Pakinaperjantai 115. aihe "Painajainen"
Ei sellaista kenellekään toivo, niin kamalalta se tuntuu, Tarja miettii. Pelkkä ajatteleminenkin saa kämmenet hikoilemaan ja vatsan vääntymään solmulle. Mikä painajainen!
Tarja puristaa kouristuksenomaisesti papereita käsissään, kunnes tajuaa, että ne ovat rypistymässä lukukelvottomiksi. Hän laskee ne viereiselle pöydälle ja yrittää epätoivoisesti oikoa niitä. Hyvä luoja, tämäkin vielä, Tarja ajattelee kauhuissaan!
Tarja painaa selkänsä seinää vasten toivoen olevansa näkymätön. Hän tuntee miten käsistä alkaa lähteä tunto. Paniikki yrittää ottaa hänestä vallan. Tarja tietää, mitä silloin tapahtuu. Jos se saa hänestä otteen, hän lamaantuu täysin. Tarja taistelee paniikkia vastaan. Kaiken tahdonvoimansa keskittäen hän vetää syvään henkeä ja alkaa hitaasti hivuttautumaan eteenpäin. Hän tietää, että hänen on päästävä pöydän luo. Vasta sitten hän olisi turvassa.
Maailma tuntuu pyörivän ja sydän hakkaa hulluna. Hallitakseen itsensä Tarja koettaa pitää katseensa tiukasti edessään näkyvässä pöydässä. Sinne tuntuu olevan kilometrien matka.
Todellisuudessa pöytä on melkein käden ulottuvilla. Tarja saavuttaa sen hikisenä ja hengästyneenä, kuin suuren fyysisen ponnistuksen jäljiltä. Laittaessaan papereita pöydälle Tarja huomaaa, kuinka hänen kätensä tärisevät. Hän tärisee kauttaaltaan. Hän on kauhuissaan. Hyvä luoja, miten minä tästä selviän, hän ajattelee.
Tarja kohottaa päänsä ja antaa silmiensä kiertää huonetta. Minun on pakko kohdata tämä, hän miettii. Muuten en koskaan selätä tätä painajaista! Hän ryhdistäytyy, vetää ilmaa keuhkoihin ja puhaltaa ulos, samalla koettaen rentouttaa itseään. Sitten hän avaa tietokoneen, avaa sieltä tarvittavan tiedoston ja ottaa kaukosäätimen käteensä.
Kun videotykki ampuu valoa valkoiselle seinälle ja sinne ilmestyy esityksen nimiösivu, Tarja on jo saanut itsensä koottua. Hän alkaa puhua esityksensä aiheesta rauhallisella ja selkeällä äänellä ja hetken päästä hän jo arasti hymyillee. Painajainen on jälleen hallinnassa.
17 kommenttia:
Niin, minä en tykkää suullisista tenteistäkään.
Videotykki auttaa, ettei kokonaan pääse sekoamaan sanoissaan. Pahinta on kun ajatus hetkeksi harhailee ja äkkiä ei muista mitä on juuri sanonut eikä myöskään ole mitään mielikuvaa siitä miten pitäisi jatkaa. Mutta jos videotykki menee juntturaan... Huh!
Esiintymispaniikin pelosta pääsee vain esiintymällä. Kokemus auttaa (sanoo nimim. saman kokenut).
Vaikeat askeleet, mutta kun ne on voitettu niin kaikki on voitettu. Joskus on tärkeää voittaa itsensä, ja kun kerran voittaa on helpompi voittaa toisenkin kerran.
Hieno kertomus!
Kuulosti ihan rimakauhulta tai ramppikuumeelta. Hyvin kävi :)
Joo, Hannele, ei tainnut tykätä Tarjakaan... Enkä tykkää minäkään, en suullisista enkä kirjallisista.
Tuo on kyllä totta, Ina. Harjoittelu tekee mestarin!
Kiitos, Uuna! Onhan se tosi, että kerta kerralta on helpompaa!
Kakarana sanottiin: "Voitto on meidän eikä Pelastusarmeijan", Peikkonen!
Olikin jännä, mutta lopulta kuitenkin sait voitettua oman itsesi ja pelkosi, se on hyvä asia!
Tai Tarja sai, Harakka! No, vastahan tuo painajainen oli itsellä vastassa ja juuri noin se meni. Hirveä paniikki kunnes alkoi puhumaan....
Joku kuuluisa näyttelijä kertoi että vielä vuosikymmenten jälkeenkin jännitys ja paniikki ennen esitystä on hirveä.
Eikä auta vaikka tietää että rooli ja repliikit ovat hallussa tai että aina ennenkin kaikki on mennyt hienosti.
Hyvin elävästi kerrottu!
Kiitos Mk, minäkin olen kuullut, että jännitys ennen esitystä on vain hyväksi, se lataa energiaa esitykseen... Ainakin teoriassa...
Olipa toden tuntuista. Esiintymisessä on yleensä alku pahin.
Nii, Celia ja lopussa kiitos seisoo...Onneksi! Ainakin se piina on silloin ohi!
Mie varmasti kokisin myös painajaisena jos esiintymään jossain joutuisin...
Huh.
Ymmärrän hyvin, Hallatar. Ei mikään pieni paha uni, vaan todellinen painajainen!
Kerrontasi toi hyvin Tarjan tunteman angstin esille, mutta hienosti hän kokosi itsensä. Oli rutiinia varmaan takana.
Itseäni ei edes harjoitus tuossa esiintymisasiassa auta! Ääni alkaa vapista ja sanat sekoaa.
Eipä juuri ole esiintymisiäkään.
Tarja on voittanut itsensä ja päässyt paniikin herraksi, aimarii... Ehkä eheytynyt minäkuva on auttanut Tarjaa, mene tiedä!
Silloin ei huolta! :)
Loistava kuvaus minulle , monelle, tuttuakin tutummasta vaivasta . Onneksi on Happy End :-)
Kiitos Marjatta! Jotenkin liitän tämän "vaivan" suomalaiseen itsetuntoon, kulttuuriin ja kasvatukseen...
Jos verrataan englantilaisten tai amerikkalaisten esiintymiskykyyn, niin heillä kouluissa panostetaan paljon esiintymiseen, toisin kuin meillä!
Lähetä kommentti