perjantai 13. maaliskuuta 2009

Kiellettyä

Tarinamaanantain 60. aihe MERI



Hiekka on niin kuumaa, että paljaita jalkapohjia polttelee jos hetkenkin seisoo paikallaan. Anna levittää nopeasti suuren pyyhkeen hiekalle ja heittäytyy koko nuoruuden innolla palvomaan aurinkoa. Anna haluaa olla erittäin päivettynyt kotiin palatessaan. Hän aikoo päihittää itsetietoisen Millankin, jonka iho on kesät talvet kadehdittavan kauniin ruskea.

”…on me-e-ri suu-uu-uu-riiii ja laineet sen….!” Anna hyräilee kotimaassa tauotta radiossa soivaa suosikkikappaletta. Sen sävel on ihanan keinuva ja busukin ääni romanttisen kaihoisa. Juuri sellaista musiikkia Anna rakastaa.

Anna oli osallistunut edellisenä iltana muun turistiryhmän kanssa hotellin järjestämään saapumisjuhlaan. Hän oli nauttinut ennakkoluulottomasti kreikkalaisesta ruoasta ja maistellut varovaisesti kullanväristä viiniä. Välimeren pehmeäntumma yö ja kreikkalainen musiikki oli ottanut hänessä nopeasti vallan ja kun hänet tempaistiin mukaan tanssiin muutamien muiden turistien tavoin, hänestä oli tuntunut, että jalatkin liikkuivat kuin itsestään…

Annaa harmittaa, että lomamatkan ensimmäinen ilta oli päättynyt johonkin rähinään. Muutamat ouzoa reippaanlaisesti juoneet suomalaisäijät olivat solkottaneet soittajille ”sorpasta” ja ”kaamosta”. Soittajat olivat hermostuneet ja lähteneet pois ja hotellin henkilökunta oli kehottanut vieraitakin siirtymään huoneisiinsa.

”…kuin meeri tuo-oo-oo-oo, myös tuska on…” Anna miettii, miksi niin ihanan laulun tulkitsijaksi oli valittu joku Ragni Malmsten, vanha kääkkä. Anna oli pienenä kuunnellut lastenradiosta saman laulaja esittämiä lastenlauluja. Anna huokaa. Juuri nyt hän tuntee itsensä niin aikuiseksi.

Anna kääntyy pyyhkeensä päällä selälleen ja miettii, että pitäisi laittaa aurinkovoidetta. Sivusilmällä hän huomaa, että lähellä istuu pari aika mukiinmenevän näköistä poikaa, jotka vilkuilevat välillä Annaa. Anna vetää vaaleat pitkät hiuksensa pään alle sykeröksi ja sulkee silmänsä.

”…eeet tuuskaani sä tietää saaa, ei kylmyys voi suo saavuttaa…” Anna lauleskelee huomaamattaan aika kovalla äänellä. Kirkas auringonpaiste tunkeutuu silmäluomien läpi ja saa silmät valumaan vettä. Vai onko se sittenkin tämä laulu, joka liikuttaa häntä. Melodian surumielisyys ja sanat, jotka ilmentävät syvää kärsimystä. Anna muistaa, että näki keväällä telkkarissa Arja Saijonmaan esittävän laulun yhdessä sen kreikkalaisen säveltäjän kanssa. Saijonmaan kalsea äänikin oli kuulostanut niin hyvältä. Mikä sen säveltäjän nimi olikaan? Mikis jotakin. Anna oli ymmärtänyt, että säveltäjä oli poliittisten mielipiteidensä takia karkotettu Kreikasta. Taisi hänen musiikkinsa esittäminen ja kuuntelukin olla siellä kiellettyä.

"..mun sielussain vain aava saa-la-ai-nen, on tunteidee-ee-en ja-aa tuskii-ii-een..." Anna kuulee miten vieressä liikutaan ja auringon eteen nousee musta varjo. Hän avaa silmänsä ja aikoo juuri vihaisesti käskeä tyyppiä pois auringon edestä, kun hänen käsivarteensa tartutaan lujalla otteella ja hänet vedetään pystyyn. Anna säikähtää. Hän ehtii nähdä, miten auringonottajat hänen ympäriltään kiirehtivät kuka minnekin. Ne häntä vilkuilleet pojatkin. Sitten Anna tajuaa, että hänen edessään seisoo poliisi, joka puhuu karkealla, kovalla äänellä jotakin. Toinen poliisi kerää maasta Annan tavarat.


*************************************************************************************

Pitihän laulu lisätä tarinaan, on sen verran kaukaisia kaikuja menneestä. Tämä esitys on Laila Kinnusen, kunnioituksesta loistavaa laulajatarta kohtaan.



18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hoppsan, hyvin kirjoitat, en ole Kreikassa ollut ja täällä tiedän, missä nakunakin saa aurinkoa palvoa ;)

Anonyymi kirjoitti...

Onko tarinalla tosipohja?

Jos on, olisi mielenkiintoista tietää mitä sitten tapahtui.

Koko Mikis Theodorakis ja tämän poliittisuus on täysin hämärän peitossa minun muistissani. Täytyykin alkaa googlailla.

Minä vuonna Anna rannalla lekotteli? Veikkaan 1970-lukua.

Anonyymi kirjoitti...

