Lomalla Pasilassa

Sataa vanhaa lunta sulattavaa uutta lunta, vaikka vielä aamupäivällä aurinko paistoi ihanasti ja lämpimästi kirkkaalta taivaalta. Nukuin ennätyspitkät unet, ilman kiirettä mihinkään, ilman minkäänlaisia paineita. koira lämmitti mukavasti jalkojani, eikä se tunnu kamalasti isäntäväkeään ikävöivän... Aamupalakin nautittiin pidemmän kaavan kautta, mutta sitten lähdettiinkin koirulin kanssa kunnon 1,5 tunnin mittaiselle lenkille. Ollaan siis oltu niin reippaita, että nyt voi taas hieman rentoutua...


Yhtäkkiä kaipaan kovasti omaa tuttua läppäriäni. Koetan tyttären koneella surffailla blogeissa ja kommentoida, mutta työlästä on, sillä näillä nakkisormillani onnistun vähän väliä siirtämään tekstin rivin tai kaksi ylemmäksi tai alemmaksi tai alkamaan jonnekin keskelle jotakin sanaa... Hiirtä kun ei ole...

Täällä siis olen, Pasilassa, lomalla. Tai siis, koiravahtina. Tämähän on tuttua touhua, koiranhoito ja ulkoilureitit ovat vanhastaan hallussa, vaikkakaan en näin talvisissa oloissa ole Helsinkiä nähnyt sitten 60-luvun... Tytär ja vävy poistuivat eilen illalla Lontooseen ja Pariisiin ja he viipyvät matkalla koko viikon...

Suunnitelmissa on vierailla alkavalla viikolla jonakin päivänä Santahaminassa, blogiystävä Arjaannelin myötävaikutuksella. Vierailu on oikea toiveiden täyttymys, olen siitä pitkään haaveillut. Olen asunut Sandiksessa 50-luvulla ja vain kerran teini-ikäisenä siellä sen jälkeen käynyt.

Toisen viikon alussa on tarkoitus käydä tervehtimässä veljeä ja siskoa Itä-Suomessa. Veljellä todettiin kesällä syöpä, johon hän on saanut hoitoja vaihtelevalla menestyksellä. Hänen hoidossaan on tapahtunut kaikenlaista informaatiokatkosta ja käsittämätöntä säheltämistä...

Aijai, tästä on kai kuitenkin nyt noustava ja tallusteltava jääkaapille. Se muuten pullistelee kaikenmaailman herkkuja. Vävy niitä on anopin iloksi/turmioksi huolehtinut. Että mukavaa lauantai-iltaa vaan teillekin!

sunnuntaita

Olympiakisat ovat valvottaneet minuakin. Ei niin, että niitä olisin öisin tuijottanut tv-ruudun muotoisin neliösilmin. Naapurini ovat tehneet sen puolestani, eläytyneet, hurraneet tai kironneet suomalaisten puolesta sen mukaan onko mennyt hyvin vai erittäin huonosti... Paperiseinätalossa asuminen tuo naapurit lähelle.

Onneksi kisat loppuvat. Rauha palaa maahan vähitellen, haavat nuollaan, katse nostetaan kohti seuraavia tavoitteita...

Minäkin jo tähyilen työvuoreni takaa tulevaa. Vajaat kaksi viikkoa töitä ja sitten saman verran lomaa. Tiedossa ei ole matkoja kaukaisiin maihin, vaikka niistä alati haaveilenkin. Proosallisesti raahaan matkalaukkuni Pasilaan, jossa ihana musta karvakuono Aatu jätetään hoteisiini isäntäväen lähtiessä viikoksi omille reissuilleen. Aatun kanssa aika kuluu ulkoillen ja reviiriämme laajentaen, lähialueet kun tutkailtiin jo viime kesänä tarkoin. Aion myös käydä teatterissa, näyttelyissä, museoissa ja toisella viikolla ehkä pistäydyn Tallinnassa... Monenlaisia suunnitelmia on, mutta toteutus on vaapaa.

