Murtumia puolustusjärjestelmässä

Runotorstain 121. haaste; murtumia



vähäisiä säröjä

mistä ne tuli?

rakenteiden heikkous
väärät elämäntavat
heikko paineensietokyky
perimä

sanoi lääkäri
ja kurtisti kulmiaan

yritin silmistä nähdä
se vain ammattimaisesti hymyili

murtumia puolustusjärjestelmässäni

Onko se sitä?

Elämä on juhlaa, laulaa Samuli Putro! Jos et usko, käy kuuntelemassa.

Minä uskon! Juuri nyt!

Miten vätystä lohdutetaan?

Pakinaperjantain 117. haaste, sanana "Vätys"
Tarinamaanantain 59. haaste, sanana "Lohtu"




Näin yöllä unta. Unessa näin itseni. Tai oikeammin keskivartaloni. Aamulla ymmärsin, että uni olikin painajainen. Ja nyt tuo painajainen vainoaa minua!

Niinpä niin.

Elämä ei ole koskaan täysin huoli- tai stressivapaata. Ei edes silloin, kun elää itsellisesti, näennäisesti vapaana ja riippumattomana muiden olemassaolosta, mielipiteistä, tarpeista tai aikatauluista. Näennäisesti, koska täydellinen riippumattomuus tarkoittaisi totaalista fyysistä ja henkistä eristäytymistä muista ihmisistä. Kukapa sellaista kaipaa...

Mistä sitten yksineläjä hakee helpotusta stressiin ja lohtua elämäänsä? Tietenkin asioista, jotka tuottavat nautintoa ja hyvää oloa. Minä satun pitämään hyvästä ruoasta. Satun myös olemaan kohtalaisen hyvä kokki. Ruoka voi olla yksinkertaista, mutta sopivasti maustettuna yksinkertainenkin voi olla herkullista. Mikä siis lohduttaisi paremmin kuin hyvän ruoan tarjoama nautinto.

Hyvän ruoan kruunaa hyvä juoma. Yleensä - ja erityisesti näinä köyhinä aikoina - ateriani kruunaa Lidlin kivennäisvesi. Mutta tunnustan olevani hieman perso hyville viineille ja joskus suorastaan himoitsen kylmää olutta. Paheistani pahin on vanha, meripihkanvärinen Calvados. Sillä palkitsen itseäni aivan äärimmäisen erityisissä tapauksissa.

En ole perso pullalle enkä kakuille, mutta mikä onkaan lohdullisempaa kuin kaivautua illalla torkkupeiton alle tuijottamaan telkkarista elokuvia samalla suklaata tai karkkia mussuttaen.

Niinpä niin.

Vyötärölle on kasvanut vanne. Vaatteet kiristävät, kumartaminen on hankalaa. Hengästyttää. Yöllä painajaiseksi muuttuneessa unessani keskivartaloni muistutti hyvin noussutta pullataikinaa. Tiedättehän, miltä se näyttää……

Liikunnasta ei ole lohduksi ollut. Kipeisiin jalkoihin, pakkasiin tai sopimattomiin ulkoiluvaatteisiin kun voi aina vedota. Mutta painajainen pakottaa katsomaan totuutta suoraan silmiin. Tunnustan, että minussa asuu laiskuus, mukavuudenhalu ja saamattomuus. Olen oikea vätys!

Elämäni huoneita....

Näin aamupuolella yötä unta, jonka muistan. Ihmeellistä! Jos näenkin unia, en niitä muista ja siksi oletan, etten näe unia. En kyllä kaipaakaan painajaisiani. Myöskin ne unet, joissa etsin vanhoista kaupungeista ulospääsyä, ovat poissa. Etsintä on päättynyt!

Pohdin eilen elämääni ja huomasin, että sen eri vaiheet ovat kuin huoneita. Huoneita on neljä. Jokaisessa on erilainen sisustus, erilaiset ovat ja ikkunat, eriväriset seinät...

