On tullut aika....

Kävin aamulla hammaslääkärissä poistattamassa jo pari vuotta sitten poistetun hampaan juuria. Ei mikään mukava kokemus! Tässäkin yhteydessä ihmettelen, miksi ihminen pitkittää jonkin asian hoitamista, sietää epämukavuutta ja jopa kipua päiväkausia? Miksi ei vain voi soittaa ja varata itselleen ajan  sinne hammaslääkäriiin? Ennenkuin on aivan pakko...?

On pakko huomauttaa, ettei ajan varaaminen kunnalliseen terveydenhuoltoon ole koskaan ollut ihan helppo juttu. Nyt on puhelinjärjestelmä  uusittu ja oikein lehdissä kirjoiteltu, miten uusi systeemi parantaa asiakaspalvelua ja nopeuttaa asioiden hoitoa. Kukkua, sanon minä! Kuunneltuani lähes tunnin yksitoikkoista ilmoitusta varatuista linjoista ja kehoitusta soittaa kiireellisissä tapauksissa hetken kuluttua uudelleen, pääsin lopulta jonoon, jossa siinäkin roikuin noin 10 minuuttia. Hammaslääkäriin olikin sitten jouduttava puolessa tunnissa. Kyllä, olen kiitollinen, että pääsin sinne niin nopeasti!

Puhelin soi, kun olin ähistelemässä hammashoitolan tuulikaapissa kenkiä jalkaan ja suu oli täynnä verta ja sideharsoa. Veli soitti ja pyysi, että lähtisin matkaan jo huomenna. Kertoi joutuneensa pyytämään jo jonkun kaverinsa yöksi, kun oli ollut niin huonona. Eilen sisaren tytär oli noutanut veljen koiran, joka uskollisesti on jakanut veljen elämän 12 vuotta. Luopuminen on täytynyt olla vaikeaa...

On siis tullut aika lähteä....! Huomenna tähän aikaan matkalaukku pitäisi olla pakattuna, omat asiat hoidettuna ja matkaliput hankittuna. Lähden matkalle, johon olen huolella valmistautunut, mutta johon en kuitenkaan ole valmis...

Perillä odottaa jälleen monta selvitettävää asiaa. Imatra ei kuulu Etelä-Saimaan sairaanhoitopiiriin, mikä tuntuu mutkistavan kaikkien asioiden hoitoa. Veljeni ei ole saanut kotisairaanhoidon eikä kotipalvelun palveluja, koska sairaanhoitaja arvioi kotikäynnillä n. 2 viikkoa sitten, ettei veljen kunto täytä vaadittua 1.7 RAVA pisteytystä. Enkä edelleenkään tiedä, antaako keskussairaalan hoitava syöpälääkäri saattohoitolausunnon vai pitääkö lausunto saada Imatran terveyskeskuksesta.

Vaikeaa tulee myös olemaan veljen kanssa, joka ilmeisesti yhä on 'vihavaiheessa' ja joka pelkää menettävänsä  itsemääräämisoikeutensa. Olen saanut jo tiukkoja ohjeita siitä, millaisia ruokia en saa laittaa, miten en saa puhua   ja mitä en saa tehdä... Toivon, että olen saanut kasattua pintaani sellaista teflonia, josta loukkaavat ja vihaiset sanat valuvat pois. Luultavasti ristiriitoja syntyy hoidettavan oman käsityksen,  sosiaali- ja  terveyshuollon noudattamien menetelmien ja määräysten, sekä minun näkemykseni avun ja hoidon tarpeista, välille...On itsestään selvää, että kaikessa kunnioitan veljeni toiveita, mikäli vain mahdollista.

Olen käyttänyt aikaani perehtymällä syöpäsairauksiin ja saattohoidon vaiheisiin.  Kuolevan sattamisesta on käytännön kokemuksia. Silti uskon, että matkasta tulee raskas. Uskon ja toivon, että siitä tulee myös lopulta rikas kokemus.. Motiivinani ei ole marttyyrimainen hyvän tekeminen, vaan vahva tunneside veljeen. Minulle on tärkeää olla veljeni rinnalla hänen viimeisinä elinpäivinään. Se on oma valintani.

Eihän tämä mikään ruokablogi ole, mutta....

