lauantai 17. tammikuuta 2009

Kuusi sattumanvaraista perusasiaa itsestäni...

Celia haastoi minut kertomaan itsestäni kuusi sattumanvaraista asiaa ja jatkamaan haastetta eteenpäin. Säännöt ovat tässä:

1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.


Kuusi sattumanvaraista perusasiaa itsestäni:

1. Koti ja asuminen.
Asun edelleen postimerkkikokoa olevassa ”opiskelijaboxissa”, jonka olen vasta muutama viikko sitten saanut järjestettyä uudelleen. Asuttuani tässä pian kaksi vuotta ja kun isomman asunnon hankkiminen on tullut ajankohtaiseksi, huomaankin yllättäen alkaneeni viihtymään.
Haaveilen silti mummonmökistä, oikeasta kodista.

2. Ruoka
Luin tutkimuksesta, jossa todettiin kasvisruokaa syövien ihmisten aivojen kutistuvan puolta nopeammin kuin lihansyöjien. Kävin kaupasta pakan nakkeja. Huomasin saavani 1,50 eurolla neljä lämmintä ateriaa keittoa ja kastiketta pottuineen. Samalla rahalla saa yhden kesäkurpitsan tai neljä kotimaista tomaattia tai vajaan kilon banaaneja tai mandariineja.….
Rakastan silti hyvää ruokaa, lihaa tai ei.

3. Vaatteet ja muoti
Olin joskus ylpeä siitä, että lapseni lainailivat vaatteitani. Se oli minulle merkki siitä, että olin muodikas, ajan hermolla. Sitten tuli aika jolloin lainailin vaatteita lapsiltani. Siinä oli jo epätoivon merkkejä. Nyt en mahtuisi lainaamaan vaatteita kuin virtahevoilta tai norsuilta.
Ihailen silti kauneutta ja tyylikkyyttä.

4. Perhe ja ihmissuhteet
Lapseni ovat olleet elämäni tarkoitus, merkitys ja kantava voima. Olen usein pohtinut, millaiseksi elämäni olisi muodostunut ja millainen itse olisin nyt, jos en olisi saanut kokea vastuun ottamista ja ihmisenä kasvua lasteni kautta. Läheisteni piiriin kuuluvat myös miniät ja vävyt ja tietenkin rakkaat lapsenlapset! Onnekseni minulla on myös pari vanhaa ystävää ja muutama mukava tuttava…. Tiedän olevani hyvin onnekas!
Ja saahan sitä silti haaveilla…

5. Työ
Toden sanoakseni, en vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona. Pidän kyllä ammattiani arvossa, mutta kun nyt opiskelujen päättyessä siirryn työttömäksi työnhakijaksi, minulle näyttää tuottavan vaikeuksia löytää sopivia työpaikkoja joita hakea. Työkokemus alalta puuttuu, suuntautuminen on väärä tai työ ei vastaa omaa arvomaailmaani. Kerran loppuun palamisen kokeneena varoo liikoja paineita ja stressiä, vaikka vastuunsa haluaa kantaa…
Silti, ainahan voi lähteä maailmalle työnhakuun….

6. Uskonto
Olen vapaa-ajattelija, joka ei luokittele kenenkään paremmuutta tai taivasosuuksia sen perusteella, minkä uskontokunnan tai yhteisön oppien mukaan kukin jumalaansa palvelee. Uskon, että jokaista ihmistä arvioidaan tekojen kautta ja rakkaus on avainsana tekojen takana. Uskon, että olemme ”Jumalan kuvia” ja ”Jumalan lapsia”, eli osa jumaluutta, niin kuin kaikki muukin, mitä on olemassa maailmankaikkeudessa. Minun kirkkoni on luonto ja pappini metsän puut, niityn kukat tai taivaalla lentävä lintu.
Toivon silti, että täytän oman elämäntehtäväni…


Celia toivoi, että haasteeseen vastaaminen olisi minulle enemmänkin terapeuttinen kokemus. Tästä taisi tulla turhankin vakavaa, vaikka alkujaan aioin kirjoittaa kepeästi ja huumorilla. Toivottavasti kukaan ei sen takia pelästy ja jätä kertomatta omaa kuutta asiaansa. Haasteen voi poimia tästä.

26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos! Minusta oli todella hienoa, ettet heittänyt tätä lonkalta ja naureskellen vaan asioita pohtien. Sait minutkin ajattelemaan omaa tilannettani jokaisen kertomasi otsikon kohdalla ja kaikkiin samastuen.

