tiistai 24. helmikuuta 2009

Elämäni huoneita....

Näin aamupuolella yötä unta, jonka muistan. Ihmeellistä! Jos näenkin unia, en niitä muista ja siksi oletan, etten näe unia. En kyllä kaipaakaan painajaisiani. Myöskin ne unet, joissa etsin vanhoista kaupungeista ulospääsyä, ovat poissa. Etsintä on päättynyt!

Pohdin eilen elämääni ja huomasin, että sen eri vaiheet ovat kuin huoneita. Huoneita on neljä. Jokaisessa on erilainen sisustus, erilaiset ovat ja ikkunat, eriväriset seinät...

Lapsuuden huone on veden ja taivaan sininen, metsän,peltojen ja meren vihreä ja siellä asuu auringon kirkkaus. Vaikka sen nurkissa on likaa ja tahroja, se on silti kaunis ja lämmin huone.

Nuoruuteni huoneessa on paljon ovia ja ikkunoita ja siellä tuulee voimakkaita tuulia. Fööniä, joka tekee ihmisestä levottoman. Silti se on valoisa ja värikäs, kiihkeä huone, sen sisällä on paljon tunteita. Sen seinien värit vaihtelevat, siellä on myös ensimmäiset havaittavat harmaat kohdat.

Sitten on pitkänomainen huone, suuri sali. Siinä on paljon tavallisia ikkunoita, jotka antavat luontoon. Ikkunoista avautuvat maisemat ovat kuin taitavan taiteilijan luomuksia, tauluja. Siellä asuu rakkaus ja ilo, siellä kuuluu paljon askeleita. Pääosin se on punaisen eri sävyinen, täynnä vahvaa elämää ja tunteita. Kun kulkee pitkän huoneen läpi sen toisessa päässä katto mataloituu ja seinät tulevat lähemmäksi. Kirkkaat värit haalistuvat, muuttuvat sameiksi ja tummiksi. Oviaukko on ahdas, siitä on vaikea kulkea ulos.

Ja sitten tämä huone nyt. Avoin tila jossa on paljon luonnon valoa, ei vielä niinkään värejä. Koskematon, puhdas. Jonka saan tietoisesti rakentaa ja maalata sellaiseksi kuin haluan...

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


Minkälaisia huoneita sinun elämässäsi on?
Jos haluat, voit ottaa tästä haasteen ja kertoa huoneistasi! Käythän vihjaisemassa minullekin!

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä näen usein unta taloista. Talo on aina oma henkinen tilani, siksi talot ovat hyvin erilaisia. Joskus talo on ollut ihanan virran töyräällä ja maisemat henkeäsalpaavat.

Hienosti kerrot elämästäsi huoneiden kautta. Nyt on hyvä, kun huone on valoisa ja mahdollisuuksia täynnä. Saat itse miettiä, miten huoneen kalustat.

Tämä on mielenkiintoinen haaste, voi olla että tartun siihen. Tulen kyllä kertomaan, jos...

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Suuret avarat tyhjät huoneet niin muotia nyt, minä tykkään pienemmistä huoneista, paljon ikkunoita ja valoa.

Crane kirjoitti...

Toivottavasti Uuna, olisi mielenkiintoista kuulla sinun huoneistasi!
Unissani minäkin näin usein taloja, mutta ne olivat aina keskeneräisiä. KAupungeissa kadut olivat mukulakivikatuja ja niistä pidin, vaikka jalat väsyi kulkiessa...

Ehkä siinä tulee turvallinen olo, kun on seinät lähellä, Hannele! Minäkin pidän ikkunoista ja niistä tulevasta valosta...paitsi nyt, kun kevätaurinko armotta paljastaa kaikki pölypesät...

Isopeikko kirjoitti...

Hieno elämänkaaren kuvaus. Oli ihan melkein kun olisi kulkenut opastuksellasi elämän kartanossa. Peikko muistaa miten se itse kerran kulki korkeiden vuorten varjojen painamana ja miten hyvältä tuntui nähdä sen jälkee meri ja metsä.

Crane kirjoitti...

Iso Halaus, Peikkonen!!!!

SusuPetal kirjoitti...

Tällä hetkellä unien kaikki huoneet ovat vain painajaisia täynnä, en taida niistä kirjoittaa.

Tuo neljäs huoneesi on toivoa antava, juuri sinulle tarkoitettu, mukavaa.

Crane kirjoitti...

Aikansa kutakin, Susu ja siksi kovasti toivon, että sinunkin painajaiset katoavat! Sinä jos kuka sen ansaitset!

Lastu kirjoitti...

Huoneet. Unien huoneet. Ja ne oikeat, eletyt.

Kuljen kanssasi sinun huoneissasi läpi lapsuuden, nuoruuden kohti aikuisuutta, nykyhetkeä. Oli hyvä matka. Turvallista nähdä ne tunteet, jotka ovat sinua tuivertaneet ja tyynnyttäneet ja aloitat nyt valon ajan.

Mietin omia huoneitani. Avaan ikkunoita. Tiedän mitä olen vailla silloin kun hyvin pieni olen. Äidinrakkauden ja hoivan happea, mutta en siihen enää jää, vaan pääsen jaloilleni ja voin kävellä eteenpäin uusille rannoille ja ottaa vastaan ennenkokematonta hyvää.

