Paluumatkalla...

Ventovieraat tulevat tutuiksi
viihtyvät samojen puheeaiheiden äärellä
ja kun tilaisuus on ohi
tarjoavat kyydin asemalle

nopea vilkaisu aikatauluun - ehtisinkö?

askelten läpse tunnelin betoniseinissä
veren suhina päässä ja silmiä sumentava hiki
juoksen

junassa
huokaisen syvään, rentoudun
- selvisin!

vasta jonkin ajan kuluttua huomaan ajatella;
jokin ei täsmää
voi hitto! väärä juna, väärä suunta!

miten minä tämänkin tilanteen nyt selvitän?
konnari pyyhkii nolouden myötätuntoisella katseella
iloisesti neuvoo eikä peri ylimääräisiä

soitan tyttärelle, nauretaan
"tuleepa käytyä Lahdessa"
vieressä juhlakuntoinen seurue kuuntelee, kutsuu mukaan ilonpitoon

sama juna, eri reitti
samanlaiset kuivat pellot radan varrella

kyytiin puskee tuikkivasilmäisiä nuoria mäyräkoirineen, kilinäreppuineen
tölkkien sihahduksia jo ennenkuin ehtivät kunnolla istumaan

Pasilassa jäykin jaloin junasta tunkkaiseen helteeseen, häikäistyneenä
ihmiset metelöivät ja tönivät

en muistanutkaan, että on lauantai!

Matkalla...

Pasila! Hikisen kuuma asema, kiskojen metallinhajussa kaikkialla tungeksivat ihmiset...!Taas nousemassa junaan takana muutama aamupalaan, pukeutumiseen ja jalkahoitoon käytetty tunti.Sitä ennen pitkä yö pohjoisesta tulevassa junassa...

Junassa sentään ilmastointi toimii. Ympärillä käy hälinä, ihmisiä tulee ja menee. Minä olen matkalla Riihimäelle, hautajaisiin.

Parin istuimen päässä musta mies puhuu puhelimeen rauhoittavan pehmeällä kielellä. Vastapäätä istuva nainen katsoo ohikiitäviä kuivia peltomaisemia kyllästynyt ilme meikatuilla kasvoilla.

Minulla on pala kurkussa. Sylissäni on kimppu valkoisia gladioluksia ja violetteja neilikoita. Ovatko ne sopivia? Itse kirjoitettu muistolause. Selviänkö sen lukemisesta...

Musta vaate hiostaa ja sandaalien nauhat puristavat. En muistele vainajaa vaan menneitä suruja ja sitä yhtä, jonka jo tiedän tulevaksi. Muistot vainajasta ovat hävettävän vaillinaisia;runsaat kiharat, rahastajan virkapuku, suun suora viiva...

Hyvinkää, Riihimäki...Kiire! Toivottavasti löydän heti taksin, olisi noloa myöhästyä hautajaisista!

Muistolause

Elvi-tädin muistolle;












Polku joka mutkittelee
vihreiden metsien varjoista
viimojen silittämiä katuja

Kesäisen aamun leppeä valo kutsuu
väsynyttä matkaajaa;
lepää rauhassa

Rohkea rokan syö...

Eräällä tuttavallani on asunto tässä talossa. Muutimme sattumoisin taloon samaan aikaan toisistamme tietämättä. Keväällä hän joutui lastensa kanssa 'evakkoon' vesivahingon takia, onneksi vain muutaman talon päähän...Nyt asunnon remontti on valmis ja tänään he muuttavat takaisin kotiinsa.

Tunnen myötätuntoa tuttavaani kohtaan. Muistelen omaa vuoden takaista tilannettani, jolloin naapuriasunnossa koira onnistui aukaisemaan vesihanan ja asuttuani tässä vasta muutaman viikon minullakin oli 'evakkoonlähdön' uhka päällä. Hermoja raastavaa ja ahdistavaahan se oli, etenkin kun minulla oli jalka paketissa ja liikuin sauvoja käyttäen. Lopulta kastunut lattia saatiin kuivattua alapuolella olevan kellarin kautta, mutta naapurissa asunut poikani perhe muutti pysyvästi muualle.

Tuttavani soitti eilen illalla ja pyysi henkistä tukea 'kaljapalkalla'.
Hän valitti, että pakkaaminen oli sujunut aivan hyvin, mutta nyt oli puhti loppunut ja hän kaipasi 'potkua persuksiin' saadakseen vielä viimeiset kaapit väliaikaisasunnossa tyhjiksi... Lupauduin työnjohtajaksi, olimmehan harjoitelleet tätä toistemme tukemista aiemminkin! Eikähän siinä kauaa sitten mennytkään kun astiat ja ruokatarvikkeet oli siirretty muuttolaatikoihin...