Olen luullut että olen tehnyt ennätyksen, kun olen siirtynyt lähes suoraan opiskelijasta eläkeläiseksi, työkyvyttömyys kylläkin, mutta kuitenkin. Aiotko haastaa minut, vai oletko hyvässä kunnossa vastaanottamaan työtä?

Kyllä oli vaikea tilanne, kun olin juuri opiskellut yliopistossa ja ajattelivat tietenkin työkkärissä, että tuo pitää kiireesti saada tuottamaan opintorahat valtiolle takaisin. Yritin selittää, että en pysty niskani kanssa edes istumaan saati tekemään työtä. Kukaan ei uskonut, henkinen kantti oli lujilla, ennen kuin menin yksityiselle neurologille, joka otatti kuvat. Pahat pullistumat painoivat keskushermostoa. Sen pituinen se. Nyt onneksi vähän helpottanut, ettei tarvitse itku kurkussa tässä kirjoittaa.

Muut kohdat, paitsi ehkä asunto, ovat kuin itse olisin kirjoittanut. Jännä juttu.

Nyt venyi vähän pitkäksi, mutta silti vielä toivoisin, että laittaisit blogisi listalle www.blogilista.fi pliis.
KIITOS!

Crane kirjoitti...

Kiitos Uuna kovasti, olen tuota samanhenkisyyttä monasti ajatellut.

Sinulla on ollut rankkoja kokemuksia, kipuja ja luopumista. Onneksi olet sisukas ja olet luonut elämäsi uudelleen. Se on hurjan hieno juttu!

Siihen uuteen minäkin pyrin, mutta olen jo oppinut, että elämä voi potkaista piikkarilla, eikä se ole onnenpotku!

Uskon olevani kohtuu hyvässä iskussa työelämään, mutta kovin epävarma juuri nyt - ja vähän ranttukin....Ei viitsisi enää lähteä väkisin tekemään työtä, joka on itselle vastenmielistä tai arvojen vastaista...

Koskaan ei tiedä, miten pitkälle kurjen lento yltää, mihin voimat kantaa....Joten odotellaan ja Inan neuvon mukaan, rauhallisesti otetaan vastaan, mitä elämä tuo eteen.



Ilmoittauduin blogilistalle heti kun avasin blogin, mutta ei sitä siellä ollutkaan....Mitä lie taas töpeksinyt! Uusi yritys!

Anonyymi kirjoitti...

Nyt näkyy blogilistalla, KIITOS!
Tulen niin mielelläni lukemaan, aina kun uutta tulee.

Kiitos vastauksestasi ja ONNEA ja voimia uusiin haasteisiin.

Crane kirjoitti...

Kiitos Uuna-ystäväni!

hpy kirjoitti...

Pienessa asunnossa on paras puoli se ettei ole paljon siivottavaa.

Celia kirjoitti...

Ajattelet harkitsevaisia ajatuksia, ei pelottavia vaan rauhallisia ajatuksia. :)

isopeikko kirjoitti...

Kepeys ja huumori ei sulje pois asioiden vakavuutta. Eikä painavat sanat yksinään kerro asian vakavuudesta. Hyvin ja oivallisesti kirjoitit.

Crane kirjoitti...

Hyvä huomio HPY, paitsi välillä tuntuu, ettei mahdu edes siivoamaan...

Kiitos Celia! Kävelin juuri portaita ylös kotiin. Kiirehtien ensimmäiset kaksi kerrosta, sitten hiljalleen hiipuen. Kotiovella olin tietenkin lääpähdyksissäni. Mietin, mikä ihmeen hoppu ja hosuminen on vieläkin, että näillä kymmenillä jo olisi aika rauhoittua. Ehkäpä ajatukset ja mieli ehtivät ruumiin edelle....

Ei niin Peikkonen, mutta niiden yhdistäminen on taitolaji!
Kaunis kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

"Toivon silti että täytän oman elämäntehtäväni."
Kaunis toive, niinkuin kirjoituksesikin.

Crane kirjoitti...

Kiitos MK. Uskon, että meillä jokaisella on omamme, vaikka välillä kovin hakusessa.....

Lastu kirjoitti...

Ihmisellä on (onneksi) kyky tiedostaa, milloin on omalla paikallaan kussakin elämänsä vaiheessa ja mitkä ovat perimmäiset arvot. Niitä kohti (ja siltä pohjalta) kun ponnistelee eteenpäin eikä "hötkyile" turhan takia, hyvä elämä kutoutuu. Ja jo matkalla olo maistuu, vaikka päivien värit vaihtelevat.

