No, loma on kuitenkin nyt viimeisiä hetkiään vaille loppu ja perhoset pyrähtelevät vatsassa huomista ajatellessa. Töissä odottaa monenlaista pähkinää purtavaksi, mutta myös tieto siitä, millainen työsopimus jatkosta tehdään...
Kaksi viikkoa reissussa...Kaksi viikkoa erilaista elämää, uusia kokemuksia ja vanhoja tuttuja paikkoja. Tapaamisia; sukulaisten, sisarusten, vanhan hellun ja blogiystävän kanssa...
Ensimmäinen viikko kului pääasiassa kuvan Hurmurikoira-Aatun kanssa ulkoillessa. Teimme jälleen pitkiä tutkimusmatkoja lähiympäristöön, parhaina päivinä pariinkin kertaan useiden tuntien lenkkejä. Sääkin oli suosiollinen, vasta viimeisenä iltana ja poislähtöpäivänä sateli vettä.
Lupasin kertoa käynnistäni Santahaminassa, jossa asuimme perheeni kanssa lapsuudessani muutaman vuoden. Minulla on erittäin paljon muistikuvia tästä ajasta, ehkä siksi, että järjestin itseni tämän tästä pulaan tai tein kolttosia, joista seurasi "Mustaa Makaronia" eli selkäsauna....
Santahaminahan on sotilasaluetta ja liikkumiseen siellä tarvitaan kulkulupa, joka järjestyi blogiystävämme Arjaannelin kautta. Heti onkin kerrottava, kuinka mukava oli tavata tämä Arska, jonka hulvattoman huumorintajun ja sanankäytön seurauksena on useammin kuin kerran saanut siivota ripsareita poskiltaan tai juosta vessaan... ei itkemisen vaan nauramisen takia!
Tiedättehän millaista on kun tapaa ensi kertaa ihmisen ja on kuin olisi tuntenut tämän ikiaikoja... Puheesta eikä puheenaiheista tahdo tulla loppua. Siellä me sitten märässä ja tuiskussa kierreltiin ympäri Santahaminaa ja katsastettiin tuttuja taloja ja ihmeteltiin niitä joita ei tunnistettu... Ja poikettiin kerholla, syötiin ja juotiin ja annettiin muistojen kulkea silmien editse....Vieläkin iho menee liikutuksesta kananlihalle!
Kamerasta loppui patterit ja pimeys valtasi maiseman, vaikka niin paljon jäi näkemättä ja kuvaamatta. Mutta sydän tuli niin täyteen, ettei yhtään enempää olisi mahtunutkaan! Tulee siis seuraava kerta jota jo odotan...
Tuossa kuvan talossa toimi 50-luvulla kauppa ja sen edestä laskeutui 5-vuotiaan silmissä suuri mäki alas kotitalolle kahden kivisen pylvään välistä. Alemmassa hämärässä kuvassa näkyy, miten samainen mäki oli kutistunut 50 vuodessa lähes olemattomiin....Ne pylvääthän olivat kutistuneet jo silloin, kun teininä vierailin saarella äitini kanssa.
1960-luvun lopulla perheeni muutti Valkealasta Helsingin Vuosaareen. Isäni lähti YK-tarkkailijaksi Suetzille, eikä äitini halunnut jäädä asumaan maalle isoon omakotitaloon. Noina parina Vuosaaren vuotena pääsin ripille, maistoin ensimmäisen kerran pizzaa ja join punaviinia luokkakaverini Tiinan kotona, koin ekan ihastumisen, jäin luokalle, tulin tutuksi migreenin kanssa ja istuin vanhan ostarin Primulassa muun jengin nuorimpana... Vuosaaressa en ollut käynyt yli 30 vuoteen, mutta löytyihän sieltä vielä vanha ostari ja entinen kotitalo. Käytiin vanha hellun kanssa kahvilla kirjaston kahvilassa jossa myydään hänen runokirjojaan...
Aatun isäntäväki palasi Pariisista kihlautuneena ja minä vapauduin matkustamaan itärajalle tapaamaan veljeäni ja sisartani. Niin mukavaa kuin olikin tavata heidät, oli se myös hyvin rankkaa. Veljellä viime kesänä todettu syöpä ei ole talttunut ja pahinta on ollut se, etteivät hoitavat lääkärit ole antaneet tietoa taudin todellisesta laajuudesta. Vanhin sisareni taas on jäänyt leskeksi vajaa vuosi sitten, hän asuu yksin syrjäisessä paikassa, eikä pääse muuttamaan kaupunkiin, ennenkuin vanha asunto on saatu myydyksi. Sisar puhui käytännöllisesti katsoen taukoamatta, ikäänkuin yksinäisten viikkojen ja kuukausien puheet olisivat olleet patoutuneena jossakin varastossa ja ryöppysivät nyt ulos... Mutta, olen hyvin, hyvin hyvilläni, että tapasin heidät!