Lapsuuden huone on veden ja taivaan sininen, metsän,peltojen ja meren vihreä ja siellä asuu auringon kirkkaus. Vaikka sen nurkissa on likaa ja tahroja, se on silti kaunis ja lämmin huone.

Nuoruuteni huoneessa on paljon ovia ja ikkunoita ja siellä tuulee voimakkaita tuulia. Fööniä, joka tekee ihmisestä levottoman. Silti se on valoisa ja värikäs, kiihkeä huone, sen sisällä on paljon tunteita. Sen seinien värit vaihtelevat, siellä on myös ensimmäiset havaittavat harmaat kohdat.

Sitten on pitkänomainen huone, suuri sali. Siinä on paljon tavallisia ikkunoita, jotka antavat luontoon. Ikkunoista avautuvat maisemat ovat kuin taitavan taiteilijan luomuksia, tauluja. Siellä asuu rakkaus ja ilo, siellä kuuluu paljon askeleita. Pääosin se on punaisen eri sävyinen, täynnä vahvaa elämää ja tunteita. Kun kulkee pitkän huoneen läpi sen toisessa päässä katto mataloituu ja seinät tulevat lähemmäksi. Kirkkaat värit haalistuvat, muuttuvat sameiksi ja tummiksi. Oviaukko on ahdas, siitä on vaikea kulkea ulos.

Ja sitten tämä huone nyt. Avoin tila jossa on paljon luonnon valoa, ei vielä niinkään värejä. Koskematon, puhdas. Jonka saan tietoisesti rakentaa ja maalata sellaiseksi kuin haluan...

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


Minkälaisia huoneita sinun elämässäsi on?
Jos haluat, voit ottaa tästä haasteen ja kertoa huoneistasi! Käythän vihjaisemassa minullekin!

Draamaa

Runotorstai (lienee 120. aihe)

Sain blogiystävältäni Uunalta neuvon muokata runoa jättämällä turhia sanoja pois. Kuten sanottu, en tiedä runojen kirjoittamisesta mitään, mutta uskon voivani oppia ja kehittyä. Siksi otan kiitollisena vastaan kaikki neuvot ja rakentava palaute on erittäin tervetullutta!

Tässä siis tiivistetty:

roolihenkilöt
nauravat ivallisesti päin naamaa
naamioituvat muuttuvat toisiksi
enkä tiedä missä loppuu tosi ja näytelmä alkaa
päässäni jyskyttävä veren ääni
irvokkaita kasvoja esirippujen takana
hyväileviä kiihottavia käsiä
lyövät iskevät puukon lihaani
syvä rakkaus ystävyys
särkyvän lasin ääni
kirottuun vihaan raivoon
ja minä tanssin
rajua tanssia kiihkeästi eläytyen
enkä välitä totuudesta






alkuperäinen versio:

roolihenkilöt
nauravat ivallisesti päin naamaa
naamioituvat muuttuvat toisiksi
näyttelijät
tämän esityksen
enkä tiedä missä loppuu tosi ja näytelmä alkaa
häälyvä raja
päässäni jyskyttävä veren ääni
kieppuu
irvokkaita kasvoja esirippujen takana
hyväileviä kiihottavia käsiä
lyövät iskevät puukon lihaani
syvä rakkaus ystävyys
särkyvän lasin ääni
kirottuun vihaan raivoon
pelkoihin
koko kirjo
tunteita
ja minä tanssin
rajua tanssia kiihkeästi eläytyen
enkä välitä totuudesta



Huomio! Sanottava muuttuu eteenpäin jyrääväksi, merkityksellisemmäksi! Eikö totta?!

Autuutta

Aamu yllätti -25 asteen pakkasella. Ihana sää jatkuu yhä ja se tekee olon reippaaksi. Aurinko ei kylläkään tänään ole paistanut kirkkaalta taivaalta, niinkuin eilen tapahtui. Kylmyys nostattaa joelta usvaa, joka peittää näkyvyyden. Usva kiteytyy pakkashäkäräksi, joka sataa alas kimmeltävinä hiutaleina. Kevyinä ja kauniina...