Samaistun ominaisuuksiisi ;)

Crane kirjoitti...

Kiitos Lastu! Kun osaisikin olla hötkyilemättä...

Uskon samaan, vaikka olen huomannut, että tiedostamisesta on vielä matkaa toteutukseen...

Elämä, se vaikeakin, maistuu jos on rehellinen itselleen ja tohtii kohdata kaiken hyväksyneenä oman rajallisuutensa.

Iloitsen samanhenkisyydestä :)

utukka kirjoitti...

Kakkonen ja kuutonen passaavat just mulle. Hyvin kirjoitettu! Kiva, kun "pisitit nokkasi" mun blogille, kiitos!

Hallatar kirjoitti...

Oi, mummonmökki... =)

Crane kirjoitti...

Niin, Hallatar. Unelma!Haave!Toive!

Crane kirjoitti...

Utukka, kommentoin sinulle eilen illalla, mutta johonkin katosi ...Höh!

Onneksi kurjella on pitkä kaula ja pitkä nokka, niillä yltää kauas ja sinne toiselle puolelle Suomenkin...Varsinkin tässä virtuaalimaailmassa.

Anonyymi kirjoitti...

Pomppasin tuolta "Muistaako kukaan"-blogista tänne, ja jäin lukemaan pitkäksi aikaa muutakin kuin kuuden listaasi. En sitten viitsinyt häippästä merkintää jättämättä...

Crane kirjoitti...

Kiitos vierailusta ja merkinnästä, Hannele. Luemme muitakin samoja blogeja:)

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Hihi, minäkään en ole ihan varma, mikä minusta tulee isona... Niin hulluja suunnitelmia, etten uskalla edes ääneen ajatella.
Lapset jos vaatteitani lainaisivat, pelkäisin olevani väärällä tiellä.

Crane kirjoitti...

No, sittenhän meitä on ainakin kaksi! Ehkä se tarkoittaakin sitä, että olemme yhä hyvin kehityskelpoisia yksilöitä, Hannele!
Iloitaan siitä!
PS. Anna palaa!

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Kehityskelpoinen, laitan sen muistiin.

Crane kirjoitti...

Jepjep,Hannele, ei anneta vielä periksi!

Anonyymi kirjoitti...

Et sinä lakkaa hötkyilemästä varmaan kuolinvuoteellasikaan, kun olet tuollaiset levottomat jalat syntyjäsi saanut. Ja se periytyy sitäpaitsi! :P

Näin vaatetusalan ammattilaisena voin aivan objektiivisesti todeta, että mun äipällä on erittäin hyvä maku vaatteiden suhteen!

Crane kirjoitti...

Hoo, jäävi olet, Kerttuseni!!!!
Hötkyily on kyllä ikioma perisyntini, pelkään pahoin, että se tietyssä mielessä iän myötä paheneekin...

Tota viimeistä en kyllä allekirjoita, sitä suuremmalla syyllä kun tiedän vaatekaappini sisällön kasvaneen viime aikoina pitkälti kiitos sinun. Siis, ettei johdu itsestäni vaan sinusta! se hyvä maku!

Inkivääri kirjoitti...

Hellästä palavasta sydämestä seurasin perässäsi blogiisi. Heti kosketti tuo mitä sanot lapsistasi ja koen hyvin samalla tavalla.

Ikkunaiines avasti keskustelun lapsen paikasta maailmassa Nina Mikkosen innoittamana ja olen sitä käynyt kiinnostuneena.

Tekisi mieleni ottaa tuo *millainen itse olisin nyt, jos en olisi saanut kokea vastuun ottamista ja ihmisenä kasvua lasteni kautta.* lainaus mukaani sinne jos sallit.

Olen samaa mieltä, että lapset kasvattavat meitä vähintään yhtä paljon kuin me heitä. Uskon, että minä ihmisenä ja tämä maailma olisi kovempi paikka elää, ellei olisi vanhemmuutta. Ammattikasvattajuus ei kasvata kasvattajaa itseään samalla tavalla, sillä hän on useimmiten varma omasta oikeassa olemisestaan...

Crane kirjoitti...

Voi, kun olen yhä kömpelö tämän blogspotin kanssa. Nyt vasta huomasin, miten löydän uudet kommentit...

Toivottavasti tohdit lainata ajatustani, vaikket täältä "kirjallista lupaa" saanutkaan.