Kaamoksen sinestä...

Runotorstain ja Valokuvatorstain 189. haaste; mielenrauha

Kiiruhda

Joulu on jo ovella

leivo, paista, siivoa

osta, osta lahjoja....

Ahdistaa

Rauhoitu

Joulu on jo ovella

mielen myrskyt aseta

katso kaamostaivasta....

Viikko vierähti

Työttömällä luulisi olevan pelkkää aikaa, ihan kyllästymiseen asti. Niin, luulisi... Mutta tämäkin viikko vierähti niin vauhdilla, että ihan allakasta oli katsottava, onko tänään tosiaankin taas lauantai... On se!

Viikkoon mahtuu monta todella mukavaa tapahtumaa. Tapasin ensiksikin viikon alussa hyvän ystävän, joka "kyytien välissä" viivähti pari tuntia kaupungissa matkallaan Etelä-Suomesta vanhalle kotipaikkakunnalleen pohjoiseen. Edellisestä tapaamisestamme oli lähes 10 vuotta, mutta kiitos Facebookin yhteyttä on viime aikoina pidetty ahkerasti. Torstaina sain vielä vieraaksi blogiystäväni Arjaannelin joka piipahti kaupungissa lomaltaan Luostolta. Arjan kanssa röpinää riitti niin mahottomasti, että aika tietenkin loppui aivan kesken... Olipa kyllä mukava tavata molemmat ystävät.

Kaikeksi onneksi Finnairin henkilöstön lakko loppui ja pääsin jänskättämästä, mahtaako vanhemman tyttären matka pohjoiseen toteutua. Olemme tyttären kanssa tavanneet ennätysusein kuluneen vuoden aikana, mutta iloitsen hänen vierailustaan ja tiedän myös kuinka innokkaasti veljien lapset odottavat hänen tapaamistaan.  

Koirulikin on asuttanut huusholliani nyt viikon ja on vallannut heti oman osansa arjen ajankäytöstä. Uudessa päiväjärjestyksessä kampean itseni sängystä ylös reippaana touhuamaan itselleni kunnon pannukahvit myssyn alle muhimaan sekä koiralle kuivamuonan valmiiksi kuppiin likoamaan. Hitaisiin aamurutiineihin tottuneena voisi luulla, että aamulenkille lähtö olisi vaikeaa, varsinkin kun pakkanen on keikkunut -15 ja -25 välillä, mutta kokemus on ollut aivan päinvastainen. Lumisen metsän hiljaisuudessa aistitkin aukeavat uudella tavalla... Kylläpä aamukahvi maistuukin aamulenkin jälkeen hyvältä!

Päivärutiineihimme kuuluu myös koiran ulkoiluttaminen päivällä ja illalla, samoin kuin säännöllinen ruokinat. Alkuillasta koiruus tulee viereeni, katsoo silmiin ja alkaa "juttelemaan" päätään kallistellen. Siitä tiedän, että on leikin aika. Haen korista pehmeän lelun, jonka kanssa koira melskaa ympäri huushollia äänekkäästi haukkuen... Meillä on hauskaa, mutta epäilen, ettei alakerran asukkaat jaa meluisaa riemuamme...

Koiran on hyvä oppia heti tuntemaan "oma laumansa", eli ne ihmiset, jotka kuuluvat tiiviisti elämääni. Niinpä olemme käyneet kävelylenkin yhteydessä pikaisesti tutustumassa vanhimman pojan perheen hajuihin. Parina päivänä vietimme useamman tunnin nuorimman tyttären luona, jotta heidän kotinsa varahoitopaikkana tulisi tutuksi...Totuttelu sujuikin niin hyvin että toisena päivänä koira jo liikkui pelkäämättä asunnon kerrosten välisissä portaissa ja löysi nukkumapaikan tyttären miehen sylistä.  Toivon, että voimme vierailla toisenkin pojan perheen luona vielä ennen joulua.

Kulunut viikko on oikeastaan mennyt paremmin kuin uskalsin odottaa. Ongelmiakin on toki ollut. Joissakin tilanteissa koira ei tunnista komentojani tai en osaa antaa komentoja riittävällä auktoriteetilla, jotta koira  niitä noudattaisi. On ensin koulutettava itseään, jotta voi/osaa kouluttaa koiraa... Työtä siis on paljon ja sitä on tehtävä määrätietoisesti, mutta siihenhän olen sitoutunut jo koiran hankkimista suunnitellessani. Aika näyttää, miten tässä "kasvatustyössä" onnistumme, koira ja minä!

Omatunto

Runotorstain 188. haaste  on tämä Liz Rollin valokuva vuodelta 2005.

 Kuvan lähde on FEMA Photo Library. Kuva on poimittu Wikimedia Commonsista ja siihen liittyy seuraava kuvaus:
"New Orleans, LA, 9/4/05 -- A sign on a piece of scrap metal on Magazine Street calls for help after New Orleans was hit hard by Hurricane Katrina. New Orleans is being evacuated because of flooding caused by failures of the Federal levee system. Photo by: Liz Roll"

ehkä jos kovetan sydämeni

teeskentelen etten huomannut 

ohitan silmiesi hädän varmoin askelin

välittämättä 

unohdan

nukunko unia näkemättä

itseni kanssa sovussa eläen

olenko oikeutettu vastaanottamaan apua kun sitä itse tarvitsen

Tänä itsenäisyyspäivän iltana

siniseen talvi-iltaan loistaa

kaksi kynttilää ikkunalla

muistoksi isänmaan

ja isän

ja niiden muiden

miesten ja naisten

maatamme sodassa puolustaneiden

Nyt on koira kotona...

