Sain torstaina lisää sairauslomaa ja kehoituksen hoitaa itseäni mieluisilla asioilla. Säntäsimme siis heti metsään pojan ja pojantyttärien kanssa. Kiersimme melko suppean alan, huomioiden pienimmän sienestäjän (2v) lyhyen askelvälin. Viivyimme tutussa jokirannan maastossa kaksi tuntia, josta osan aikaa paistelimme tietenkin tulilla makkaraa ja lepuutimme jalkojamme....
Sienikori täyttyi tateista, rouskuista ja vielä jokunen hyvä haperokin löytyi, niinkuin kuvastakin näkyy.
Kuvanottohetkellä korista oli jo perattu tatit pannulle kuivahtamaan ja kehnäsienet laitettu erilleen...
Yllättävintä olikin löytää kehnäsientä suurina mattoina eräästä rinnepaikasta. Viime vuosina tätä haluttua ja herkullista sientä on kohdalle osunut vain yksittäin, joten nyt niitä oli enemmän kuin monena vuotena yhteensä... Suurin osa oli jo liian isoja ja varsin toukkaisia, mutta koriin kertyi silti isohkon ruoka-annoksen verran noita herkullisia sieniä.
Kehnäsieni on opittava tunnistamaan hyvin, jotta ei sekoita sitä samankaltaisiin seitikkeihin. Sen jalka on suora, likaisen valkoinen ja siinä on sormusmainen rengas, kuin kaulus. Jalan latvassa on renkaan yläpuolella aaltomaisia kuvioita. Ruskeankeltaisen lakin paras tunniste on lakin keskellä helmiäismäinen pinta joka sienikirjassa kuvataan harmaahärmäiseksi....
Tällä kertaa valmistin kehnäsienistä currylla maustetun keiton. Varoin laittamasta currya liikaa, jottei sienien melko mieto maku peittyisi. Kurkumasta syntyi kauniin keltaista väriä melko pelkistettyyn 'soppaan'... Muuten erinomaista, mutta käytin sipulien ja kasvisten kuullottamiseen rypsiöljyä ja olin sitten maistavinani maun vielä valmiissa keitossakin...En oikein pidä rypsiöljyn mausta, olkoonkin, että se on erinomaisen terveellistä ja kotimaista....
Niin-noh, eihän tämä mikään ruokablogi ole, mutta on ihan pakko hieman hehkuttaa erinomaista sienisatoa täällä pohjoisessa... anteeksi vain kuivuudesta kärsinyt muu Suomi! Ei minullekaan ole aivan tavallista saada talteen näin suuria määriä sieniä, kuin mitä tämän elokuun aikana olen saanut ja säilönyt. Suolasieniä on kulkeutunut lasten huusholleihin ja niistä on jo ahnaasti tehty sienisalaattia. Pakastimessakin on haperoita ja tatteja moniaita annoksia. Erilaisia ruokareseptejä tullaan tänäkin syksynä testaamaan ja sienillä jatketaan monta ruokaa...
Mitä tulee sienestämiseen ja sienten syömiseen, niin kasvatuksellisesti tämä onkin ainoa asia josta olen peräti ylpeä ja jossa koen henkilökohtaista onnistumista lasteni suhteen... Lasteni isä ja etenkin appiukkoni olivat kiihkeitä sienten vastustajia, eikä mieheni 30 vuoden liiton aikana suostunut sieniä syömään. Joskus nuorempana koetin toki 'opettaa' häntä ujuttamalla sieniä milloin mihinkin liharuokaan, mutta lopetin tämänkaltaisen urheilun pian, kun totesin sen johtavan sienten totaalikieltoon ruokapöydässämme. Tästä huolimatta kaikki neljä lastani oppivat pitämään sienestämisestä ja syövät mielellään erilaisia sieniruokia. Nyt myös lapsenlapset lähtevät metsään ja opettelevat tunnistamaan ja poimimaan sieniä innokkaina.
16 kommenttia:
Voi mikä sienisaalis! Arvaa alkoiko
tehdä mieli sienikastiketta.
Nam. :)
Juuri kuulin radiosta, kuinka pohjoisessa on hyvät sienisadot ja täällä kuivassa etelässä saamme sieniä vain, jos syksystä tulee lämmin ja sateinen.
Sienet ovat minunkin herkkuani. Poimin niitä mielelläni ja laitan niistä ruokaa. Esikoinen lähti sienimetsään mielellään ja söi sieniruokiani (vai söikö? oli ainakin innoissaan kokkailupuuhistani), mutta kuopus suhtautuu sieniin edelleenkin epäillen.
Kouluissa kuulemma pyyhitään tauluja sienillä. Aikamoinen sotku siitä taitaa tulla ja miten ne taulutkaan sellaista kestävät, varsinkaan akvarellit.
Voi, Anna, tämä tais olla vähän niinkuin kiusaa tekisi, ei tosin tahallaan!
