Niinpä vasta nyt (anteeksi Ina!) huomasin saaneeni Inalta kunniamaininnan. Tuosta luovuudesta en ole ihan varma omalla kohdallani,ainakin tässä nykyisessä työssä joka päivä toivon itselleni lisää luovuutta! Kiitos kuitenkin!
Näin se siis menee:
Kiitä sitä, jolta sait tunnuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
Laita linkki, keneltä sait tunnuksen.
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi,
mitä muut ei vielä tiedä.
Anna tunnustus seitsemälle.
Linkitä nämä blogissasi.
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.
Ei ole aivan helppoa keksiä itsestään seitsemää, joista ei jo olisi blogissa lörpötellyt... Jonkun sanoin; blogi on avoin kirja, jossa kerrotaan kaikki!
Mutta koeteaan:
1. Uskokaa tai älkää, olen monena kevättalvena hiihdellyt jopa 20 - 40 km :n matkoja Inarijärven jäillä, ihanassa auringonpaisteessa... Nyt en taitaisi suksilla pysyä edes pystyssä!
2. Olen luistellut 70- luvun alussa Moskovassa, suuren talokompleksin sisäpihalle jäädytetyllä "lämpäreellä" (ei oikein luistinradaksikaan voinut nimittää) miliisin turvallisen silmälläpidon alla....
3.Ensimmäinen kokemukseni moottorikelkalla ajamisesta maastossa tapahtui v-75 Saariselän tunturimaastossa. Jostain hullusta syystä pääsin ainoana naispuolisena ajamaan itse kotimaista Winhaa 15 miehen joukkiossa (pääasiassa lehtimiehiä), joille kelkkatehdas tarjosi kyseisen testiajon. Ihastuin kelkkailuun ja tietenkin olin itsestäni ylpeä, kun jaksoin/pääsin perille... Sittemmin tuli ajeltua paljonkin ja nautittua vapauden tunteesta...
4. Minulla on poroajokortti, tosin jo aikaa sitten vanhentunut... Vaikka kelkalla ajaminen on hauskaa, arvostan menneiden aikojen "luonnonmukaisia ajoneuvoja" kovasti ja ihmisiä, jotka osaavat kouluttaa poroista ajokkaita!
5. Hevosen reessä olen ollut vain kerran, Santahaminassa, lapsena, laskiaisajelulla... Helsingissä on siis ollut lunta 50 -luvun lopun talvina, mot.
6. Vaikka rakastin moottorikelkkailua ja sen suomaa vauhdin hurmaa, haaveilin kauan hankkivani vetokoiria joilla matkata lumisilla aavoilla tuntemattomiin seikkailuihin... Nyt haaveilen vain pikkukoirasta, joka ulkoiluttaisi minua:)-
7. Hankin ajokortin kesällä -75 ja ostin heti syksyllä veljeltäni auton, jolla syyskuussa ajelin kohti Lappia. Onneksi toinen veljeni saatteli minua Kemiin saakka ja ystävättäreni jatkoi matkaa kanssani Rovaniemeltä kohti pohjoista.... en usko ajotaitoni olleen kaksinen silloin. Vuosien varrella se kehittyi Lapin vaihtelevissa keleissä ja pitkien välimatkojen tuomalla kokemuksella...
Tällaisia tunnustuksia siis!
Näyttää siltä, että monet ovat jo tunnustuksen saaneet, joten rikon sääntöä, enkä lähetä sitä eteenpäin! Mutta tunnustuksen voi toki tästä poimia itselleen!
5 kommenttia:
Miten ihmeessä ajetaan porokortti??
Minä sain valtavan hingun Lappiin käydessäni siellä vuosi sitten ensmäisen ja ainoan kerran.
Jos ois ollu mahdollisuutta, oisin oitis muuttanut sinne.
Täälläpäässä ei ole mitään, mitä ilman en tulisi toimeen.
No työ tietty, mutta ehkäpä sieltä jonninmoisia hoitajan hommia olis löytyny.
Lumouduin niin täysin siitä kauneudesta ja itseasiassa ihmisten aitoudesta, että tuntui oudolta palata takaisin.
Eikä ollut kysymys mistään romantillisesta haavekuvasta mitä on suomi-filmeissä...
Olin tosin vaan muutaman viikon, eikä hyttysiä riesana:)
Santahaminassa ei ole enää ollu hevosia muutamaan vuoteen, mutta hauska kuulla, että oot täällä huristellu!
Ihailtavia ominaisuuksia! Minulta noista löytyy vain no 5. Hevosen reessä olen lapsena istunut aina kun talvella mentiin maalle. Aurattu tie päättyi noin kilometriä ennen huvilaamme ja loppu mentiin aina hevosella. Hevosen nimi oli Miranda. No, autoa ajan, mutta Lapissa en ole ajanut (en ole käynytkään :( )
Arjaanneli, lapsuudessani Sandiksessa oli komeat hevostallit, joille tuli karkailtua heppoja ihailemaan. Pelkäsin kuitenkin polleja, eli heppatyttöä ei olisi tullut tekemälläkään...
Porokortti suoritetaan ajamalla porolla pieni kierros porofarmin tuntumassa. Farmeja, eli ohjelmapalveluyrityksiä on runsaasti ympäri Lappia! Oi, suosittelen kyllä vierailua täällä kaikkina vuodenaikoina. Hyvä onni sinulla, ettei sattunut räkkää, se pahimmoillaan pilaa loman.
Ymmärrän hyvin ihastuksesi, kyllä täällä on rennompaa! siihen koukkuun kai itsekin jäin...34 vuotta sitten...
Hih, Ina! Miten mieleen jäävätkin nuo lapsuuden kokemukset ja hevosen (komean) nimenkin muistaa tarkkaan myöhemmin... Toivottavasti tie tuo sinut joskus Lappiin!
Mahtavatko nuo ominaisuuksia ollakaan... enempikin sellaisia vastaan tulleita kokemuksia tai lappilaisessa elämässä pakon sanelemia juttuja.... Mutta tuosta huomasin, että monessa on mukana oltu....
Vetokoirat ja porot kuulostavat jännältä.
Lähetä kommentti