Koiruli saateltiin eilen päivällä komeasti koko omistajaperheen ja isovanhempien voimin Rovaniemelle. Se käyttäytyi heti kuin olisi tiennyt tässä olevan nyt uuden kodin ja ihmisen, jonka kanssa pitäsi alkaa asumaan. Selvästi se muistikin minut edellisestä tapaamisesta, vaikka aikaa oli kulunut lähes kolme viikkoa. 

Kiitoksena siitä, että tulivat matkojen takaa tuomaan koiran, tarjosin lounaan. Siinä me sitten istuimme ruokapöydän ääressä syömässä ja rupattelemassa, me ihmiset, joita tämä koira yhdistää. Toisten menneisyys, toisten tulevaisuus... Mahdollisimman pehmeä lasku uuteen tilanteeseen meille kaikille.

Ei ole aivan helppoa luopua koirasta, joka on ollut perheenjäsen vuosia. Haikeaa se on isovanhemmillekin, joiden luona koira on saanut luontevan hoitopaikan. Toivoakseni heidän mieltä rauhoitti nähdä, millaisiin olosuhteisiin koira on tulossa.

Saattajien lähdettyä teimme  koiran kanssa pitkän kävelylenkin ja vielä myöhemmin illalla pienemmän retken lähitienoolle. Siinä välissä käytiin pieni "keskustelu" siitä, kuka hallitsee sohvaa...

Koiruli nukkui omassa pikku sängyssään yön ja aamulla oli ilo herätä koiran iloiseen tervehdykseen. Tämä päivä on sujunut jo kuin vanhoilta konkareilta, melkoisen hyvässä yhteisymmärryksessä. Ruokakin on alkanut koirulille maittamaan... Koira on kotona! 

Pieni sohvanvaltaaja....

Ei tuiki, ei...

Runotorstain 187. haaste; Petri Laaksosen "Täällä Pohjantähden Alla"  kappaleen sanat ja/tai musiikki. Aihe innoitti yrittämään loppusointuja.....!

Loista ei Pohjantähti, se lähti

ei jaksanut kuulla kun surkeella suulla

 katajainen kansa valittaa kohtaloansa

ei mihinkään koskaan

tyydy, joskaan

hallasuon musta turve

tarve ojankaivuun pellonraivuun

jäänyt aikaan on Saarijärven Paavon

Leipää riittää

ei tarvitse otsa hies niittää

puku päällä hyvältä haisten miesten naisten

on lämmin ja katto päällä, designia siellä täällä

ei rutto riehu, ei suolet nälästä kiehu

Silti murheinen aina ihmispolo, on ahdistunut olo

alati fanfaari taisteluun soiva

kyynerpää aseena oiva

vaikka salaa, se ken menestystä halaa

toista iskee selkään, puukottaa

yli heikompien kipuaa

Ja voivoi sitä itkun ja katkeruuden määrää

ellei tänäkään vuonna häärää

joukossa toisten erinomaisten, elitististen

joita köyhempi kansa katsoo kotonansa

televisiostansa

juhlissa linnan ja itsenäisyyden,

nöyrästi, kunnioittaen…

Koiruutta odotellessa

Kaamos on käsillä. Ihana sinisyys, jonka välissä pinkkiä ja lilaa, ohut häivähdys oranssia. Valkea lumipeite, vaikkakin vielä vähäinen, heijastelee päivällä kristallisena auringon säteitä pinnallaan ja öisin toistaen lempeästi tähtien ja kuun keltaista loistetta....

Pitkään jatkunut pakkanen, siis korkeapaine, on pitänyt kaamosmasennuksen kaukana. Ei ole ollut vaikeaa herätä näihin päiviin, eivätkä ankeat ajatukset ole vaivanneet mieltä. Ei, vaikka töistä ja kunnollisesta toimeentulosta ei ole tietoa... Eletään tässä hetkessä, nauttien luonnon kauneudesta ja rauhasta. Ei hätää niin kauan kun kynttilöitä riittää poltettavaksi tunnelmaa luomaan ja jonkinlaista ruokatarvetta kaapista löytyy...

Kaikessa hiljaisuudessa elämä on saamassa uutta sisältöä ja arkeni muuttumassa toimeliaaksi. Vain muutama päivä vielä ja koiruli muuttaa taloon...!

Muutaman viikon takainen matkani Ouluun oli oikein menestyksellinen. Tapasin todella mukavan perheen joka haki koiralleen uutta kotia. Heidän syitään koirasta luopumiseen ei ole syytä tämän enempää selvittää, mutta tiedän, että he haluavat koiransa parasta, eikä päätös ole ollut heille helppo.

Ihastuin heti tähän virkeään 5-vuotiaaseen jackrusselin terrieriin. Vietettyäni pitkän iltapäivän koiraa seuraten ja siihen tutustuen, sovimme, että perhe tuo koirulin tulevana lauantaina tänne Rovaniemelle. Melkein lasken tunteja...

Olen toki tietoinen, ettei "vanhan koiran" sopeutuminen uusiin olosuhteisiin käy hetkessä ja vastassa voi olla monenlaisia ongelmia. Onneksi olen nyt kotona ja minulla on pelkkää aikaa auttaa koirulia sopeutumaan uuteen ympäristöön ja ihmisiin. Jonkin verran uusia tapojakin on opeteltava. Tämä kaikki tarkoittaa myös sitä, että itsekin opettelen uusia asioita ja sopeudun koiran elämääni tuomiin muutoksiin...

Näin siis Joulua odotellessa......