Mie en ole yhtään innokas marjastaja, Celia! Sienestämisen taas opin isältäni, hän opetti perusasiat ja into kasvoi mukavilla retkillä...
Toivotaan, että sateet saapuvat pian!
Niin koulussa tehdään Isopeikko, mutta sehän on taas ihan eri juttu...! Miepä luulin, että sienet on peikkojen herkkua, eikö?
Pirkanmaalla, siis meillä päin, on kyllä tullut aivan mielettömästi herkkutatteja. Pakastin pullistelee niistä. Satokausi alkaa kyllä olla jo ohi. Olen löytänyt mustatorvisieniä ja haperoita. Orakkaitakin oli jo, mutta en viitsinyt niitä kerätä.
Kuivaahan täällä oli, mutta kun sitten tuli vettä taivaan täydeltä, sienet ilmestyivät sammalista. Myös kärpässieniä, sekä punaisia että kullanruskeita, on todella paljon.Kauniita katsella.
Hieno saalis! Ja hieno perintö lapsille. Minun äitini rakasti sieniretkiä metsän siimeksessä, ja minulla on rakkaita muistoja, jotka nousee mieleen sienien aikaan.
Viimeinkin alkoi kaakonkulmalla sataa, joten hiukan on toivoa.
Muistaisikohan tuon reseptin vielä ensi syksynä?
Taitaa jäädä suppilovahveroiden varaan tämän syksyn sienisaalis, niin rutikuivaa on edelleen ollut.
Toisaalta on vähintäänkin kohtuullista että sieniä on välillä teillä siellä pohjoisessakin runsaasti.
Niin ja Obeesian lailla Pirkanmaalla asuva tytärkin kehuu sienimaastoja, ehkä saankin maistiasia sieltä.
Obeesia; hienoa, tattejahan ei voi koskaan olla liikaa talven varalle...herkkutatteja on täälläkin päin ollut paikoin runsaasti, mutten ole voinut autottomana ulottaa kulkuani niille apajille...
ehkä myöhemmin syksyllä löytyy vielä vahakkaita ja valmuskoja...
Marjattah; muistot ovat lämpimiä...
Olen sinnepäin tulossa, ehkä pääsen siellä vielä sieniä etsimään...
Mk, sen ja monia muita reseptejä on tarkoitus kirjoittaa ylös... useimmat ruoat kun syntyvät 'lonkalta', koemielessä ja testaillen...
Kohtuudesta en tiedä, mutta voisin Kouvolan asemalle jättää pienen sankon suolasieniä ensi viikolla....?????
Haa. Minäkin juuri postasin sienistä. Kehnäsienet opimme tuntemaan vasta muutama vuosi sitten. Tänä vuonna niitä todella on enemmän kuin ennen. Tuo curryjuttu tuntuu hyvältä.
Hienoa satoa ja paljon. Harmittaa, kun en tunne täällä metsiä, että voisin käydä vaikka sienessä. Muuten kyllä pyrähdän joskus vetämään henkeä hiljaiseen metsään.
Alkavan syksyn pieniä ilonaiheita,mm! Eilen jälleen mukava saalis 'kehniksiä'!
Paljon on satoa saatu, arleena, monia korillisia....Harmi tosiaan! Eikö ole ketään tuttavaa, jonka kanssa voisi mennä sieniä keräämään?
Sieniretki jo sinällään on yksi syksyn huippuhetkiä. Jos vielä saisi saalista, kuten olet sinä saanut, se olisi jo yli hyvän. Kierreltiin eilen metsässä, yksi joku tunnistamaton löytyi. Kehnäsienet minäkin opin tunnistamaan vasta muutama vuosi sitten syötäviksi, ja ovat herkullisia. Harmi kun meidän retki pohjoiseen päin on vasta kuukauden päästä. Taitaa olla silloin sieniaika ohi sielläkin päin.
Kaukaisina aikoina, jolloin elanto tuli matkailusta, haaveilin joskus järjestäväni opastettuja sieniretkiä syksyisiin metsiin... Nyt olisi ollut erinomaiset olosuhteet sellaiseen...
Mutta, jerikonruusu, poikkeuksellisen lauhana syksynä pohjoisessa olen kerännyt valmuskoja marraskuun alussakin, joten....
Mie katkeroidun nyt just! Viikonloppuna ravattiin pitkin metsiä, ja nähtiin kaksi sientä. Ja kehnäsienet olisi just mun herkkusieniä, eikä niitäkään yhden yhtä. Ja sitten vielä tuo kuva herkullisesta keitosta. Mie meen omaan loosiini mököttämään!
Voi Hanni-parka! Elä suotta mökötä. Saat tulla tänne syömään...! Kyllä se tästä taas tasaantuu, ens syksynä jo voi olla ihan toisin päin; mie täällä mökötän, kun muut kertovat sieniretkistään...)
Lähetä kommentti