Siinä touhutessamme ajatukseni pyörivät koko ajan toisessa asunnossa, siinä, jonka voisin vuokrata itselleni. Vielä illalla nukkumaan mennessäkin järki ja tunteet vetivät köyttä mielessäni; onko viisasta vai ei.... Sentään sain nukutuksi.

Mutta kuten niin monasti ennenkin, aamu toi mielenrauhan ja ratkaisuvalmiuden. Tunsin vahvasti, että asunnon vuokraaminen on aivan oikea teko ja kaikki muut asiat ratkeavat omia aikojaan. Niinpä nähtyäni tänään tuon asunnon, ihastuin ikihyväksi, sillä se vastasi kaikkia toiveitani(vaikka makuuhuoneen tapetit ovatkin karmeat)ja sovimme omistajan kanssa, että muutan sinne virallisesti elokuun alussa.

Mutta; minulla on jo avain uuteen kotiini, saan aloittaa siivoamisen ja voin pikkuhiljaa viedä sinne tavaroitani. Arvatkaapa olenko ONNELLINEN!!!

kuulinko oven narahtavan...

...auki?

Miten paljon olen jahkaillut tarpeestani tehdä elämälleni jotakin, mikä muuttaisi sen parempaan suuntaan. Milloin olen ollut lähdössä Australiaan, milloin muuttamassa pääkaupunkiseudulle, milloin vain tuskaillut työni jatkumisen epävarmuutta. En ole osannut, enkä voinut tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia, kun ei ole ollut oikeaa pohjaa lähteä liikkeelle.

Vast'ikään kirjoitin sisäisen äänen ohjauksesta ja siitä, miten asiat yleensä loksahtelevat kohdilleen, kun se oikea hetki koittaa.

Mutta tänään, oltuani taas pitkään ikäänkuin aukottoman muurin ympäröimä, tuntuu kuin tuohon muuriin olisi muodostunut ovi...

Olen ajatellut, että kaikki tulevaisuuteni vaikuttavat suunnitelmat ja päätökset ovat kiinni työpaikasta. Että jos työni jatkuu, voin alkaa etsimään kunnollista asuntoa, asettua aloilleni, rakentaa elämääni ... Tänään oivalsin, että on muitakin mahdollisuuksia toteuttaa elämänmuutos, jos vain on hieman rohkeutta ja luottamusta elämään... Oivalluksen myötä olin kuulevinani kuinka muurini ovi alkoi raottua...

Menen huomenna katsomaan asuntoa. Asunto on hissitalon ylimmässä kerroksessa, siinä on lasitettu parveke ja sieltä avautuu maisema kauas horisonttiin, taivas tulee liki.... Tilaa on tuplasti sen mitä nyt, ehkä hieman liikaakin minulle. Ja asunnossa on lupa pitää koiraa! Kaikki toiveeni täyttyisivät!

Tarvitaan vain se rohkeus ratkaisuun... ja luottamus, että kaikki järjestyy!

Peukut pystyyn, ystävät!!!!

Sadetta odotellessa...

Juhannusaamuna taivas oli peittynyt paksuihin pilvenklöntteihin, jotka kätkivät taakseen sen ihanan sinisyyden ja kirkkauden, joka eilen vallitsi. Vielä hetki sitten aurinko teki epätoivisia yrityksiä pilkistellä pilvien lomasta, mutta siitä pilvet suuttuivat ja mustiksi muuttuivat...Kovin ovatkin nyt synkeän näköisiä.
Jospa ne pian purkaisivat harminsa, sataisivat vesipisaroina janoisen maan juotavaksi ja haihtuisivat sitten...niin, sinne minne pilvet menevät!

Vietän aamupäivääni laiskotellen ja kuluneita viikkoja nollaten. Työ on ollut melkoista ponnistelua, siksi tunnen tänäänkin väsymyksen painona luissa ja ytimissä asti. Onneksi jäljellä on enää yksi isompi tehtävä ennekuin helpottaa. Loman alkuunkin on vain kolme viikkoa.

Odotan sadetta. Kun se alkaa, puen sadetakin ylleni ja lähden metsään kävelylle. Eksytän puiden lomaan ja kivien koloon kaikki pienet huolet ja murheen murinat. Nautin tästä päivästä. Nauttikaa tekin!

Juhannus on meillä herttainen...

Valokuvatorstain ja Runotorstain 172 haaste, aiheena Juhannus

































on suven suloisuutta
kun kirkas taivas on sininen
vaikkei pirtti loistakaan puhtautta
pihamaakin roskainen

tänään luonto antaa parastaan
kun koivut tuoksuvat ja kuiskii pihlaja
kokosta ei tietoakaan
rappuun sammunut jo eka juhlija!


Kurki toivottaa kaikille SULOISTA JUHANNUSTA!