Pakkasyllätys havahdutti huomaamaan, etten ole moneen päivään seurannut säätiedotuksia enkä uutisiakaan (hyi minua!). Jälleen mietin television tarpeellisuutta suhteessa lupamaksuun, joka haukkaa näihin tuloihin kohtuuttoman ison loven. Pohdin myös viime päivien ajankäyttöäni. Selvästikin on ollut muuta tekemistä kuin television tuijottelua. Sitäpaitsi, ei monien uutisten katsominen päivittäin ole minusta tehnyt yhtään viisaampaa, pikemminkin päinvastoin.


Autuutta. Minulla on aikaa. Se antaa mahdollisuuden aloittaa vanha rakas harrastus uudelleen. Olen käynyt kirjastossa ja lainannut dekkareita sekä pari Coelhoa ensi alkuun. Niillä aion harjoitella lukemista, opetella sen uudelleen, päästä niin pitkälle, että pystyn ahmimaan kirjoja, sukeltamaan sen saloihin, eläytymään sen tapahtumiin ja ihmisiin. Niinkuin ennen...

Luulen, että monien on vaikea käsittää, mitä tarkoitan.

Rakkauteni tarinoihin, kirjoihin ja lukemiseen syntyi eräänä juhannuksena 60-luvun, erään nykyisin tunnetun lastenkirjailijan vinttikamarissa. Vanhempani olivat lähteneet pariksi viikoksi Pohjois-Norjaan ja minut oli tyrkätty tuoksi ajaksi tulevan lastenkirjailijan lukiolaisharteille. Luultavasti tuleva kirjailijatar ei aivan riemusta hihkunut, mutta ryhtyi iltaisin ruokkimaan lapsen loputonta tarinannälkää ja mielikuvitusta lukemalla Grimmejä ja Andersenejaa. Kun koulu syksyllä alkoi, olin niin lukemisen pauloissa, että lainasin joka viikko useita kirjoja, jotka luin melkein heti ja muistan, miten oli tuskaa odottaa seuraavaa lainauspäivää. Tätä jatkui koko keskikoulun ajan.

Myöhemmin, kun asuimme rajan tuntumassa kaukana kaikesta, lukeminen piti minut tolkuissa. Se oli vastapainoa arjelle, sairaiden lasten hoitamiselle, avioliiton rutiineille. Se piti myös pään toiminnassa ja aivosolut liikkeellä. Vuosien varrella minulla oli useita teemoja, joiden tiimoilta ystävälliset kirjastoautoihmeet kuljettivat luettavaa. Tonnitolkulla.

Uskon, että lukuharrastus auttoi selviämään 90-luvun puolivälissä opiskelusta, jonka suoritin aluksi valtavaa epävarmuutta ja huonommuutta tuntien. Kouluajoilta oli jäänyt huonoja kokemuksia oppimisesta ja osaamisesta, tuolloin kun ei lukihäiriöstä vielä mitään tiedetty. Puskin koulun läpi ja sain hyvät paperit. Lukuharrastus oli edelleen hyvin vilkasta ja tyydytystä tuottavaa.

Sitten elämän vene karahti äkkirytäkällä karille. Alkoivat vuodet, joiden paino aiheutti loppuunpalamisen ja loppuajasta hengissä selviäminen seuraavaan päivää sattoi olla tärkeitä. Jos otti kirjan käteen ja yritti lukea, huomasi, ettei voinut keskittyä. Ei kyennyt ottamaan vastaan kirjainten kertomaa, eikä ymmärtämään sanojen sanomaa.Pakotie arjesta mielikuvitukseen ei auennut... Surullista.

Minien vuosien tauon jälkeen on ollut hyvin vaikeaa ryhtyä lukemaan. Jos ennen syöksyin kirjan maailmaan heti ensi sivuilta ja palasin sieltä vain pakon edessä hoitamaan arjen askareita, niin nyt takertelen, etenen hitaasti hapuillen ja ajatukset harhaillen. Keskittyminen on edelleen vaikeaa ja lukihäiriö teettä välillä tepposiaan. Mutta pikkuhiljaa ja sitkeästi ponnistellen...Autuutta, lukeminen on autuutta!!!!

