Parasta kesässä

Runotorstain ja valokuvatorstain kesähaasteeseen vastaan näin;




























Parasta kesässä


avata ovi ja astua ulos
taivaan kirkkaaseen sineen
auringon lämpö sulatti viimeisenkin mustan jään

nousta junaan ja lähteä pois
suurten kaupunkien sykkeeseen
elossa olemisen tunne nostatti poskille punan

kohdata ystävät ja antautua
hullun nuoruuden muistelemiseen
nauru paransi keski-ikäisen turhantärkeyden

kerätä kokemukset ja palata
arjen voimat syövään tavanomaisuuteen
repun taskuista kurkkii muutoksen mahdollisuus

Työn makua...

Perjantaiyönä heräsin kummalliseen, levottomaan oloon. Tajusin katselleeni erikoisen värikkäitä ja vilkkaita unia. Havainto oli suorastaan riemastuttava, olinhan monet vuodet nukkunut yöni ilman unia tai en kyennyt niitä herätessäni muistamaan. Vasta viime aikoina unet ovat palanneet, aika vaisuina, mutta kuitenkin... Uskon, että unien paluu on merkki toipumisesta ja henkisestä eheytymisestä.

Siinä minä sitten lojuin sängyssä, hyvilläni, enkä saanut millään unen päästä uudelleen kiinni. Sitten se hiipi tietoisuuteeni; outo sininen valo!





Oli noustava ylös kurkkimaan ikkunasta, mistä oli kyse. Ja toden totta! Mikä huikea sinisyys. Kirkkaassa yössä loisti kuu ja muodosti kuunsiltaa sälekaihtimille...




Lauantaina sain yllättäen kutsun työpaikkahaastatteluun. Sinne oli riennettävä vajaassa kahdessa tunnissa, henkisesti valmistautumatta. Haussa oli lastenhoitoalan työtä, ei siis sosionomin tutkintoa vastaavaa työtä... No, kai se jotenkin meni, vaikken nytkään usko mahdollisuuksieni olevan kovin suuret. Hakijoita oli todella paljon ja tasokin korkea. Minulla taas päivähoitajan tutkinnosta ikuisuus aikaa ja viimeaikainen käytännön kokemus kertynyt lastenlasten hoitamisesta....

Tänään kuitenkin aloitin "työelämävalmennuksen". Termi on varmaan tuttu jokaiselle, jonka työttömyys on kestänyt n 6kk. Voidakseni siis nostaa työmarkkinatukea, eli n.25€/pvä, oli etsittävä työnantaja, joka ottaisi 1 - 3 kuukaudeksi harjoitteluun. Niinpä osallistun vanhusten hoitoon ja pyrin järjestämään heille viriketoimintaa... Saahan tästä kuitenkin todistuksen!

Niinpä niin. Heittäydynkin nyt lepuuttamaan särkeviä jalkojani ja toivon saavani katsella tänäkin yönä kirkasvärisiä,tapahtumarikkaita unia.

Samettiöitä odotellessa...

Napapiirin yötön yö on päättynyt, illat hämärtyvät ja elokuun loppua kohti pimenevät nopeassa tahdissa. Miten odotankaan noita lämpimiä iltoja, jolloin taivas on kuin mustaa samettia ja kuu nousee sille oranssisena lamppuna. Minulle ne ovat yksi kesän kohokohdista ja samalla merkki kesän päättymisestä.

Muistan seisoneeni jo nelivuotiaana kuistin portailla tuijottamassa illan mustaan pimeyteen. Jokin siinä hetkessä vangitsi selittämättömällä tavalla mieleni ja sai rakastumaan samettisiin elokuun iltoihin. Pimeys ei pelottanut muutoin melko arkaa lasta vähääkään, vaan muistan kokeneeni kummallista turvallisuuden tunnetta, ikäänkuin olisin voinut kääriä tuon pimeyden peitoksi ympärilleni. Muistan vieläkin vahvana kukkien ja heinän tuoksut joihin meren haju sekoittui. Jossakin kaukaisuudessa elosalamat välähtelivät yhtä mustan ja hiljalleen aaltoilevan meren yllä....

Lapsuuden ja nuoruuden rajamailla vietin useita kesiä Kirkonmaan saarella Kotkan edustalla. Rakkaus mereen senkuin kasvoi ja vahvistui. Viimeisen kesän lopulla livahdin usein rantakallioille ensimmäisen ihastukseni kanssa istumaan pimeisiin iltoihin viattomasti käsi kädessä. Ja elosalamat välähtelivät taivaalla....

