Napapiirin yötön yö on päättynyt, illat hämärtyvät ja elokuun loppua kohti pimenevät nopeassa tahdissa. Miten odotankaan noita lämpimiä iltoja, jolloin taivas on kuin mustaa samettia ja kuu nousee sille oranssisena lamppuna. Minulle ne ovat yksi kesän kohokohdista ja samalla merkki kesän päättymisestä.
Muistan seisoneeni jo nelivuotiaana kuistin portailla tuijottamassa illan mustaan pimeyteen. Jokin siinä hetkessä vangitsi selittämättömällä tavalla mieleni ja sai rakastumaan samettisiin elokuun iltoihin. Pimeys ei pelottanut muutoin melko arkaa lasta vähääkään, vaan muistan kokeneeni kummallista turvallisuuden tunnetta, ikäänkuin olisin voinut kääriä tuon pimeyden peitoksi ympärilleni. Muistan vieläkin vahvana kukkien ja heinän tuoksut joihin meren haju sekoittui. Jossakin kaukaisuudessa elosalamat välähtelivät yhtä mustan ja hiljalleen aaltoilevan meren yllä....
Lapsuuden ja nuoruuden rajamailla vietin useita kesiä Kirkonmaan saarella Kotkan edustalla. Rakkaus mereen senkuin kasvoi ja vahvistui. Viimeisen kesän lopulla livahdin usein rantakallioille ensimmäisen ihastukseni kanssa istumaan pimeisiin iltoihin viattomasti käsi kädessä. Ja elosalamat välähtelivät taivaalla....
Aikuisuuden kynnyksellä, asuttuani jo pari vuotta Keski-Euroopassa, jossa samettisen mustat yöt olivat jokapäiväisiä,tavanomaisia, palasin kotinurkille muutamaksi viikoksi lomailemaan. Olin ilmoittanut tulostani perheelleni, mutta kun saavuin kotikaupunkiin, ei kukaan ollut vastassa, eikä kotona ketään. Perhettä odotellessa tein itselleni kasan maailman parasta herkkua, savuankeriasnäkkäreitä, ja asetuin pihakeinuun pimeään iltaan niitä nauttimaan. Siinä hetkessä tunteet kävivät melkoista ristiaallokkoa, riemua ja surua. Koin olevani jo irti kodista ja silti kaipasin olla vielä lapsi. Ja ympärilläni rakastamani elokuun lämmin samettiyö ja täysikuu taivaalla....
Viimeinen elokuu pohjoisessa Lapissa. Aivan kuun lopulla vielä kerran saaressa. Harvinaisen lämmin ilma, kirkas tähtien pilkuttama taivas ja täysikuu... Keski-ikään ehtineenä monien kokemusten koskettamana, elämäntien risteyksessä... Muistan, miten katkerasti itkin, kun ymmärsin, että oli vain yksi vaihtoehto mennä eteenpäin, eikä paluuta ollut. Hyvästelin kaiken rakkaan, saaren, järven ja sen ylle kaartuvan yötaivaan...
Matkatessani tänä kesänä Etelä-Suomessa heräsin näkemään luonnon vehreyden ja monimuotoisuuden, sen laji- ja väririkkauden jonka olin Lapin karun kauniissa luonnossa asuessani melkein unohtanut. Haistoin meren tuttua hajua ja kaipasin saarien sileitä kallioita niin, että sydämessä kipeää kävi. Ja elokuun lämpimiä samettiöitä, pimeässä leijuvia tuoksuja, elosalamia...
Ehkä on tullut aika ympyrän sulkeutua.
12 kommenttia:
Elokuuhan parhaimpia aikoja, kaunista,
marjatkin alkavat kypsyä.
Kauniit muistot ja kirjoitit ne niin hienosti meille luettavaksi.
Minäkin olen elokuun öiden ihminen. Ymmärrän sinua.
Kylläkyllä, Hannele. Sadonkorjuun aikaa...
Kiitos, Arleena....Taas aikaa muistella...
Kiitos, mm!
Tunteikkaasti toit esiin elokuun illat, samettiset. Nuorena minäkin koin niitä sen verran, että ymmärrän tuon kaihonomaisen kipeästi nautittavan suloisen tuskan, joka niihin liittyy. Kaihot ovat voimakkaita elämyksiä ja muistoja. Rikkauttamme. Joten meistä tuli tällaisia. Juuri sopivasti, eikö?
Hienosti ja herkästi kerrottu. kääriä pimeyden peitoksi ympärille, tiedän tunteen laavuöistä kun ilta pimenee ja metsä tulee ihan liki.
Minäkin pidän elokuun mustikansinisistä öistä...
Juuri sopivasti, Utukka!
Mietin, onko tämä sitä slaavilaisuutta meissä, tämä kaiho...
Kiitos Demetrius! Sait haikailemaan vielä lisää...laavuöitä.......
:D, Marja-Leena, ihania ovat!
Minä odotan kesältä eniten juuri nuita öitä ja iltoja.
Siksi yritän pitää lomankin aina loppukesästä.
Sydänkin tuntuu sykkivän voimakkaammin ja ihoa kihelmöi kun istuu lämpimässä elokuun yössä meren rannalla...
Silloin elokuussa voi öisin nähdä lepakoita ja kuulla niiden etsivän tutkan. Ja katsella miten ne kiertävät rataansa.
Hrrr....Ihania mielikuvia, Arjaanneli.... Pääsiski meren rantaan!
Oi Peikkonen, You are back!!!! Toivottavasti oli kivaa...
Mutta arvaas, näkyykö täällä lepakoita! On niitä jossain Rollon ulkopuolella, mutta auto tarttis olla... Mie rakastan lepakoita! Muistoja on vain (huoh!)....
Kirjoituksesi lääkiksi kaipuutani saareen jonka juuri hyvästelin, ei vaan sanon hetkeksi näkemiin, sillä palaan sinne pian taas kun en enää muuta voi.
Muistat kaiken ja siksi saari ja elokuu ovat aina myös sinun. Kiitos.
Lähetä kommentti