Ystävänpäivä

Kevättä rinnassa

Tarinamaanantain 58. haaste; Romantiikka






Oli toukokuun alun päiviä, jolloin lumet olivat jo mailta lähes sulaneet. Vain vaarojen pohjoiset rinteet ja metsien pohjat olivat valkoisena. Isoa Inaria peitti vielä vahva kaljamajää, mutta lompoloilla uhkuavannot suurenivat päivä päivältä. Päivisin aurinko lämmitti mukavasti sulattaen lunta. Vesi puroissa nousi ja kohisi koskina purkautuen jään päälle. Yöpakkasia riitti vielä kuivaamaan kelit illasta ja aamusta. Kun tunsi reitit, liikkuminen oli turvallista.

Kelkalla ajaminen paksussa sohjossa oli nostanut hien pintaan ja kastellut vaatteet läpimäriksi. Päivä oli muutenkin ollut todella lämmin, aurinko räköttänyt pilvettömältä taivaalta ja jopa keskipäivän tuuli oli pysytellyt piilossa. Iltaa kohden pakkanen oli jälleen kirimässä.

Leiri oli rakennettu tuttuun paikkaan lompoloa suojaavan törmän päälle. Siitä oli hyvä näkyvyys ympäröivään metsään, lompololle ja sen yläpuoliselle purolle sekä maakannakselle niiden välillä. Kevätyön hämärässä tästä olisi hyvä seurata luonnon järjestämää suurta näytelmää. Aukiolla metsot tepastelisivat pää takakenossa ja rintahöyhenet röyheänä. Alempana lompolon rannalla riekot lehahtelisivat tulisessa tanssissaan. Nuoret hanhiurokset laskeutuisivat puron poraamaan sulaan ja leyhyttelisivät siipiään kiertäen vielä pariutumattomia naaraita kosiskellen. Kauempaa muilta lompoloilta kuuluisi joutsenten trumpetit ja metsän keskeltä saattaisi kuulla hirvien mylvähtelyn tai porojen roukinaa.

Märät haalarit roikkuivat kuivumassa puun oksilla lähellä nuotiota. Porontaljat oli aseteltu tasaiseen kohtaan alustaksi ja laavukangas nostettu suojaksi. Mies oli kaiken niin huolella valmistanut. Hän oli hakenut avannolta vettä, keitellyt nokipannukahvit, paistanut makkarat ja voidellut leipiä valmiiksi. Niitä he nauttivat yhdessä hämärtyvässä illassa, taljoilla vierekkäin maaten. Juurakkotuli lämmitti mukavasti selkää. Tähdet syttyivät tummuvalle taivaalle ja pohjoisessa kajasti kevään viimeiset revontulet.

Helmikuussa

Runotorstain 119. haaste
"helmikuu on helmi"






Helmikuussa talvi taittuu
kevään auringolle
aukeaa
kirkkaalle paisteelle
lämmölle
avaa tietä vesien virrata
uudelle elämälle
kasvulle
lähettää ensimmäisen merkin muuttolinnuille
niille kauimmaisille

Helmikuussa minulla on
kevät
rakenteet remontissa
lumi luotuna
avantoja jäässä
elämän vesien virrata
lumessa uusia polkuja
mielessä '
aurinko
ehkä siellä mistä muuttolinnut palaavat

Painajaisista pahin

Pakinaperjantai 115. aihe "Painajainen"




Ei sellaista kenellekään toivo, niin kamalalta se tuntuu, Tarja miettii. Pelkkä ajatteleminenkin saa kämmenet hikoilemaan ja vatsan vääntymään solmulle. Mikä painajainen!

