sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Tänään on suruliputuksen vuoro...



Palasin pohjoisesta veljen kotipaikkakunnalle myöhään keskiviikko-iltana. Torstaiaamuna sairaalassa vastassani oli väsynyt mies, joka ei paljoa puhunut, mutta tahto oli tallella ja tupakalle oli heti mentävä. Oli pahantuulinenkin, tuntui, etten osannut taas tehdä mitään oikein ja sain osakseni monta ärähdystä. Tulin jälleen täysin yllätetyksi, kun sairaanhoitaja tuli osastolla kysymään, vienkö veljen kotiin viikonloppuna. Minun oli pakko vastata veljelle kieltävästi ja näin miten pettynyt ja loukkaantunut hän oli.  Vielä illalla levolle mennessäkin hän kysyi, miksi en huolinut häntä kotiin...

Jälkeenpäin ajatellen, veli varmaankin halusi lähteä viimeiselle matkalleen kotona, vaikkei pystynyt asiaa sanoiksi pukemaan. Mutta jos hän olisi ollut kotona, olisi eräs tärkeä asia jäänyt toteutumatta....

Perjantaina sairaalaan mennessä veljen ulkoinen olemus oli muuttunut. Hän seisoi vavisten ikkunalautaan nojaten huoneessaan sinne mennessäni. Vaatteet ja sänky olivat märät. Autoin hänet istumaan ja kutsuin hoitajat apuun. Enää hän ei juurikaan puhunut, ei pystynyt nousemaan ylös eikä ruoka enää maittanut. Ärhäkästi kyllä yhä ilmaisi itseään, jos esimerkiksi yritin syöttää hänelle keiton lientä liian nopeasti... Illalla hän oli hyvin uupunut ja kauan harkitsin jäämistä osastolle yöksi, sillä oli selvää, että hänen aikansa oli tulossa päätökseen.

Lauantaiaamu aukeni harmaana ja jotenkin surullisena. Oli heti selvää, ettei aikaa enää ollut paljoa. Veljen tila oli entisestään heikentynyt, mutta vaikka hän ei enää pystynyt ilmaisemaan itseään muuta kuin heikoilla pään liikkeillä ja äännähdyksillä, hän oli selkeästi läsnä ja tietoinen ympäristöstään. Hänen hyvä ystävänsä, joka on ollut veljen henkisenä ja fyysisenä apuna ja tukena viime viikkoina, saapui myös häntä saattelemaan viimeiselle matkalle. Lähetin viestin veljen tilanteesta lähimmille ystäville ja uskonveljille, jotka rukouksin olivat mukana veljen viimeisissä hetkissä.

Veljelläni on poika, joka suorittaa vankeusrangaistusta, eikä sen takia ole voinut olla isänsä lähellä näinä viimeisinä viikkoina. Hän on päässyt vain kerran aiemmin käymään sairaalassa saatettuna. Perjantai-iltana hänet oli siirretty toiseen vankilaan lähemmäksi tätä paikkakuntaa ja vaikka oli lauantai ja virkailijat vapaalla niin osaston lääkärin ja ymmärtävien vankilan viranomaisten avulla poika pääsi hyvin nopeasti tulemaan isäänsä hyvästelemään. Isä odotti poikaansa kovasti ja näimme, miten kyyneleet valuivat hänen silmistään, kun poika istuutui vuoteen vierelle.

Tapaamisaikaa oli annettu tunti, mutta kun aika oli loppumassa näin, että veljeni tilassa tapahtui muutos ja lähdön hetki oli käsillä. Vartijat antoivat pojan jäädä ja niin me kolmisin saimme saattaa veljeni viimeiselle matkalle. Hetki oli mieliin painuva ja täynnä rauhaa.


29 kommenttia:

Hanneles bokparadis kirjoitti...

veli ja sisarukset on elämämme pisimmät suhteet

SusuPetal kirjoitti...

Osanottoni.

Viimeiset viikot ovat olleet sinulle raskaita, toivottavasti nyt on levon vuoro.

maaretta kirjoitti...

Osanottoni minunkin puolestani.Veljelläsi oli hyvä hetki lähteä kun oli oma poika saattelemassa ja hyvästelemässä.

Hienon työn olet sinäkin tehnyt kun olet veljesi vimeiselle matkalle saatellut. On hyvä että hänellä on ollut joku niin läheinen jolle ärähdelläkin.

Tiina Linkama kirjoitti...

Ottaen osaa suruusi. Kaikkea hyvää sinulle. Ja veljelle keveitä multia.

Ina kirjoitti...

Otan osaa. Kyynelet valuvat puolestasi täälläkin.

Crane kirjoitti...

Kiitos ystävät!

Celia kirjoitti...