Aikuisuuden kynnyksellä, asuttuani jo pari vuotta Keski-Euroopassa, jossa samettisen mustat yöt olivat jokapäiväisiä,tavanomaisia, palasin kotinurkille muutamaksi viikoksi lomailemaan. Olin ilmoittanut tulostani perheelleni, mutta kun saavuin kotikaupunkiin, ei kukaan ollut vastassa, eikä kotona ketään. Perhettä odotellessa tein itselleni kasan maailman parasta herkkua, savuankeriasnäkkäreitä, ja asetuin pihakeinuun pimeään iltaan niitä nauttimaan. Siinä hetkessä tunteet kävivät melkoista ristiaallokkoa, riemua ja surua. Koin olevani jo irti kodista ja silti kaipasin olla vielä lapsi. Ja ympärilläni rakastamani elokuun lämmin samettiyö ja täysikuu taivaalla....

Viimeinen elokuu pohjoisessa Lapissa. Aivan kuun lopulla vielä kerran saaressa. Harvinaisen lämmin ilma, kirkas tähtien pilkuttama taivas ja täysikuu... Keski-ikään ehtineenä monien kokemusten koskettamana, elämäntien risteyksessä... Muistan, miten katkerasti itkin, kun ymmärsin, että oli vain yksi vaihtoehto mennä eteenpäin, eikä paluuta ollut. Hyvästelin kaiken rakkaan, saaren, järven ja sen ylle kaartuvan yötaivaan...

Matkatessani tänä kesänä Etelä-Suomessa heräsin näkemään luonnon vehreyden ja monimuotoisuuden, sen laji- ja väririkkauden jonka olin Lapin karun kauniissa luonnossa asuessani melkein unohtanut. Haistoin meren tuttua hajua ja kaipasin saarien sileitä kallioita niin, että sydämessä kipeää kävi. Ja elokuun lämpimiä samettiöitä, pimeässä leijuvia tuoksuja, elosalamia...

Ehkä on tullut aika ympyrän sulkeutua.

Helpottaa, helpottaa...

Nyt osaan kuvitella, miltä tuntuisi istua viikko muurahaispesässä...Kutina on ollut varmaan aika vastaavaa... Onneksi nyt helpottaa!!!

Sain lopulta ajan oman alueen teekoo-lääkärille torstaiksi. Toisin kuin päivystävä keski-ikäinen mieslääkäri Keskussairaalassa, tämä nuori naislääkäri teki suorastaan vaikutuksen rauhallisuudellaan ja asiaan paneutumisellaan. Hän oli jo etukäteen perehtynyt potilastietoihini ja kuunteli tarkkaavaisesti mitä minulla oli kerrottavana tilanteen kehittymisestä. Lääkäri sulki pois ruusun ja muutamat muut vaihtoehdot ja päätyi määräämään antihistamiinia suun kautta ja keskivahvaa kortisonivoidetta paikallisesti ihottumaan. On myös lupa ottaa yhteyttä, jos tilanne ei korjaannu odotetusti.

Tätä asiaa pohdittuani ja lääkärin kanssa keskusteltuani olen alkanut epäilemään, että kamalan ihottumani syypää onkin aurinko, jonka paisteesta olemme saaneet nauttia niin paljon heinäkuussa. Ihottumaahan esiintyy vain jaloissa alueilla, jotka olivat altistuneet auringon porotukselle, kiitos kaprihousujen. Enkä minä tyhmä ole käyttänyt aurinkovoiteita suojaamassa koipiani, "kun en ole ennenkään tarvinnut"... Siis ihan oma moka!

Kutina on heti helpottanut ja ihottuma hellittänyt, vaikkakin antihistamiinilla on myös oma sivuvaikutuksensa. Siitä johtuva väsymys saa nukkumaan 12 tuntia yhteen menoon ja tokkurainen olo jatkuu iltaan asti, kunnes on aika ottaa seuraava lääke... Tässä olotilassa mietin, mikä saa jotkut ihmiset tietoisesti hakemaan lääkkeillä tällaista "pöhnää". Minulle "ei kiitos", haluan toimintakykyni takaisin mhdollisimman pian.

Lämmin kiitos kaikille kommentoijille myötätunnosta ja hyvistä neuvoista. Ajatuksen voimahan on kuin lääkettä, ainakin mielelle!

Kaikesta huolimatta, heittäydyn vielä tänäänkin nauttimaan kauniista, kuumasta kesäpäivästä. Näitä ei liene enää monta jäljellä. Tosin, kokemuksesta viisastuneena, pidän kinttuni piilossa ja käytän aurinkovoidetta... Oikein ihanaa sunnutaita ja nautinnollista kesäpäivää kaikille!

Pogostan tautia, syyhyä vai ekseemaa.....