Sain torstaina lisää sairauslomaa ja kehoituksen hoitaa itseäni mieluisilla asioilla. Säntäsimme siis heti metsään pojan ja pojantyttärien kanssa. Kiersimme melko suppean alan, huomioiden pienimmän sienestäjän (2v) lyhyen askelvälin. Viivyimme tutussa jokirannan maastossa kaksi tuntia, josta osan aikaa paistelimme tietenkin tulilla makkaraa ja lepuutimme jalkojamme....

 Sienikori täyttyi tateista, rouskuista ja vielä jokunen hyvä haperokin löytyi, niinkuin kuvastakin näkyy. 

Kuvanottohetkellä korista oli jo perattu tatit pannulle kuivahtamaan ja kehnäsienet laitettu erilleen...

Yllättävintä olikin löytää kehnäsientä suurina mattoina eräästä rinnepaikasta. Viime vuosina tätä haluttua ja herkullista sientä on kohdalle osunut vain yksittäin, joten nyt niitä oli enemmän kuin monena vuotena yhteensä... Suurin osa oli jo liian isoja ja varsin toukkaisia, mutta koriin kertyi silti isohkon ruoka-annoksen verran noita herkullisia sieniä. 

Kehnäsieni on opittava tunnistamaan hyvin, jotta ei sekoita sitä samankaltaisiin seitikkeihin. Sen jalka on suora, likaisen valkoinen ja siinä on sormusmainen rengas, kuin kaulus. Jalan latvassa on renkaan yläpuolella aaltomaisia kuvioita. Ruskeankeltaisen lakin paras tunniste on lakin keskellä helmiäismäinen pinta joka sienikirjassa kuvataan harmaahärmäiseksi.... 

Tällä kertaa valmistin kehnäsienistä currylla maustetun keiton. Varoin laittamasta currya liikaa, jottei sienien melko mieto maku peittyisi. Kurkumasta syntyi kauniin keltaista väriä melko pelkistettyyn 'soppaan'... Muuten erinomaista, mutta käytin sipulien ja kasvisten kuullottamiseen rypsiöljyä ja olin sitten maistavinani maun vielä valmiissa keitossakin...En oikein pidä rypsiöljyn mausta, olkoonkin, että se on erinomaisen terveellistä ja kotimaista....

Niin-noh, eihän tämä mikään ruokablogi ole, mutta on ihan pakko hieman hehkuttaa erinomaista sienisatoa täällä pohjoisessa... anteeksi vain kuivuudesta kärsinyt muu Suomi! Ei minullekaan ole aivan tavallista saada talteen näin suuria määriä sieniä, kuin mitä tämän elokuun aikana olen saanut ja säilönyt. Suolasieniä on kulkeutunut lasten huusholleihin ja niistä on jo ahnaasti tehty sienisalaattia. Pakastimessakin on haperoita ja tatteja moniaita annoksia. Erilaisia ruokareseptejä tullaan tänäkin syksynä testaamaan ja sienillä jatketaan monta ruokaa...

Mitä tulee sienestämiseen ja sienten syömiseen, niin kasvatuksellisesti tämä onkin ainoa asia josta olen peräti ylpeä ja jossa koen henkilökohtaista onnistumista lasteni suhteen... Lasteni isä ja etenkin appiukkoni olivat  kiihkeitä sienten vastustajia, eikä mieheni 30 vuoden liiton aikana suostunut sieniä syömään. Joskus nuorempana koetin toki 'opettaa' häntä ujuttamalla sieniä milloin mihinkin liharuokaan, mutta lopetin tämänkaltaisen urheilun pian, kun totesin sen johtavan sienten totaalikieltoon ruokapöydässämme. Tästä huolimatta kaikki neljä lastani oppivat pitämään sienestämisestä ja syövät mielellään erilaisia sieniruokia.     Nyt  myös lapsenlapset lähtevät metsään ja opettelevat tunnistamaan ja poimimaan sieniä innokkaina.

Kokeiluja järjestelmäkameralla

Uuden kotini parvekkeelta avautuu 180 astetta etelään antavaa maisemaa,  jossa kirkkaalla ilmalla näkee vaaroja vaarojen perään kymmeniä kilometreja. On vain nostettava katsetta korkeammalle, yli muutama kerrostalon ja kauempana aukeavan teollisuusalueen. Alas katsoessani näen junien tulevan ja lähtevän ja illan hämärtyessä 4-tien valojen kaartuvan kohti Kemiä.

Saan nauttia jatkuvasti muutuvasta taivaasta, 

pilvien muodoista,

auringon laskuista,

taivaan väreistä,

ja pimenevien iltojen pehmeästä tunnelmasta

Niin, katson taivaalle ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla!

