Yksinäinen

Runotorstain 147. haaste kuu


yön pimeydessä
kalvakasnaamainen ukkeli
ojentelee pitkiä käsiään
kurkistelee kaihtimien raosta
verhojen välistä sisään huoneisiin
herättelee nukkuvia

ei ole pahantahtoinen
vaan pirun yksinäinen

Luovuutta kehiin!

Hui! Aika kuluu edelleenkin pikakelauksella, eikä blogiin ole juurikaan ollut asiaa... Tai asiaahan kyllä olisi, vaan iltaisin tahtoo olla niin väsynyt, ettei ajatus kulje muuta kuin kohti unta.....

Niinpä vasta nyt (anteeksi Ina!) huomasin saaneeni Inalta kunniamaininnan. Tuosta luovuudesta en ole ihan varma omalla kohdallani,ainakin tässä nykyisessä työssä joka päivä toivon itselleni lisää luovuutta! Kiitos kuitenkin!

Näin se siis menee:







Kiitä sitä, jolta sait tunnuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
Laita linkki, keneltä sait tunnuksen.
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi,
mitä muut ei vielä tiedä.
Anna tunnustus seitsemälle.
Linkitä nämä blogissasi.
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.

Ei ole aivan helppoa keksiä itsestään seitsemää, joista ei jo olisi blogissa lörpötellyt... Jonkun sanoin; blogi on avoin kirja, jossa kerrotaan kaikki!
Mutta koeteaan:

1. Uskokaa tai älkää, olen monena kevättalvena hiihdellyt jopa 20 - 40 km :n matkoja Inarijärven jäillä, ihanassa auringonpaisteessa... Nyt en taitaisi suksilla pysyä edes pystyssä!

2. Olen luistellut 70- luvun alussa Moskovassa, suuren talokompleksin sisäpihalle jäädytetyllä "lämpäreellä" (ei oikein luistinradaksikaan voinut nimittää) miliisin turvallisen silmälläpidon alla....

3.Ensimmäinen kokemukseni moottorikelkalla ajamisesta maastossa tapahtui v-75 Saariselän tunturimaastossa. Jostain hullusta syystä pääsin ainoana naispuolisena ajamaan itse kotimaista Winhaa 15 miehen joukkiossa (pääasiassa lehtimiehiä), joille kelkkatehdas tarjosi kyseisen testiajon. Ihastuin kelkkailuun ja tietenkin olin itsestäni ylpeä, kun jaksoin/pääsin perille... Sittemmin tuli ajeltua paljonkin ja nautittua vapauden tunteesta...

4. Minulla on poroajokortti, tosin jo aikaa sitten vanhentunut... Vaikka kelkalla ajaminen on hauskaa, arvostan menneiden aikojen "luonnonmukaisia ajoneuvoja" kovasti ja ihmisiä, jotka osaavat kouluttaa poroista ajokkaita!

5. Hevosen reessä olen ollut vain kerran, Santahaminassa, lapsena, laskiaisajelulla... Helsingissä on siis ollut lunta 50 -luvun lopun talvina, mot.

6. Vaikka rakastin moottorikelkkailua ja sen suomaa vauhdin hurmaa, haaveilin kauan hankkivani vetokoiria joilla matkata lumisilla aavoilla tuntemattomiin seikkailuihin... Nyt haaveilen vain pikkukoirasta, joka ulkoiluttaisi minua:)-

7. Hankin ajokortin kesällä -75 ja ostin heti syksyllä veljeltäni auton, jolla syyskuussa ajelin kohti Lappia. Onneksi toinen veljeni saatteli minua Kemiin saakka ja ystävättäreni jatkoi matkaa kanssani Rovaniemeltä kohti pohjoista.... en usko ajotaitoni olleen kaksinen silloin. Vuosien varrella se kehittyi Lapin vaihtelevissa keleissä ja pitkien välimatkojen tuomalla kokemuksella...

Tällaisia tunnustuksia siis!

Näyttää siltä, että monet ovat jo tunnustuksen saaneet, joten rikon sääntöä, enkä lähetä sitä eteenpäin! Mutta tunnustuksen voi toki tästä poimia itselleen!

Pientä hupia

Jotkut vain kertakaikkiaan ovat hienoja ihmisiä.

En tarkoita sellaisia hienoja, jotka kulkevat kauniisti pukeutuneina, taitavasti meikattuina, kampaus aina moitteettomana... Voivathan hekin tietysti olla hienoja ihmisiä!

Tarkoitan nyt sydämestään hyviä, ystävällisiä ihmisiä... Sellaisia kuin Una, joka kaiken muuttotouhunsa keskeltä vielä ehtii ja jaksaa ilahduttaa toisia syksyisen pirteällä tunnustuksella:





Kiitos Una!


Mukana olivat seuraavat ohjeet:
Anna tämä tunnustus blogeille, jotka tuovat sinulle iloa
ja innostusta syksyn harmauteen.

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa
ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.


Blogini on ollut jo jonkin aikaa tyhjäkäynnillä, enkä pahemmin ole ehtinyt toisten blogejakaan seuraamaan. Silti ei ole vaikeaa laittaa tätä tunnustusta kiertämään:

Mk
Marjattah Varamussalossa
mm
erikeeperin runnoja
SusuPetal
Arjaanneli

JA KAIKILLE MUKAVILLE BLOGIYSTÄVILLE!!!!!!!

Tällaista....

...se nyt sitten on! Työläisen elämä!