Huoneiden nurkat avautuvat, laskeutuvat, seinät kaatuvat ja astun ulos.

Marjatta kirjoitti...

Miten inspiroiva visio! Oikeastaan parempi kuin minun käytössä kulunut tapani jakaa elämä jaksoiksi: ensimmäinen, toinen, kolmas jne elämä. Mutta huoneet!
Itse asiassa näen paljon unia huoneista. Mukavin on se, jossa löydän kodistani aivan uuden huoneen. Kalustan sitä onnellisena. Painajaisissa huoneet ovat mullin mallin, sortuvat, joutuvat maanvyöryyn.
Saattaa olla, että aiheesi jää vaivaamaan minua, kuten muitakin tässä.

Crane kirjoitti...

Lastu! Kokemuksen kasvattamalla viisaudella näet taaksepäin ja eteenpäin!
Elämä pysyy tasapainossa kun siinä on tyyntä ja myrskyä, valoa ja varjoa, kirkasta ja pimeää...

Jotenkin tämä huone-ajatus tuntui loogiselta, Marjatta. Elämä näkyi selkeämmin. Voin uskoa, että alitajuntasi tarjoaa uniisi tyhjiä huoneita luovuutesi täytettäväksi!

Celia kirjoitti...

Elämän eri huoneet kuulostaa kiinnostavalta. Sinun huoneesi ovat valoisia ja niissä on helppo hengittää, luulisin.

Unen ja valveen rajan huone on lapsuudenkotini vanhempien makuuhuone, jota tarkastelen katonrajasta käsin. Kierrän huonetta niin kuin katse kiertää toisinaan yläilmoja. Sinne palaan jatkuvasti, kun mieltäni vaivaa jokin.

Unissa uneksin vieraista taloista, jotka yleensä paljastavat jotakin minusta itsestäni.

Crane kirjoitti...

Kiinnostavaa, Celia, tuo miten tarkastelet katonrajasta käsin lapsuutesi huonetta ja miten sitä kuvaat.(Tuli mieleen oma "hukkumiskokemus" lapsena. Silloin katselin yläilmoista, miten sisar sukelteli pohjaan minua, hukkunutta etsien...) Oletko pohtinut, miksi palaat sinne? Antoiko se sinulle turvallisuuden tunteen?

Kommenteistakin huomaa (ja monien kanssa aiheesta keskusteltuani viime aikoina),että monet näkevät unia taloista, rakennuksista tai kaupungeista kun hakevat alitajunnassa ratkaisua johonkin ongelmaan tai vastausta kysymykseen!

Mielenkiintoista!!!

Marjatta kirjoitti...

Ja niin kävi, kuten pelkäsin. Aiheesi muutti päähäni asumaan, ja olen työstänyt sitä yötäpäivää. Olen hidas kirjoittaja...

Tiina Linkama kirjoitti...

Huoneista ja unista jo vastasinkin Marjatan blogiin. Mutta sitten seurasin blogipolkua ja löysin tieni, jälleen, tänne.

Huoneissa olen vaellellut unissani minäkin, myös vieraissa kaupungeissa. Ja kaupungeissa,joiden pitäisi olla tuttuja, mutta jotka aina nurkalta käännyttäessä tuovat tullessaan uuden näkymän. Eksynyt olen ollut useasti.

Taloissa vaeltelen, luulen olevani jossain tutussa tilassa, mutta käytävän päästä aukeaakin ovi, joka vie minut jonnekin uuteen. Välillä olen utelias, välillä pelokas.

Ullakko oli minulle pitkään se kaikkein salaperäisin ja pelottavin paikka, jonne pyrin uni unen jälkeen.

Mutta ullakko oli saavuttamaton. Portaat sinne kapenivat askel askeleelta kunnes jäin kiini ahtaaseen tilaan.

Seuraavassa unessa olin jo muutaman askeleen pidemmällä. Ullakko houkutti ja ullakko pelotti.

Ja lopulta, vuosien ullakolle pyrkimisen jälkeen eräänä yönä sinne pääsin. Työnsin kattoluukun auki ja astuin sisään.

Se oli uskomattoman kaunis tila, siellä oli harvahkot lautalattiat, joiden alta valo levisi ullakolle lempeinä viiruina.

Ja ullakolla oli taidenäyttely. Goyan kärsivien hahmojen ja Stenvallin ankkojen tyyppisten sarjakuvahahmojen sulautumia, syvällisiä ja hauskoja samaan aikaan.

Kuljin vapautuneen ullakolla, nauttien lautojen välistä tulevasta valosuihkusta. Katsoin töitä, samaistuin, nauroin ja olin onnellinen.

Sen jälkeen en ole enää ullakolle pyrkinyt.

...

Mutta Lontoon Chinatown on minulta vielä selättämättä. Sinne palaan yhä uudelleen.

On ihmisen mieli ihana, ja tutkimaton.

Crane kirjoitti...

Hiljaa hyvää tulee, Marjatta. Tuli aivan ihana tarina, kiitos siitä!

Todella upea huonetarina sinullakin, Tiina Linkama. Todella mielenkiintoinen tuo ullakkouni. Ehkä Chinatownkin vielä selättyy. Todistat todeksi, ihmisen mieli on ihmeellinen.

Mukavaa, että löysit tänne!