Osanottoni.

Saatoit veljeäsi raskaalla matkalla loppuun saakka. Oli liikuttavaa, että myös veljesi poika saattoi olla mukana loppuun saakka. (Tarpeen tullen myös byrokraateilta löytyy lämmin sydän.)

Crane kirjoitti...

Niinpä Celia, aion laittaa huomenna virallista tietä kiitokset!!!!

isopeikko kirjoitti...

Läheisten läsnäollessa. Niin on hyvä.

jerikonruusu kirjoitti...

Osanottoni kyynelten keskeltä.

Mk kirjoitti...

Kyyneleet kuivuvat, mutta sydän ei tule koskaan unohtamaan.

Ajatukseni ovat luonasi.
Lämmin osanottoni tätäkin kautta.

jl kirjoitti...

Kirjoitat kauniisti raskaista asioista... ja hoidit tilanteen todella hienosti, helpotit veljesi lähtöä niin paljon kuin oli mahdollista.

Nils- Aslak kirjoitti...

Raskaan tehtävän hoidit esimerkillisen hyvin ja tuo loppuhan oli varmasti paras mahdollinen. Hyvää vointia ja lepoa!

Crane kirjoitti...

Kiitos kaikille tuesta!

En mielestäni ole tehnyt mitään ihmeellistä; toivon, ettei kenenkään tarvitsisi lähteä täältä ypöyksin...

Tässä kaikki kävi hyvin...

Ruska kirjoitti...

Lämmin osanotto minultakin. Veljesi lähdön hetket kuulostivat menneen niin hyvin kuin tässä tilanteessa mahdollista. Rukoukset on varmasti kuultu.
Kauniisti kirjoitit ja tuntuu kovin arvokkaalta, että olet jakanut kokemuksiasi kanssamme. Voimia sinulle edelleen!

Crane kirjoitti...

Kiitos Ruska!

Minullekin on ollut arvokasta miten te blogiystävät olette jakaneet kanssani tämän kokemuksen. Niin paljon lohdutuksen sanoja ja lämpimiä ajatuksia....

aimarii kirjoitti...

Lämmin osanottoni. Veljesi ei tarvinnut lähdön hetkellä olla yksin, jaksoit tukea ja kuunnella häntä.
Kunpa meillä kaikilla olisi tuolla hetkellä sinun kaltaisesi rakas ihminen vierellä.
Voimiasi kului ja toivon sinulle jaksamista edelleenkin!

mm kirjoitti...

Portti aukeni ja meni kiinni.
Miten ihmeellinen veljesi lähtö olikaan. Oli helpompi irrottaa ote elämästä, kun ne lopulta tärkeimmät ihmiset olivat vierellä. Niin vähän ja niin paljon. Hetki ja koko elämä.

Crane kirjoitti...

Sitä miekin toivon, Aimarii! Ja kiitos!

Ihmeellinen, mm.... ja ihme! Varmaankin tajuan kaiken vasta ajan kuluttua...!

junika kirjoitti...

Otan osaa.
Tämä oli riipaisevan kaunista.
On kunnia saada olla saattamassa läheistä viimeisellä matkalla.

Crane kirjoitti...

kiitos, Junika!

Marjattah kirjoitti...

Otan osaa Crane. Kaunis ja ehjä lähdön hetki. Sen muistaminen antaa sinulle rauhan ja lohdutuksen.

Anonyymi kirjoitti...

Osanotto suruusi. On kuitenkin ihanaa, että olit veljesi lähellä ja tukena. Hän varmasti purkikin kiukkuaan ja pelkoaan juuri sinuun, koska luotti, että pysyt lähellä kuitenkin. Jaksamista vielä asioiden järjestelyyn. Oma suruaikasi ehtii ehkä tosissaan alkaa vasta, kun kaikki viralliset asiatkin on tehty. Muistot ja yhteiset päivät kantavat onneksi.
T: Ihan tuntematon nais-ihminen

Obeesia kirjoitti...

Otan osaa suruusi.

Kutuharju kirjoitti...

Sympatiaa sinulle.
Läheisin sukulainen, sisko tai veli... niin outoa kuin se onkin, ei isällä eikä äidillä ole lapsensa kanssa niin paljon samaa kuin vain siskolla ja veljellä. Yhteinen taival on ohi, mutta jatka sinä teidän molempien puolesta: uljaasti ja elämää rakastaen.

Crane kirjoitti...

Kiitos osanotosta Ihan tuntematon, Obeesia ja Kutis...

erikeeper kirjoitti...

Voimia Kurki!

Crane kirjoitti...

Kiitos Liimatuubi!

Nelle kirjoitti...

Kauniisti kuvaat raskasta kokemusta. Voimia.