Tämä on ollut toiminnantäyteinen syksy, jossa ei ole ollut sijaa tavanomaiselle alakulolle, joka tulee väistämättä harmaina pään yllä roikkuvien pilvien, mustan maan ja vielä mustempien vesien viipyessä maisemassa. Normaalistihan alakulo muuttuu seesteiseksi hyvänolon tunteeksi pakkasten, lumen ja kaamoksen lempeiden valojen myötä. Nyt ei ole ollut aikaa tuijotella omaan napaan...
Mitä tästä opimme? Syksyisin on paras pitää kiirettä, jotta ei ehdi harmautta huomaamaan...?
Ei ehkä kiirettä, mutta toimintaa olisi hyvä olla, ei vain syksyisin, vaan ympäri vuoden. Yksineläjän elämä kun lösähtää niin helposti sohvaperunan ja herkkumässyttelijän olomuotoon. Paino nousee, nivelet nitisevät, luut kitisevät, ei jaksa oikein innostua, saatika harrastaakaan mitään... Ja mitä päässä sitten tapahtuukaan????
No, koirakuumehan on vaivannut allekirjoittanutta jo vuosia. Ei ole auttanut järkipuheet taudin taltuttamisessa, eikä ainakaan kaikkien ihanien koirien kohtaaminen ole sitä laannuttanut. Kuume on kohonnut tasaiseen tahtiinsa ja nyt olotila on muuttunut sen verran tuskaiseksi, että on täytynyt ryhtyä todellisiin toimenpiteisiin, eli oman koirulin hankintaan...
Ensin on tietenkin pitänyt pitkään ja hartaasti hankkia tietoa erilaisista koiruleista, selvittää ominaisuuksia ja luonteenlaatua, sopivuutta yhteisasumista ajatellen. On täytynyt seista peilin edessä jokusenkin kerran kyselemässä itseltään, millainen koiraihminen oikeasti olen, mikä on motiivini koiran hankintaan, olenko valmis luopumaan riippumattomuudestani ja vapaudestani, jaksanko ja pystynkö huolehtia, kouluttaa hoitaa ja hoivata. Kukkaroonkin on täytynyt kurkistaa ja varmistaa, että hankintaan ja hoitamiseen on taloudellisia edellytyksiä...
Selvää tietysti on, ettei yksinelävä pienituloinen mitään kallista näyttelykoreutta hanki. Eikä senpuoleen mitään fifiäkään... Ajatuksena on, että koira on energinen ja aktiivinen, mutta myös seurassa viihtyvä, kainaloon käpertyvä... Siksi - ja muutenkin - katse on kääntynyt merkkikenneleistä erilaisiin vaihtoehtoihin. On tutkailtu "Pelastakaa koirat" ja Helyt ja seurattu Apulaa...
Ja nyt ollaan vaiheessa, jossa jälleen hyppään junaan ja lähden matkalle...Katsomaan, josko SE OIKEA koiruli olisi löytynyt....
Pidättehän peukkuja!?!
11 kommenttia:
WAU! Millainen koira mahtaakaan mukaan tulla?
voi, vielä en uskalla sanoa, tuleeko minkäänlainen...tämä on ensitapaaminen jossa katsotaan, tulisiko meistä kavereita...ja jos näyttää siltä, niin sitten pikkuhiljaa... Aikuinen koira, jota ei pennun tavoin voi noin vain mukaan kaapata, pitää ensin olla molemminpuolinen luottamus...!
Täällä ainakin pidetään peukkuja!
Oi ihanaa! Toivotaan että kemianne kohtaavat.
Sitä paitsi, sillä vähällä elämänkokemuksella, jota neljän koiran kanssa eläminen on tuonut, uskon vahvasti, että koira muotoutuu ajan myötä omistajansa mukaiseksi, vaikka tietenkin jokainen kuonolainen on ja pysyy luonteeltaan yksilöllisenä.
Rakkautta ja oikeudenmukaisuutta koira kaipaa. Rajoja ja rakkautta.
Minkä ikäinen tämä mahdollinen koirakaverisi on ja millaiset taustat koiralla on? Toisin sanoen, onko huonosti pidetty, hyljätty tms. taustoissa? Ne tietty jättävät pitkän muistijäljen pieneen karvakorvapäähän.
Onnea vielä kerran tapaamiseen!
Voi jospa jokainen koiran hankintaa suunnitteleva miettisikin ensin noita listaamiasi asioita!
Koirien ihanuudesta, ja myös siitä toisesta puolesta, voisin luennoida vaikka kuinka pitkään.
Jääköön nyt, mutta lenkkeilyä niiden kanssa ainakin tulee harrastettua.
Peukutetaan hartaasti, ja jollei tämä ole se oikea niin ehkä seuraava sitten.
Kiitos Ina peukutuksista!
Tapaaminen sujui oikein mukavasti ja jos ei mitään yllättävää satu, niin joulukuun ekana viikonloppuna kotiini saapuu pieni hurmuri ja yhteiselomme voi alkaa...!
Tiina, tämä 5v karvakuono löytyi apulasta, eikä taustalla ole mitään dramaattista, päinvastoin. Koiruli on oikein hyvin pidetty, mutta oltuaan tähän asti omistajansa silmäterä ei millään tahdo suopua siihen, että perheessä on nyt ihmislapsi, joka tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa...
Mk, epäilemättä myös niitä toisia puolia löytyy...luulenpa, kolmikon tavattuani, että voisit todellakin luennoida pitkään ja hartaasti kaikesta ihanasta...voisit muuten kirjoittaa kokemuksistasi kirjan, huumorilla höystettynä...:)))
Apropos, Crane, laitoin hetki sitten muutaman kuvan meidän hyvinkasvatetuista hellanteltuista blogiini. Siinä sitä on kaksi käyttäytymisen mallioppilasta! :)
Peikko pitelee ja peukaloita, mutta sinullapa taitaa jo olla asiat niinkuin haluatkin. Koirat ovat kyllä hurjan mukavia.
Olin hengessä mukana koiraan tutustumisreissullasi. Kaikki taisi osua aivan nappiin.
Olen itse ollut nyt ilman koiraa noin seitsemän vuotta ja yhä ikävöin ajottain kaukaasian paimenkoiraani. Se vei osan sydäntäni.
Voi, miten jännittävää. Hienosti ja monipuolisesti olet pohtinut asiaa, kuten pitääkin. Toivottavasti teistä tulee oikein hyvä ja toimiva pari. Kyllä koiraystävän kanssa eläminen voi antaa valtavan paljon. Nimim. kohta 7 v. koiramaista eloa kokenut
Jeee ja jipiii!!!
Mie tiiän:Se on siun ja sie sen!
Noitanainen tääl tietää...
Jaa, teitä tulee sitte kaks sinne Luostolle :)
Lähetä kommentti