Tarja puristaa kouristuksenomaisesti papereita käsissään, kunnes tajuaa, että ne ovat rypistymässä lukukelvottomiksi. Hän laskee ne viereiselle pöydälle ja yrittää epätoivoisesti oikoa niitä. Hyvä luoja, tämäkin vielä, Tarja ajattelee kauhuissaan!

Tarja painaa selkänsä seinää vasten toivoen olevansa näkymätön. Hän tuntee miten käsistä alkaa lähteä tunto. Paniikki yrittää ottaa hänestä vallan. Tarja tietää, mitä silloin tapahtuu. Jos se saa hänestä otteen, hän lamaantuu täysin. Tarja taistelee paniikkia vastaan. Kaiken tahdonvoimansa keskittäen hän vetää syvään henkeä ja alkaa hitaasti hivuttautumaan eteenpäin. Hän tietää, että hänen on päästävä pöydän luo. Vasta sitten hän olisi turvassa.

Maailma tuntuu pyörivän ja sydän hakkaa hulluna. Hallitakseen itsensä Tarja koettaa pitää katseensa tiukasti edessään näkyvässä pöydässä. Sinne tuntuu olevan kilometrien matka.

Todellisuudessa pöytä on melkein käden ulottuvilla. Tarja saavuttaa sen hikisenä ja hengästyneenä, kuin suuren fyysisen ponnistuksen jäljiltä. Laittaessaan papereita pöydälle Tarja huomaaa, kuinka hänen kätensä tärisevät. Hän tärisee kauttaaltaan. Hän on kauhuissaan. Hyvä luoja, miten minä tästä selviän, hän ajattelee.

Tarja kohottaa päänsä ja antaa silmiensä kiertää huonetta. Minun on pakko kohdata tämä, hän miettii. Muuten en koskaan selätä tätä painajaista! Hän ryhdistäytyy, vetää ilmaa keuhkoihin ja puhaltaa ulos, samalla koettaen rentouttaa itseään. Sitten hän avaa tietokoneen, avaa sieltä tarvittavan tiedoston ja ottaa kaukosäätimen käteensä.

Kun videotykki ampuu valoa valkoiselle seinälle ja sinne ilmestyy esityksen nimiösivu, Tarja on jo saanut itsensä koottua. Hän alkaa puhua esityksensä aiheesta rauhallisella ja selkeällä äänellä ja hetken päästä hän jo arasti hymyillee. Painajainen on jälleen hallinnassa.

Tiistaitaitaitaitai.....

Jumissa!

Katsoin eilen illalla YLETeemalta elokuvaa, jonka vahvassa lumossa olin vielä aamulla. Elokuva oli korealainen, buddhalaismunkin elämästä kertova "Viisi vuodenaikaa", jonka Yle esitti Kino Kauko -teeman alla. Olipa niin kaunista kuvausta, että teki heti mieli pakata matkalaukku ja lähteä... Tarina oli sekin jotenkin niin koskettava, filosofinen, niinkuin leffan esittelyssäkin luvattiin, että sitä jäi miettimään.

Viime aikoina olenkin katsonut paljon leffoja, kiitos tyttären. Tai tyttärien. Toinen on videovuokraamossa töissä, toinen maksaa Canal+:ssaani... Olen nähnyt monia vaikuttavia, kauniita, hauskoja, viihdyttäviä, vakavia...Paljon rästissä olleita ja uutuuksia... Suosikkejani ovat silti edelleen japanilaiset Miyazakin piirretyt, kuten Henkien kätkemä, Liikkuva linna, Totoro... JA monet muutkin piirretyt ... Miksiköhän?

Tuhlattuani aamupäiväni tekemättä mitään suunnittelen käyntiä kirjastossa. Kaipaan iltalukemista, jotain, mikä tempaisisi ajatukset jonnekin kauas, ja minut ajatusten mukana...... Huomaan miten alan ahdistumaan, kun päävärkissä kulkee yksi ja sama rata ajatuksia. Ehkä tämä on nyt sitä post-traumaa, joka tulee opintojen päättyessä.