Ps. Nämä ovat ensimmäisiä kokeilevia otoksia järjestelämäkameralla...Paljon on opittavaa!

Vielä on kesä....

(ajatuksia työmatkalla)


Vielä tuoksuu kesälle maa
kimmeltää aamukasteinen ruoho
kukkii apila, tuoksuheinä

Vielä aamuvarhaisella linnut
sirkuttavat tuhansin suin
kun kuljen metsätiellä

Vielä on kesä
vaikka tattien tarha pilkistää
pusikoissa ja marjat kypsyy
vaaramailla

vaikka heleän vihreä väri
vaihtuu harmaan ja kellansävyyn

Kirkkaat päivät ja sametti-illat
niistä on elokuu tehty
hetken vielä
lempeä tuuli
kesää sylissään hellii…

Ensimmäinen viikko loman jälkeen....

Kesä; vihreys on muuttunut tummaksi, paikoin harmaan ja kellanruskean sävyiseksi. Sitä ei ole enää paljoa jäljellä ja kun se päättyy, käärimme sen jättämät muistot siihen mielen outoon laatikkoon, jossa kaikki aikaisempien kesien muistotkin keräävät pölyä.

Ensimmäinen työviikko loman jälkeen takana. Koko viikon oli sellainen olo, että käsissäni on märkä saippuapala, joka ei millään tahdo pysyä käsissä... Ehkä torstaina oli jo helpompaa, sai alulle monta suunnitelmaa syksyä varten ja jotakin valmistakin... Jo ensimmäisenä työpäivänä väläyteltiin työn päättyvän lokakuun alussa, joten motivaatio on hieman hakusessa...

Asuntoa olen saanut laitettua vain vähän. Iltaisin olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut alkaa millekään. Sain vasta loppuviikolla selvitettyä varastoni sijainnin, nyt voin pikkuhiljaa alkaa kantamaan sinne laatikot, joiden sisällön haluan säilyttää myöhempää varten.

Talo jossa asun on rakennettu 50-luvun alussa. En tiedä, onko kylpyhuoneen vesiputkia rempattu sen koommin, mutta ainakin nyt on mahdotonta saada tarvittavaa osaa liittääkseni pesukoneeni vedenottoletkun kylmävesihanaan... Asian selvittämiseen kului useita tunteja kiertäessäni (jalkaisin) lvi-yrityksestä toiseen. Huomenna on vihdoinkin pakko soittaa vuokranantajalle, sillä lähes kaikki työvaatteeni ovat pyykkikorissa pesua odottamassa...

Puhuin eilen veljen kanssa pitkään. Hän totesi olevansa nyt valmis ottamaan vastaan ulkopuolista apua arjen askareissa, joten huomenna on soiteltava imatralaisiin kotipalveluyrityksiin ja selvitettävä palvelusetelin käyttömahdollisuus. Juttelin jo viikolla esimieheni kanssa aikomuksestani ja mahdollisuuksistani lähteä Imatralle saattamaan veljeni hänen viimeiselle matkalle. Kuvittelin tuolloin aikaa olevan vielä runsaasti, mutta sairaus etenee niin nopeasti, että jo parin viikon päästä voi olla aiheellista lähteä matkaan.

Ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin! Viikonloppu on ollut harvinaisen rikas, mitä tulee sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kutsuin kirjastossa työskentelevän ystävän ja hänen luonaan vierailevan englantilaisen kollegan kylään lauantaina. Kävimme ensin usean tunnin retken läheisessä metsässä keräten korillisen sieniä ja valmistin meille sitten maukkaan aterian hirven sisäfileestä, sienistä ja kasviksista. Nautimme juhlavan aterian kanssa ihanaa kuohuviiniä, rupattelimme ja nautimme mukavasta seurasta.

Lauantain päätteeksi eräs toinen ystävä kutsui minut kanssaan keskikaupungille katsomaan iltavilskettä terassilta käsin. Tunnustan, että vaikka oli mukava käydä hieman tuulettumassa, päivällä tehty sieniretki ja viikolla vähiin jääneet yöunet haittasivat terassi-iltaa ja jo puolen yön jälkeen oli kotiuduttava nukkumaan. Etenkin, kun aamulla oli noustava viemään mummoja ehtoolliskirkkoon....

Edessä on uusi viikko ja uudet haasteet...Toivottavasti nyt uni maittaa! Hyvää yötä!