perjantai 13. helmikuuta 2009

Kevättä rinnassa

Tarinamaanantain 58. haaste; Romantiikka






Oli toukokuun alun päiviä, jolloin lumet olivat jo mailta lähes sulaneet. Vain vaarojen pohjoiset rinteet ja metsien pohjat olivat valkoisena. Isoa Inaria peitti vielä vahva kaljamajää, mutta lompoloilla uhkuavannot suurenivat päivä päivältä. Päivisin aurinko lämmitti mukavasti sulattaen lunta. Vesi puroissa nousi ja kohisi koskina purkautuen jään päälle. Yöpakkasia riitti vielä kuivaamaan kelit illasta ja aamusta. Kun tunsi reitit, liikkuminen oli turvallista.

Kelkalla ajaminen paksussa sohjossa oli nostanut hien pintaan ja kastellut vaatteet läpimäriksi. Päivä oli muutenkin ollut todella lämmin, aurinko räköttänyt pilvettömältä taivaalta ja jopa keskipäivän tuuli oli pysytellyt piilossa. Iltaa kohden pakkanen oli jälleen kirimässä.

Leiri oli rakennettu tuttuun paikkaan lompoloa suojaavan törmän päälle. Siitä oli hyvä näkyvyys ympäröivään metsään, lompololle ja sen yläpuoliselle purolle sekä maakannakselle niiden välillä. Kevätyön hämärässä tästä olisi hyvä seurata luonnon järjestämää suurta näytelmää. Aukiolla metsot tepastelisivat pää takakenossa ja rintahöyhenet röyheänä. Alempana lompolon rannalla riekot lehahtelisivat tulisessa tanssissaan. Nuoret hanhiurokset laskeutuisivat puron poraamaan sulaan ja leyhyttelisivät siipiään kiertäen vielä pariutumattomia naaraita kosiskellen. Kauempaa muilta lompoloilta kuuluisi joutsenten trumpetit ja metsän keskeltä saattaisi kuulla hirvien mylvähtelyn tai porojen roukinaa.

Märät haalarit roikkuivat kuivumassa puun oksilla lähellä nuotiota. Porontaljat oli aseteltu tasaiseen kohtaan alustaksi ja laavukangas nostettu suojaksi. Mies oli kaiken niin huolella valmistanut. Hän oli hakenut avannolta vettä, keitellyt nokipannukahvit, paistanut makkarat ja voidellut leipiä valmiiksi. Niitä he nauttivat yhdessä hämärtyvässä illassa, taljoilla vierekkäin maaten. Juurakkotuli lämmitti mukavasti selkää. Tähdet syttyivät tummuvalle taivaalle ja pohjoisessa kajasti kevään viimeiset revontulet.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kaljamajää
uhkuavannot
räköttävä aurinko
tepastelevat metsot
röyheät rintahöyhenet
lehahtelevat riekot
löyhyttelevät siivet
joutsenten trumpetit
hirvien mylvähtely
porojen roukina

Jännitys tiivistyy...
huolella valmistettu huipentuma

Olipa tarina!

Crane kirjoitti...

Kaikessa ripaus romantiikkaa, luonnon ihan omaa, mm.

Joskus tarinat tulevat aivan itsestään, niinkuin tämäkin. Jos yrittää pakon edessä kirjoittaa, ei synny mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Kauniin viehättävää tunnelmaa.

Lastu kirjoitti...

Oih,
siitä on kauan kun viimeksi olin Lapissa, mutta tarinasi (lumosi) luettuani ymmärrän itseäni: sinne on päästävä jälleen. Saari on eräs taigamaani, toinen on Lappi.

Lapissa romantiikka on täysi. Siitä ei puutu mitään. Siihen ei voi lisätä mitään. Se ottaa omakseen niin että tuntuu "luissa ja ytimissä". Kiitos :)

Anonyymi kirjoitti...

Tunnelmallinen tarina: romantiikkaa monella tasolla.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno ihastuttava tarina! Eläviä sanontoja. Voi, kun voisin astua maalaamaasi kuvaan :)

Crane kirjoitti...

Kiitos Hannele!

Väittävät Lastu, että hiihtokeskuksissa se Lapin romantiikka kukoistaa. Minusta Levit tai Saariselät eivät ole Lappia, ne vain ovat Lapissa.
Oikea Lappi on luonnossa, siellä se romantiikkakin kukoistaa...Tervetuloa, Lastu, kohtahan hanget hohtaa ja yöt muuttuvat maagisiksi!

Niinpä, Ina! Parhaita muistoja!

Sinulle,Ruska, lapinkävijälle tuttua.... Lapista ihastellaan keväthankia ja yötöntä yötä, sekä ruskaa. Minulle kuvailtu aika on no1.

isopeikko kirjoitti...

Hienoja merkityksellisiä sanoja.

Crane kirjoitti...

Kiitos, Peikkonen!
Kauniilla muistolla on merkitystä, sanoinakin!

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin ihastuin omaan kieleesi, ilmeikkäisiin sanoihin. Tulossa on merkittävä ilta ja yö, jokaiselle, joka on parinsa löytänyt tai löytää.

Crane kirjoitti...

Kiitos Uuna! Lappilainen kieli ja murre on värikästä, se on jotenkin sukua karjalan murteelle, joka on omintani! Värikästä sekin!

Romantiikkaa, niin.... ja niilläkin, joilla joskus on pari ollut...

Anonyymi kirjoitti...

Luulin aina etten ymmärrä romantiikasta mitään.
Kunnes luin tämän.
Ihanan tunnelmallista!

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Romantiikka kyllä löytyi, sekä Lapin että parin.

Anonyymi kirjoitti...

Romantiikkaa totisesti riitti.
Ja hienoja uusia sanoja joiden merkitystä voi vain arvailla.

Hieno tarina, kaikenkaikkiaan.

Crane kirjoitti...

Höpsistä, Mk, metsän sylissä voi nauttia parasta romantiikka!!!

Jep, Hukka! Tuttua sullekin!

Auts, eerikeepperi!!! Sitä huomaa pitävänsä itsestäänselvyytenä sanoja... Mutta hyvä jos arvasit:

kaljamajää= lumeton, kirkas jää
lompolo = metsälampi
uhkuavanto = sula, joka johtuu pohjan lähteistä tai virtauksista
räköttäminen= kirkas auringonpaiste
porojen roukina = porojen ääntely

Lupaan vastedes "suomentaa" tarinaan tällaiset sanat!

arleena kirjoitti...

Lapin taikaa, joka on romantiikkaa tulvillaan.
Luonnon romantiikkaa, ja lopuksi siitä nauttivienkin.

Hieno tarina.

Crane kirjoitti...

Niinpä, Arleena! Toukokuun alun yöt ovat salaperäisiä ja tulvillaan romantiikkaa...