Samaan aikaan odotan tietoa perunkirjoituksen ajankohdasta. Siitä tulee yhdenlainen taistelun paikka, jossa en aio väistyä tuumaakaan. Luulenpa, että olen sietänyt tarpeeksi selkäänpuukotusta ja kaksinaamaisuutta. Perunkirjoituksen jälkeen kippaan loputkin elämänvoimaani syöneet turhat taakat tien sivuun ja jatkan matkaani entistä kevyemmin mielin eteenpäin.

Onko nyt jotkin taivaankappaleet jossain asennossa, kun kaikkea kurjaa tapahtuu ihmisille? Kerroin vasta, miten toisen pojan perheen naapurissa oli yöllinen tulipalo. Eilen kuulin, miten toisen pojan perheen asunnossa on merkittävä kosteusvaurio. Kuivatus- ja korjaustyö tulee kestämään ehkä pari kuukautta ja perhe joutunee evakkoon. Kovan keskustelun alla on se, kuka korvaa ja mitä sillä ongelma on havaittu, siitä on ilmoitettu ja sitä on yritetty korjata n. kuukausi sitten. Tuolloin ei asiaa hoidettu asianmukaisesti ja nyt ongelma on todella iso. Kenen syy?

Siis sinne kirjastoon piti...

Maanantaiaamua

Tästä pitäisi uusi päivä ja uusi viikko aloittaa! Kasata itsensä ja ryhtyä hakemaan töitä oikein tosissaan.

Tässä kaupungissa jokaiseen sosionomin koulutusta edellyttävään paikkaan on puolensataa hakijaa, joten toiveet eivät ole kovin korkealla. Sosionomeja on koulutettu paitsi nuorisoasteella, myös työvoimapoliittisena koulutuksena. Vuosi sitten valmistui n.40 uutta sosionomia. Samalta vuosikurssilta viime jouluna valmistuneistakin on vielä muutama työttömänä. Onnekseni elämäntilanteeni sallii työpaikan hakemisen mistä päin Suomea tai maailmaa tahansa, joten jos jotain mielenkiintoista ilmaantuu....

Monille tässä kaupungissa töitä hakeville onneksi Rovaniemen ammattikorkeakoulussa, RAMK:issa alkoi syksyllä vihoviimeinen sosionomikoulutus. Sosiaalialan koulutus keskittyy jatkossa Kemi-Tornion ammattikorkeakouluun, josta vastaavasti liikunta-alan koulutus siirtyy Rovaniemelle. Monille varsin ansiokkaille opettajille tilanne on hankala, koska ilmeisesti kuntayhtymän piiristä ei kaikille töitä löydy. Ymmärrettävästi siirtohalukkuus Kemiin tai Tornioon on alhainen.

En oikein jaksa vielä surra mahdollista työttömyyttä. Paremminkin iloitsen nyt onnistuneesta opinnäytetyön esityksestä, jossa kuulijoina oli juuri mainitut -08 aloittaneet sosionomiopiskelijat. Parasta oli, että löysivät paljon kyseltävää aiheesta. Ehkä joku heistä innostuu lähtemään Kiinaan opiskelijavaihtoon!

Yliopettajan palautekin oli asiallista. Tämä arvaamattomana ja aika ajoin kovasanaisena tunnettu naisihminen vuodatti varsin lempeää kritiikkiä, mutta antoi myös kehuja. Oma ohjaajani ei ollut paikalla, mutta hänen palautteensa on aina ollut hyvin kannustavaa ja tukevaa. Odotan saavani häneltä kirjallisen palautteen tällä viikolla....

Tarjosin muuten kuulijoille esitykseni alussa Kiinasta tuomaani erinomaisen hyvää vihreää teetä ja omana rekvisiittanani olin pukeutunut kiinalaismalliseen silkkijakkuun.