Nyt valmistaudun lähtemään mummojen kanssa elokuviin. Menemme katsomaan Virpi Suutarin dokumenttia "Auf Wiedersehen Finland", joka kertoo vuonna 1944 Lapin sodan sekavassa tilanteessa Saksaan lähteneiden suomalaisten naisten kokemuksista ja kohtaloista. Dokumentti avaa neljän naisen ja yhden miehen kautta tätä tiukasti vaiettua aihetta, joka on kuitenkin Lapin sodan aikoihin Rovaniemellä asuneille hyvin tuttu. Odotamme esitystä suurella mielenkiinnolla.

rykelmässä

Runotorstain 156. haaste; rykelmä

hujanhajan
kylmällä lautalattialla kaiken muun rojun ja lian keskellä
ainoja, villasukkia, vaatteita
rykelmässä
viimeiset merkit erään ihmisen elämästä





LISÄYS:

Alitajunta askarteli aiheen kimpussa ja jatkotyösti sanoja näin:


kuluneella lautalattialla sotkuinen rykelmä
vaatteita, villasukkia
likaiset ainot
erään ihmisen olemassaolon viimeiset merkit
hujanhajan

Jälkiä lumessa

Valokuvatorstain 155. haaste; LUMI

Ennenaikainen....

Runotorstain 155. haasteessa pyydettiin kirjoittamaan keskosiin tai keskosuuteen liittyviä runoja. Muistoni on 35 vuoden takaa sveitsiläisestä lastensairaalasta. Tuolloin vielä syntyessään 780gr painaneen keskosen selviytyminen oli epävarmaa, mutta.....



Kuusi keskenmenoa
yksi kuolleena syntynyt
ja sitten sinä;
ennenaikainen

Ei noin pieni selviä, huokailtiin;
lääkärin kämmenen mittainen
äänikin kuin kissanpojalla

Sinä osoitit toisin;
keskoskaapin sinisyydessä
puit elämälle vihaisia pieniä nyrkkejäsi

Olit heille niin tärkeä;
isälle arvonimen ja linnojen perijä
sukua jatkava poika
äidille aseman varmennus
tyhjän sylin ja elämän tarkoitus

Liukasta laskiaista ja rakkaudentäyteistä Ystävänpäivää...

Sattuipa kaksi perinteikästä juhlaa samalle sunnuntaille; Laskiainen ja Ystävänpäivä! Niiden merkitystä miettiessäni muistin laskiaisen vuonna 1964.



































aurinkoisessa talvimaisemassa
kuulen piponi sisään kumeasti
suihk-suihk
isän opettamalla hiihtotyylillä
pitkät liu'ut
rytmikäs sauvojen isku olkapäissä
höppyrälumessa on kevyt sivakoida
tuonne missä nousee valkoinen vuori

piponi sisällä innostuksen hiki
höyry anorakin selästä nousten
riennän sinne mistä
kuuluu iloista naurua
ystävät kokoontuneet viettämään
riehakasta laskiaispäivää
täynnä mäenlaskua ja punaisia poskia
tädin tekemiä pullia ja kuumaa mehua



PUNAISIA POSKIA JA ULKOILUN ILOA YSTÄVIEN JA RAKKAIDEN SEURASSA!

Siis, niitä kukonaskeleita...

Mitä ihmettä tapahtui viikonlopun aikana?

Aivan varmasti läksin viime viikolla töihin aamuisin katuvalojen valaistessa reittiäni. Yhtä varmasti palasin jokaisena iltana töistä kotiin katulamppujen valossa.

Tänä päivänä huomasin ensi kertaa aamun olevan jo aivan valoisan töihin lähtiessäni, vaikka lunta satoi hiljalleen. Mutta kotiin palatessani olin jo aivan ihmeissäni. Katuvalot pysyivät sammutettuina ja huomasin, kuinka paljon luonnon valoa jo on.
Siinä kävellessäni tiedostin myös lumisen luonnon huikean kauneuden ympärilläni.

Selvästikin se kuuluisa "kukko" on ottanut harppauksia askelten sijaan...

Ajatella, vain muutama viikko tästä eteenpäin ja saamme nauttia huikisevan kirkkaista kevätpäivistä ja jatkuvasti vaalenevista öistä!