maanantai 30. elokuuta 2010

On tullut aika....

Kävin aamulla hammaslääkärissä poistattamassa jo pari vuotta sitten poistetun hampaan juuria. Ei mikään mukava kokemus! Tässäkin yhteydessä ihmettelen, miksi ihminen pitkittää jonkin asian hoitamista, sietää epämukavuutta ja jopa kipua päiväkausia? Miksi ei vain voi soittaa ja varata itselleen ajan  sinne hammaslääkäriiin? Ennenkuin on aivan pakko...?

On pakko huomauttaa, ettei ajan varaaminen kunnalliseen terveydenhuoltoon ole koskaan ollut ihan helppo juttu. Nyt on puhelinjärjestelmä  uusittu ja oikein lehdissä kirjoiteltu, miten uusi systeemi parantaa asiakaspalvelua ja nopeuttaa asioiden hoitoa. Kukkua, sanon minä! Kuunneltuani lähes tunnin yksitoikkoista ilmoitusta varatuista linjoista ja kehoitusta soittaa kiireellisissä tapauksissa hetken kuluttua uudelleen, pääsin lopulta jonoon, jossa siinäkin roikuin noin 10 minuuttia. Hammaslääkäriin olikin sitten jouduttava puolessa tunnissa. Kyllä, olen kiitollinen, että pääsin sinne niin nopeasti!

Puhelin soi, kun olin ähistelemässä hammashoitolan tuulikaapissa kenkiä jalkaan ja suu oli täynnä verta ja sideharsoa. Veli soitti ja pyysi, että lähtisin matkaan jo huomenna. Kertoi joutuneensa pyytämään jo jonkun kaverinsa yöksi, kun oli ollut niin huonona. Eilen sisaren tytär oli noutanut veljen koiran, joka uskollisesti on jakanut veljen elämän 12 vuotta. Luopuminen on täytynyt olla vaikeaa...

On siis tullut aika lähteä....! Huomenna tähän aikaan matkalaukku pitäisi olla pakattuna, omat asiat hoidettuna ja matkaliput hankittuna. Lähden matkalle, johon olen huolella valmistautunut, mutta johon en kuitenkaan ole valmis...

Perillä odottaa jälleen monta selvitettävää asiaa. Imatra ei kuulu Etelä-Saimaan sairaanhoitopiiriin, mikä tuntuu mutkistavan kaikkien asioiden hoitoa. Veljeni ei ole saanut kotisairaanhoidon eikä kotipalvelun palveluja, koska sairaanhoitaja arvioi kotikäynnillä n. 2 viikkoa sitten, ettei veljen kunto täytä vaadittua 1.7 RAVA pisteytystä. Enkä edelleenkään tiedä, antaako keskussairaalan hoitava syöpälääkäri saattohoitolausunnon vai pitääkö lausunto saada Imatran terveyskeskuksesta.

Vaikeaa tulee myös olemaan veljen kanssa, joka ilmeisesti yhä on 'vihavaiheessa' ja joka pelkää menettävänsä  itsemääräämisoikeutensa. Olen saanut jo tiukkoja ohjeita siitä, millaisia ruokia en saa laittaa, miten en saa puhua   ja mitä en saa tehdä... Toivon, että olen saanut kasattua pintaani sellaista teflonia, josta loukkaavat ja vihaiset sanat valuvat pois. Luultavasti ristiriitoja syntyy hoidettavan oman käsityksen,  sosiaali- ja  terveyshuollon noudattamien menetelmien ja määräysten, sekä minun näkemykseni avun ja hoidon tarpeista, välille...On itsestään selvää, että kaikessa kunnioitan veljeni toiveita, mikäli vain mahdollista.

Olen käyttänyt aikaani perehtymällä syöpäsairauksiin ja saattohoidon vaiheisiin.  Kuolevan sattamisesta on käytännön kokemuksia. Silti uskon, että matkasta tulee raskas. Uskon ja toivon, että siitä tulee myös lopulta rikas kokemus.. Motiivinani ei ole marttyyrimainen hyvän tekeminen, vaan vahva tunneside veljeen. Minulle on tärkeää olla veljeni rinnalla hänen viimeisinä elinpäivinään. Se on oma valintani.

16 kommenttia:

Celia kirjoitti...

Hyvää matkaa veljesi luo ja veljesi myötä. Voimia ja rohkeutta teille molemmille.

mm kirjoitti...

Jäin miettimään tuota saattohoito-sanaa. Lasta saatettiin kouluun, ystävää linja-autolle. Nyt saat olla saattamassa tuolle viimeiselle portille. Tuntuu hyvältä, että veljesi ei tarvitse tehdä tätä matkaa yksin. Kaikkea viisautta tarvitset, mutta sitä sinulla on.

jl kirjoitti...

mm:n sanoihin on helppo yhtyä. Hienoa, että olet saattamassa veljeäsi. Voimia matkalle.

jerikonruusu kirjoitti...

Raskas matka on edessäsi, mutta kokemus, jota ei koskaan halua eikä tarvitse antaa pois. Olen kulkenut sen polun vajaa neljä vuotta sitten, ja opin elämästä ja siitä luopumisesta muutamassa päivässä enemmän kuin siihen asti elämässäni yhteensä. Voimia, niitä tarvitset, ja niitä myös saat.