Sain perjantaina jätettyä tutkintohakemuksenkin ajoissa, joten näyttää todella siltä, että valmistun 20. helmikuuta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Heittäydyin perjantaina nauttimaan mummona olosta. Tarkoitus oli alun alkaen mennä nuoremman pojan lapsia hoitamaan, mutta poikani oli sairastunut vatsatautiin ja jäänyt kotiin. Vanhemman pojan perheessä koettiin sen sijaan torstain ja perjantain välisenä yönä ikäviä hetkiä, kun naapuriasunnossa oli syttynyt tulipalo. Perhe joutui aamuyöllä lähtemään pakkaseen savun takia, mutta pääsi onneksi palaamaan kotiin aika pian. Perheen äidillä on ollut raskas työ pestä asunto katosta lattiaan ja pyykätä kaikki vaatteet, verhot, liinavaatteet....

Otin kaksoset yökylään toivoen, että vanhemmat saisivat levätä. Kävimme illansuussa syömässä Hesessä kaikessa rauhassa ja kun tulimme kotiin, tytöt kävivät kylvyssä ja katsoivat sitten Totoroa. Molemmat nukkuivat hyvin rauhallisesti yön, mistä päättelin, että kokivat olonsa turvalliseksi. On vaikea arvioida, jääkö kokemuksesta muistiin traumoja, vai unohtuuko asia kokonaan. Kumpikin kokee asiat omalla tavallaan, joten myös muisto tulee olemaan erilainen. Aika näyttää, millainen....

Vastustuskykyä masennukseen!

Lainaan Uutiset
8. helmikuuta 2009


Vastustuskykyä masennukseen!






Vain otettu lääke auttaa, sanotaan!

Luonnon omien tuotteiden vaikutuksia ja hoitavuutta ihmisen mielialoihin on tutkittu jo kauan. Nyt on todettu, että parasta lääkettä kaamosmasennukseen ja alakuloon on kesällä kerätty varasto vastustuskyky. Se pitää sisällään auringonpaistetta, kevyttä työskentelyä kasvimaalla, ja tuoreeltaan syötyjä marjoja, hedelmiä sekä kasviksia. Näissä yhdistyvät sopivasti hyötyliikunta, raitis ilma ja vitamiinit.

Tutkiva journalistimme Kurkinen perehtyi tutkimusaineistoon ja kävi tutustumassa paikkakunnallamme sijaitsevaan kesäiseen siirtolapuutarhaan. Toimittaja Kurkinen totesi, että tutkimuksen tuloksista oli nähtävillä selvää näyttöä paikan päällä. Toimittaja kohtasi monen ikäisiä, hyvin reippaita, kauniisti päivettyneitä ja terveen oloisia ihmisiä puutarhapalstoillaan. Etenkin lasten ilosta loistavat kasvot mansikkamaan laidalla puhuivat puolestaan.

Voiko tästä lääke helppoudessaan, hauskuudessaan, hyvässä maussa enää parantua? Kehoitamme kaikkia siis tulevana kesänä nauttimaan masennusta ennalta ehkäisevää hoitoa täysin rinnoin.








Celia haastoi minut kertomaan hyvän uutisen valitsemastaan kuvasta. Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:


1) Kirjoita kuvasta hyvä uutinen ja julkaise se. Jollei huvita, niin haasta toki joku sijaiseksesi.

2) Valitse jokin omista kuvistasi uudeksi haastekuvaksi.

3) Julkaise kuvasi ja haasta muita.

4) Tämä on leikkiä.


Valitsemani kuva on tässä:




Haaste on jo jonkin aikaa kiertänyt blogeissa, joten en haasta ketään erityisesti, vaan jokainen halukas voi tästä ottaa haasteen vastaan ja linkata tänne halutessaan!

Lumen piirtämä

Runotorstai
118. haaste

Runoja kirjoitetaan tällä kertaa Elegian blogista löytyneen kuvan innoittamana.



hiljaisuus joka jatkuu
maan ääriin

ei ole sanoja
vain äänetän lumi
joka piirtää pehmeästi muiston
peittää alleen
särmät kovat ja satuttavat
terävät
hangen alla vaanivat

suru ja ilo muistoissa vahvimmat
lapsi
joka lähti
pois
karkasi maailmasta

vahvoin siivin