Huh hellettä, sanoi jänis pakkas.... Ehkä tämä menisi sen yhden renkutuksen piikkiin siitä, miten suomalainen tykkää pakkasesta kun helle valtaa maan... Nyt te varmaan ajattelette, että olen saanut auringonpistoksen tai muuten vain lopullisesti sekaisin. Vastahan ihanaa kesää ylistin... Minulla on valitettavasti pieni syy toivoa viileämpää, vaikka niin kovin tätä aurinkoista säätä rakastankin....

Niin, poikkesin siis reissullani Helsingistä mutkan Lappeenrantaan, Joutsenoon ja Anttolaan. Poikkeamisen käynnisti veljelleni tehty leikkaus jossa häneltä poistettiin kasvain. Kasvaimen laatua ei heti osattu sanoa ja ajattelin, että jos on sitä huonomman sorttista, on syytä käydä katsomassa velimiestä. Ja toki muutenkin... Onneksi ei sitten ollut sitä pahempaa... No, joka tapauksessa muutenkin turvoksissa olleeseen jalkaani nousi reissun jälkeen alkuviikosta punaisia pilkkuja ja kutina oli aivan kestämätön. Nyt se näyttää tuolta:



Soitin loppuviikosta lääkäriin ja kyselin, onko normaalia, että koipi on yhä näin turvoksissa, ettei tavallisia jalkineita pysty käyttämään. Olin lähinnä huolissani työkykyisyydestäni, koska tarkoitus on aivan pian mennä vanhusten palvelutaloon harjoitteluun, jos ei oikeaa työtä satu saamaan. Sainkin pikakomennuksen Lapin Keskussairaalan päivystykseen, koska lääkäri puhelimessa pelkäsi minulla olevan laskimotukoksen. No, ei onneksi ollut sitä, vain ylenpalttisesti kudosnestettä, niinkuin itsekin arvelin. Päivystävä lääkäri ei kuitenkaan nähnyt jalassani turkasesti kutiavaa ihottumaa vaan hänen mielestään koipi oli normaali ja turvotus kuului asiaan. Lupasi vielä, että turvotusta voisi kestää jopa vuoden!!!!! Lymfahoitoon sentään lähetteen antoi, mutta epäili vahvasti senkin vaikutusta....

Niinpä olen netistä etsiskellyt kaikki sienet, ekseemat, syyhyt ja bogostan taudit, jotka jotenkin viittaavat tähän hulluksi tekevään ihottumaan. Huuhdon jalkoja viileällä vedellä aina kun kutina käy sietämättömäksi. Kortisonista eikä antihistamiinista ole paljoa iloa ollut. Parhaan avun kutinaa rauhoittamaan olen saanut kiinasta tuomastani vihreästä (menthol-)litkusta ja jopa tiikeriöljystä. Lääkäriin en ole nyt kovin innokas menemään, mutta tietenkin pian on pakko.

Onko kenelläkään kokemusta tai tietoa tällaisesta??? Jos, niin pliiiiiissss, kertokaa! Kaikki neuvot ja tieto otetaan ilolla vastaan!

Ne kesäyöt...

"Voi pientä juhlijaa, aamu alkaa sarastaa..." Kello puoli kaksi yöllä näkymä Jätkänkynttiläsillalta Rovaniemen sydämessä. Voiko olla kauniimpaa (huoh!)...





Yöllisen kuvan nappasin kännykällä lähtiessäni kävelemään kotia kohti Ounasjokivarren ravintelista, jossa ystävättären kanssa istuimme perjantai-iltaa bluesia kuunnellen. Ei todellakaan voi moittia Papa George Bandin musiikkitarjontaa, mutta olen yhä - ja etenkin nyt- sitä mieltä, että bluesin ja jazzin kuuntelemiseen otollisin ympäristö on pienehkö, tunnelmallinen klubi tai vastaava... Ei kesäterassi eikä tanssilava...

Hupaisaa oli seurata myös yleisöä, lähinnä kaupungin kulttuuri- ja liike-elämässä vaikuttavia ihmisiä.Ei mitään kukkamekkoporukkaa, vaan rennosti ja rohkean persoonallisesti pukeutuneita mimmejä nahkarotseissa ja mustissa silmämeikeissä ja ruutupaitoihin vartensa verhoilleita miehenköriläitä. Reilusti keski-ikäisiä ja varttuneempia... Meno oli ihan mahtavaa, kansa jammasi ja piti hauskaa.

Sangria, jota erehdyimme tilaamaan oli sen sijaan valtava kannullinen vetistä litkua, mikä pettyneenä toki hörsittiin pahimpaan janoon. Haikeudella muisteltiin maailmalla nautittuja ihania sangrioita ja harmiteltiin, ettei tämän lajin kulttuuri ole tavoittanut paikallista ravintolaa. Hartaasti siinä toivoin, että nuorin tytär, joka kultsunsa kanssa suunnistaa huomenna Espanjaan, pääsee nauttimaan matkalla myös sangriasta, kaiken muun ihanan lisäksi....

