arvosanan. Koskaan ennen sitä, eikä ikinä sen jälkeen hän ole osallistunut yhteenkään kokeeseen tai tenttiin yhtä vapaana paineista ja jännittämisestä.

Ihmispolo oli aina ollut ymmärryksessä, että osatakseen laskea, hallitakseen noita kirottuja, kiemuraisia numeroita, ihmisellä pitää olla tiettyjä ominaisuuksia. Tai vähintäänkin erilaiset aivot kuin mitä Ihmispololla. Matematiikkaan hän oli mielessään aina liittänyt lahjakkuuden, viisauden, älykkyyden, oppimiskyvyn. Lisäksi hän uskoi, että matemaattisesti lahjakkailla ihmisillä on loogista ajattelukykyä. Paljon myöhemmin, oltuaan pitkään työttömänä hän kaikenlaisten oppimista kartoittavien testien avulla tuli tietämään, että oli itse vahvasti visuaalinen oppija, joka oppii havainnoimalla ja tarkkailemalla. Tieto ei suuresti Ihmispolon itsetuntoa alemmuuden surkeasta suosta kohottanut.

Mutta eräänä aurinkoisena päivänä Ihmispolo eksyi Helsingin yliopiston Soveltavan kasvatustieteen laitoksen nettisivuille. Siellä hän juuttui lukemaan matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen didaktiikan professori Erkki Pehkosen näkemyksiä matematiikan opettamisesta ja matemaattisesta ajattelusta. Pehkonen sanoo mm, että matemaattiseen ajatteluun liittyy oleellisesti luova ajattelu ja että ”Matematiikka ei ole vain laskemista, vaan opetuksen päämääränä pitäisi olla myös ymmärtäminen”. Yhtäkkiä Ihmispololle valkeni, ettei hän olekaan tyhmä ja matemaattisesti lahjaton, vaan itsensä ja oppimiskykynsä väärin ymmärtänyt. Tämä tieto oli kuin muhevaan multaan kylvetty siemen, joka alkaa kasvamaan mielen maailmassa runsasoksaiseksi puuksi. Mutta sehän onkin jo sitten toinen tarina….