Parin kuukauden työharjoittelun jälkeen sain kuin sainkin määräaikaisen työsopimuksen sosiaaliohjaajana vanhusten palvelutalossa. Tehtäviini kuuluu viriketoiminnan suunnittelu ja toteutus, sekä palveluohjaus. Talon asukkaiden fyysisen ja henkisen voinnin kirjo tekee työstä haasteellisen, mutta on myös hyvin palkitsevaa nähdä asukkaiden iloisia kasvoja silloin kun toiminta on ollut heille mieleistä.

Olen aivan täpinöissäni. Puhkun intoa ja pääni on täynnä visioita. Aamuisin herään virkeänä ja reippaana. Tunnen, että olen oikealla alalla, itselleni hyvin sopivassa työssä jossa minulla on myös jotain annettavaa työyhteisölle ja talon asukkaille.

Olen hyvilläni ja kiitollinen tästä työstä. Lähes viisi vuotta on kulunut siitä, kun olen viimeksi ollut "oikeissa töissä". Elämäni on saanut uutta sisältöä ja merkitystä ja itseluottamuskin on jotakuinkin taas terveellä tasolla. Arjen säännöllisyys rauhoittaa ja talouden kohentuminen tuo turvallisuutta.

Ainoa negatiivinen asia tässä kaikessa on se, ettei ole aikaa eikä voimia blogiin, ei kirjoittamiseen, eikä lukemiseen. Menee päiviä, etten edes avaa kotona läppäriä tai vain äkkiä käyn tarkistamassa s-postit ja face-bookin... Ehkä olisi parasta laittaa blogi joksikin aikaa hyllylle ja katsoa jonkin ajan päästä, josko kirjoittaminen vielä maittaa....

Tänään kuitenkin jälleen nautin upean aurinkoisesta pakkassäästä pitkällä kävelylenkillä. Täällä Lapin porteillahan on satanut ensilumen epätavallisen aikaisin. En muista mitä siitä sanotaan, kun on lehti puussa ja lumi maassa, mutta luulenpa, että edessä on vielä paljon mustaa maata ja harmaata taivasta, ennekuin saadaan oikea talvi. Sitä odotellessa....

Ei tietenkään

Runotorstain 141. haaste, ”tasan”



Ei käy ei!
Ei käy tasan
sanotaan
onnen lahjat onnenlahjat

Ihan hullua
miksi pitäisikään?
Eihän se mene tasan
ei jakaudu kuin pizza paloihin pizzapaloihin

Mulle sulle mullemullemulle….

Onni on onneksi suhteellinen käsitys
Onnista en ole varma

Ihana sunnuntai

Sumu on hälvennyt maiseman yltä ja aurinko noussut kuulaan kirkkaalle syystaivaalle hetkeksi lämmittämään päiväämme. Syksy loistaa kirkkain värein luonnossa ja mäen rinteet loistavat punaisina puolukoista...Mikä ihana sunnuntai vain olla ja nauttia!

Hieman haikein mielin katselen, kuinka muuttolinnut auraksi järjestäytyneinä suuntaavat lentonsa kohti etelää ja lämpöä. "Tänne, tänne jäädä täytyy, syksyhyn ja ikävään"... Elämä on kuitenkin muuttumassa, ovi on auki jonnekin, jonne pääseminen edellyttää paikallaan pysymistä. Ja jos kaikki sujuu hyvin, kevät tuo uusia ilon aiheita ja sisältöä elämään...

Päivät ovat kuluneet hurahtaen. Työelämävalmennuksessa työ on ollut työtä, eikä vain työelämän harjoittelemista, niinkuin sen oikeaoppisesti kai kuuluisi olla. Luiskahdin ottamaan vastuulleni viriketoiminnan suunnittelun ja toteutuksen siinä muodossa, jossa se nykyisellään palvelutalossa toimii, kun "kukaan muu ei ehdi"! Lankesin siis turhamaisuuden ja pätemisenhaluni ansaan, mutta myös sydämessäni koin, että viriketoiminta tuottaa palvelutalon asukkaille iloa ja piristystä. Jokainen päivä on ollut haasteellinen ja välillä vaikeakin, mutta olen myös nauttinut ja iloinnut!

Tokihan olen myös katsonut toiveikkaana tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiini saada edes joitakin kuukausia kestävä "oikea" työ kyseisessä palvelutalossa. Olisihan se monen vuoden opiskelun jälkeen henkisesti palkitsevaa ja olisi uutta paikkaa hakiessa näyttöä pidempiaikaisesta työkokemuksesta. Kun on vuosikausia kitkutellut opinto-, toimeentulo- ja työmarkkinatuilla, niitä mitenkään väheksymättä, olisi ihan käsittämättömän hienoa saada pitkästä aikaa IHAN OIKEAA PALKKAA....

Aika on siis kirjaimellisesti hurahtanut ohi. Hyvistä aikeista huolimatta en ole juurikaan koneella istunut; en kirjoittamassa omaa blogia enkä lukemassa toisten blogeja. Suokaa hyvät blogiystävät laiminlyöntini anteeksi! Kyllä se tästä taasen...
Aurinkoista ja värikylläistä syksyä kaikille!

työhakija

Runotorstain 139. haaste: "Kirjoita runo, jossa on vain kymmenen (10) sanaa, ei yhtään enempää eikä vähempää. Aihe ja tyylilaji muuten vapaita".






loppuelämäni tärkein päivä
ovi auki sisään, ulos
arvoni
ventovieraan päätettävissä