Kotimatkalla hämmästelin, ettei edes metsäisillä paikoilla ollut lainkaan hyttysiä eikä mäkäräisiä. Eipä kyllä ollut muita kulkijoitakaan. Hiljaisuutta halkoivat vain tasaisesti toistuvat hälytysajoneuvojen piipaat. Ihanan leppoisa kesäyön tunnelma jatkui vielä kotona niin, ettei malttanut nukkumaan mennä ja unoset taisivat jäädä muutamaan tuntiin. Silti, aamun ihana ilma innosti houkuttelemaan poikien perheet lastenlasteni kanssa retkelle uimarannalle. Päivä lähes pilvettömältä taivaalta porottavassa auringossa makaamista kostautui aristavina, punoittavina käsivarsina. Sen siitä sai ja paljon hyvää mieltä lasten touhuja seuratessa!

Huomenna alkaa arki. Se tarkoittaa paluuta "pitää-elämään"... Pitää siivota, pitää tehdä anomuksia, pitää hoitaa vaikka mitä. Pitää, pitää, pitää... Vaan minäpä otan nyt kirjan käteeni, suklaata yöpöydälle valmiiksi ja heittäydyn sängylleni lepäämään... Arki saa vielä odottaa!

Kesän keskellä

(Cranen lempikukkia, kurjenmiekkoja...)

Paluu arkeen... Poissa on alkukesän apeus ja ahdistus, poissa huolet ja murheet. Eikä niiden karkoittamiseen tarvittu kuin parin viikon mittainen poissaolo kotinurkista... Palaavat aikanaan, epäilemättä, mutta yhä tuudittaudun huolettomuuteen ja keskikesän ihaniin iltoihin...

Kuvitelkaa itse, miltä viikkojen makoileminen kotivuoteella ja vaivainen liikkuminen pienessä asunnossa saa aikaiseksi ihmisessä. Sitä muuttuu yllättävän pian tyhjään tuijottajaksi, syrjäytyneeksi, omaa varjoaan ja muita ihmisiä säikkyväksi. Pienet vastoinkäymiset kasvavat vuorten korkuisiksi ja niiden edessä tuntee kertakaikkista voimattomuutta... Totta, täysin turhaa energian tuhlausta, mutta minkäpä itselleen mahtaa...

En lopulta joutunut evakkoon, kun lattian kuivattaminen onnistui asunnon alla olevan autotallin kautta. Nyt venytän pinnaani odottaessani remppamiehiä korjaamaan lattiaa ja rakentamaan maustehyllyä. Kaikki tähän asuntoon ja asumiseen kohdistuneet intohimot ovat laantuneet uusien tuulien puhaltaessa. Ajatukset kulkevat jo tulevissa ja niissä päätöksissä, joissa asuminenkin ratkeaa....

Jalkakaan ei parantunut aivan odotetusti. Haava tulehtui ja keppejä jouduin käyttämään pari viikkoa aiottua pidempään. Turvotus on yhä valtaisa. Se ei silti hidastanut kulkemista jalkaisin Pasilan lähialueella. Ihania puistoja, kadunpätkiä ja rakennuksia löytyikin. Eikä Tukholman Gamla Stanistakaan jäänyt paljoa näkemättä...


(Tuhkolman Gamla Stanissa kohtasimme toisia tonttuja..)

Kesämatkaani sisältyi lyhyt vierailu Lappeenrantaan rakkaan ja pitkäaikaisimman ystävättären luo ja pari päivää Joutsenossa veljeä ja siskoa tapaamassa. Helmenä matkalla oli tavata sisareni tytär ja hänen perheensä monien, monien vuosien jälkeen. Silkkaa iloa siis... Yllättävää, miten pariin viikkoon mahtuu paljon ihania kohtaamisia, pieniä ylellisiä hetkiä, kokemuksia ja elämyksiä, joita syksyn pimeinä iltoina muistella. Olen niistä hyvin kiitollinen!


(Hiekkalinna Lappeenrannassa)

Blogiin palatessa oli ilahduttava havaita, että muutama blogiystävä oli jo kaivannut. Kovasti myöhästyneet synttärionnittelut Utukka! Olet ihan 100% sunnuntailapsi:). Täällähän minä, Una! Entistä ehompana! Toivottavasti teille kaikille kuuluu hyvää ja kesänne tähän ehtiessä on ollut ihana, lämmin, aurinkoinen, elämyksellinen....

Ryntään heti huomenna lukemaan kuulumisianne, mutta nyt alan valmistautua iltaan mennäkseni kuuntelemaan bluesia Ounasjokirantaan..... Kesä jatkuu...