Crane kirjoitti...

Kiitos, Celia! Molempia tarvitaan.

Mm, pidän tuosta saatto-sanasta, se kuvaa juuri vierellä kulkemista, tukemista! Suuri toiveeni on, että kaikkilla ihmisillä olisi oma saattaja viimeiselle matkalle lähdettäessä...Kiitos! Toivotaan...!

Kiitos, jl!Ihmisten hiljainen tuki ja hyvät ajatukset antavat voimia!

Voi, kiitos jerikonruusu! Tunnet tämän tien ja sen vaatimukset! Uskon, että tarvitsen tämän kokemuksen!
Mukava saada uusi lukija, käyn vastavierailulla tutustumassa sinun blogiisi!

Mk kirjoitti...

Auts, ajattelin tuon ensimmäisen kappaleen kohdalla.
Miksei sitä tosiaan voi...

Ja sitten.
Voi, nyt tuli sitten se toinen, vieläkin raskaampi matka tänne etelään.
Voimia matkaan mukaan!

Crane kirjoitti...

Kiitos, Mk!
Miksei tosiaankaan voi; vaikka niin hyvin tietää viivyttelyn lopulta vain pahentavan asiaa...! Onko se sitä suomalaista sisua vai luterilaista 'kruunun kirkastamista'...?

Näillä näkymin tänään illalla lähden, huomenna puolilta päivin määränpäässä!
Vilkutan ohi mennessä!

Ruska kirjoitti...

Voi sun hammastasi ja rankkaa matkaasi. Kovasti paljon voimia sinulle! Minullakin on tuo kumma taipumus vitkuttaa hamppilääkäriin ja muillekin lekureille menoa aivan viimeiseen tappiin.
Tsemppiä Sinulle ja arvokkaita hetkiä veljesi rinnalla!

Ina kirjoitti...

Voimia! Saattohoito on kaunis asia. Uskon, että hyvä saattaminen on tärkeää sekä saatetulle että saattajalle.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kyllä ihminen tietää, oikea ihminen, mitä pitää tehdä tässä tilanteessa. Tietää senkin, miten ei voisi elää tätä tekemättä.

Oikea ihminen tietää, että rakkaistaan ja sukulaisistaan hulehditaan viimeiseen päivään asti.

Ei meiltä kysytä, haluammeko sen tehdä, me tiedämme, että meidän täytyy se tehdä.

Eikä siinä jaeta marttyyrikruunuja eikä kunniaa tai glooriaa. Näin se vain tapahtuu.

Näin toimivat ihmiset, todelliset. Onhan niitäkin, jotka pelkäävät, tai ovat välinpitämättömiä, tai vain laiskoja, mukavuudenhaluisia. Jotka sulkevat silmänsä, avaavat kukkaronsa ja siirtävät vastuun palkalliselle henkilökunnalle.

Raskas on matkasi, ja raska on veljesikin matka, eritoten kun hän tuntuu viimeiseen asti pistävän hantiin Kuoleman kanssa. Kun nyt näyttää siltä, että tässä lopullisessa painiottelussa mustaviittainen vastustaja on vahvempi.

Mutta veljelläsi on sinut rinnallaan, sisko, samaa verta.

Sinä teet raskaan matkan, mutta sinä itse tiedät, että se on matka joka sinun on tehtävä.

Siunattuja ovat ne, jotka saavat saattoon seuralaisen. Siunattuja olkoon ne, jotka tälle raskaalle matkalle lähtevät.

Rakkaita ajatuksia, voimaa ja ihailua täältä lähetän. Kyllä sinä jaksat. Sinusta(kin) välitetään.

kutuharju kirjoitti...

Hyvää matkaa veljellesi, ja hyvä siitä tuleekin kun on sinunkaltaisesi sisko saattajana.
Turvallista matkaa myös sinulle saattoreissulle. Jaksuuta, hyvä ihminen.

Crane kirjoitti...

Kiitos Ruska! kyllä me ihmiset ollaan välillä outoja, vai mitä! ...Toivottavasti sinullakin on ollut mukava matka, pohjoisessa!?

Kiitos Ina! Toivon tosiaan, että veljeni saa lähteä rauhassa!

Voi sun kanssas Tiina, laitoitkin oikein ison määrän energiaa ja voimaa sanojen välityksellä tulemaan...(Miten se nyt alkoikin noin niiskututtamaan!). Kiitoksia kovasti rohkaisusta,kannustuksesta ja välittämisestä....!!!!

isopeikko kirjoitti...

Peikolta monta ajatusta.

Crane kirjoitti...

Peikolle kiitos ajatuksista!

Niina kirjoitti...

Olen ihan uusi lukijasi ja silmät pyöreinä luin tekstiäsi ja tajusin, mitä kirjoitat. Minulle kaikki tuollainen on vierasta. Toivon veljellesi lopun rauhaa ja sinulle paljon voimia saattaa häntä. Veljelläsi on aivan upea sisko!

Crane kirjoitti...

Kiitos Niina! Tervetuloa toistekin lukemaan! Eivät aiheet aina näin synkkiä ole, mutta kun kuvaa elämää, kuuluu kuolema siihen olellisena osana...
Tässä arjessa kyllä tuntee itsensä kaikkea muuta kuin upeaksi, on enempikin hukassa ja pirun avuton!