Oliko Anna mennyt vahingossa jonkun pohatan yksityisrannalle, vai lauloiko hän kiellettyä laulua? Hieno laulu, minäkin pidän siitä, ja se kuvaa hyvin Kreikkaa. En kyllä muista että Ragni Malmsten olisi laulanut, Saionmaan vaan. Olen ollut Kreikassa kolme kertaa ja kaikki unohtumattomia matkoja. Onneksi ei poliisi hakenut.

Mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu tarina.

Crane kirjoitti...

Kiitos, Hannele. Hmm, nakurantoja... Ihan vaan saaressa muiden näkymättömissä...

Sikäli totta, Tii L, että Theodorakis toimi aktiivisena vasemmistopolitiikassa ja oli usein vangittuna. Kreikan sotilasdiktatuurin aikaan (1967 - 1974, jolloin hänet jo tunnettiin maailmalla, hänen musiikkinsa oli kiellettyä Kreikassa.

Tuohon aikaan saattoi ajattelematon turisti joutua poliisin pidättämäksi, jos liian innokkaasti Theodorakisin lauluja lauleli, Uuna!

Saijonmaan lisäksi ainakin Laila Kinnunen ja mainittu Ragni laulun levytti, ehkä joku muukin.

Tarinassa totta toinen puoli: Järkytin kesällä -68 Kyproksen kreikkalaisia hoilaamalla Famagustan rannalla Tuskaa. Olin liian nuori ymmärtämään politiikkaa....

Elma kirjoitti...

Kirjoituksestasi tuli oikein huoleton tyttömäinen fiilis. Ups, ei ihan kuitenkaan niin iso, että poliisi hakisi. Onneksi vain täällä sisällä hoilaan;)

Crane kirjoitti...

Kiva juttu, Elma! Ihan omaa perjantai-illan huumaa... Hih! Hoilotellaan oikein isosti!

Marjattah kirjoitti...

Tarinasi sopisi jännitysromaanin ensimmäiseksi luvuksi! Mutta toimii novellinakin, lukija jää yllätyslopun jälkeen miettimään tapahtumaa.

Crane kirjoitti...

Hauska kuulla, Marjatta. En ihan ajatellut jännäriä kirjoittaessani, enemminkin jotain yhteiskunnallista solidaarisuutta tai sen puutetta. .. Mutta olenpa hyvilläni, että loppu toimii toivotulla tavalla...Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Tuo biisi on tuttu minullekin. Kiedoit hienosti sen ympärille tarinan tosi sujuvalla kynällä. Nautinto lukea.

isopeikko kirjoitti...

Ovela tarina. Vaan noin se saattaa käydä jos ja kun ei tiedä tai välitä. Aika pelottavaa.

Crane kirjoitti...

Kiitti aimarii! Biisi on sen verran vanha, ettei tarina ehkä kaikille avaudu...Ja monille jotka sen tuntee, se on ihan tavallinen iskelmä....

Niin,Peikkonen,juuri niin...

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Aivan erinomainen tuo loppu kun et selittänyt sitä polliisia.

Crane kirjoitti...

Kiitoskiitos, Hukka... Arvailulle varaa...

Marjattah kirjoitti...

Apropos, kirjoitit niin hauskan kommentin blogiini bussimatkailusta, että olisipa kiva lukea aiheesta kokonainen tarina, ilmeinen kertoja kun olet!
Eipä olisi hassumpaa, jos aihe lähtisi eteenpäin?

Anonyymi kirjoitti...

(yleisiäkin nakurantoja löytyy ;)

Lastu kirjoitti...

Kuin meren keinuntaa on tarina tää. En arvannut kun laulu puhkesi Annan suusta ilmoille pitkin tarinaa, että se oli syynä poliisin tulla paikalle ja sammuttaa "poliittinen" liekki alkuunsa; kuvittelin että pojat tarttuvat Annaan väkisin ja vievät hänet. Mutta näin juuri hyvä tarina tekee. Yllättää. Ja pakottaa lukemaan loppuun asti kuin kiitolaukkaa.

arleena kirjoitti...

Kiitos, kaukokaipuu iski heti. Muistot Kreikasta palasivat.
Eikä vähiten Tuskan kautta- sekin kuulosti ihan kreikkalaiselta kuin onkin, Mikiksen laulu.

Eihän sitä uimarannalla voi laulaa ainakaan ääneen kovaa, kreikkalaiset pitävät kyllä siitä huolen.

Hyvä tarina. Lailaa kuun telen nyt.

Crane kirjoitti...

Höh, mitähän minä nyt olen töpeksinyt, kun olen taas kommenttivastauksen kadottanut???

Hih, Hannele! Onko testattu?

Oi, Lastu, muistellaanpa... Eiväthän ne pojat silloin (60- ja 70-luvuilla) niin pahoja olleet. Hyvin hyvätapaisia olivat (muistini mukaan) kreikkalaiset nuorukaiset, hyvin säädyllisiä neitoset.
Kiva, että tuli yllätys! Mutta on ne varmaan olleet raskaita aikoja ihmisille!

Oi, Arleena, eikö vain! Eipä ole tullut käytyä sen koommin, mutta muistot ovat ihania.
Paras olla laulamatta, ettei poliisi vie!