Toisen lomaviikkoni lopulla tytär järjesti meille hemmottelupäivän kasvo-, käsi- ja jalkahoitoineen. Kun kävin vielä kampaajalla, oli muuttumisleikki lähes täydellinen. Kotimatkalle lähdin jälleen laukut ylitäynnä uusia kirjoja, vaatteita ja tuliaisia...
Huomenna siis töihin! Uusi viikko, uudet kujeet!
11 kommenttia:
Olipa tosiaan hieno loma!
Vaikka ne junat vähän oikuttelivatkin.
Ajattelemista ja hauduttelemista pitkäksi aikaa.
Mukavaa viikon alkua!
Voi, niin oli MK!
Kiitos ja samoin sinulle!
Hiano kertomus. Hiano loma. Kokeminen on arvokasta ja muistaminen. Luulee peikko.
Sisältörikas loma: aikamatka omaan nuoruuteen, uuden ystävän tapaaminen ja vakavoituminen elämän realiteettien edessä. Eväitä elämän reppuun.
On vapauttavaa kiertää vanhoja lapsuuden ja nuoruuden paikkoja - ja muistella. Maailma kutistuu jostain kumman syystä vuosien vieriessä.
Monenlaisten tunteiden kaksiviikkoinen. Ei ihme, jos pysähtyminen "asuntoon" tuottaa sopeutumisongelmia.
No tässähän oli lomalle aineksia vallan mukavasti!
Ja Tiinan kanssa istuitte viiniä juomassa... ja Vuosaaren vanhan ostarin Primulassa kahvia...
Mikä oli vuosi?
kysyy (vanhan ja uuden) ostarin helmi 70-luvun alusta, Tiina nimeltään.
Niin oli, Isopeikko... paluu arkeen ihan nollilla:D
Niitä juuri, Ina... eikä tarvitse mihinkään Timbuktuun saakka matkustaa..:D
Kutistuu, arleena, kutistuu... Tekee hyvää palata alkulähteille...:D
mm, tähän asuntoon pysähtyminen on kyllä ollut jotenkin hankalaa koko ajan, mutta tyhjentäv poissaolo vielä pahentaa tilannetta... tosin uskon, että tälläkin on jokin tarkoitus:D
No eikä!!! Siis sinäkin, Tiina...:)
Mun aikani "vanhanostarinjengissä" osui vv-67 syksy - 69 syksyyn... Ei siis varmaan olla siellä tavattu!?!
Olisi kiva kuulla sinun kokemuksistasi...
Mainittu Tiina oli luokkatoverini ja hyvä ystäväni, mutta harmi kyllä yhteys häneen katkesi muuton jälkeen!
Ainiin ja äitini suuttui kamalasti kun kuuli, että olin juonut viiniä kylässä ja muistan, miten kalkkismutsi hävetti...:D
Kalkkismutsi on hyvä mutsi.
Ei pidä liikaa Vuosaaressa juoda viiniä, ei 70-luvulla, jos ei vieläkään.
Minun ostarin jengissä oli niin kovia tyyppejä, että niistä suurin osa on nyt kuollut tai muuten kadottaneet värinsä ja hahmonsa pitkän huume-, väkivalta- ja rikoskierteen jälkeen.
Miten minusta tuli "kunnon ihminen", en osaa sanoa. Rakkaus kirjallisuuteen, tarinoihin, auttoi. Jaksoin roikkua koulussa teinivuosien yli.
Sittenhän se oli pelkkää luistelua eteenpäin... ennenkuin luisteli seinää päin. Mutta se on jo ihan eri tarina, se.
Mukava oli kulkea muistojesi polkuja. Itse asuin 60-luvun lopulla Kontulassa , toisessa silloin upouudessa lähiössä työuraani aloittelemassa. Lapsuusaikoinasi Santahaminassa kävin siellä kallioilla poikaystävää tapaamassa, milloin hän sai muutaman hetken vapaata palveluksesta:)
Oikein täydeltä kuulostaa lomasi. Siihen on mahtunut paljon erilaisia näkymiä ja tunteita.
Aatu muutes näyttää oikein herraskoiralta :)
Lähetä kommentti