Vihdoinkin! Pitkän ja pimeäksi käyneen sydäntalven jälkeen maailmaan on ilmaantunut valoa. En tarkoita pelkästään luonnossa ja maisemassa tapahtuvaa valostumista, kun aurinko kiipeää päivä päivältä korkeammalle taivaankannella ja päivä pitenee. Ihanaa on ravistella murheen musta mieli ja huolten taakka omiltakin hartioilta ja kääntää katse päin elämää ja valoisampaa tulevaisuutta....
Tunnustan, että vaikka lokakuussa työttömäksi jäätyäni uskoin asioiden jotenkin järjestyvän, niin joulun alla oli jo vaikeaa löytää lohtua "elämä kantaa" - katsomuksesta. Laskuja alkoi kertymään pöytälaatikkoon ja tämän kodiksi tarkoitetun asunnon pitäminen alkoi näyttämään mahdottomalta. Vanha tuttu masennus iski kimppuun ja nakerteli iljettävillä hampaillaan ilon kirkkaat värit elämästäni.
Avoimia työpaikkoja ei kotikaupungissa vain ilmaantunut ja lopulta aloin katsella pääkaupunkiseudun työpaikkailmoituksia. Vuoden vaihteessa laitoin hakemukset muutamaan todella mielenkiintoiseen, vakituiseen paikkaan ja sainkin kutsun haastatteluun... Se sujui niin positiivisissa merkeissä, että sain heti kuulla olevani vahvoilla paikkaan. Olin innoissani ja koska jo aiemmin olin harkinnut muuttoa pääkaupunkiseudulle, olin henkisestikin valmis muutokseen.
Joskus elämä tuntuu nauravan röhönaurua ihmiselle. Ihmispolo saa rypeä murheen mustissa syövereissä ja sitten kun onni potkii, se potkii piikkareilla.... Lähes heti tuon haastattelun jälkeen sain puhelun, jossa kuulin saaneeni työpaikan kotona Rovaniemellä. Koska työ on määräaikainen, lupasin "nukkua yön yli" ja ilmoittaa päätöksestäni aamulla. Olisi ollut rohkeaa hypätä innostavaan ja mielenkiintoiseen työhön ja muuttaa jälleen kerran elämän suuntaa, mutta valitsin työn Rovaniemellä. Ilmoitettuani päätöksestäni sain jälleen lähes heti puhelun, jossa kutsuttiin haastatteluun toiseen paikkaan, sekin vakituinen, tavattoman kiinnostava työ. ..
Elämä on...!!!
Olkoonkin, että mieli on ollut maassa monien murheiden takia, mutta olen useasti "laittanut kädet kyynerpäitä myöten ristiin" kiitollisena siitä, että minulla on koira. Olemme tunkeneet säällä kuin säällä ulkoilmaan, tehneet päivittäin pitkiäkin lenkkejä ja haukanneet aimo annokset raitista ilmaa. Olen nähnyt pitkästä aikaa kuutamossa vaaleansinisinä hohtavat hanget, lumotut metsät ja valkeina haamuina loikkivat jänikset. Olen nähnyt auringon hyväilevän keltaisin sormin lumisia puita ja lumikiteiden kiillon ruohonkorsilla.... Olen kuullut lintujen sirkutuksen kuusen oksien alla ja tuntenut pistelevän viiman kasvoillani....
Tärkeintä onkin ollut lähteminen....!
"Nappinokka" on vähitellen ottanut minut emännäkseen ja vaikka vieläkin hetkittäin keskustellan siitä, kumpi on pomo, niin yhteiselo sujuu päivä päivältä mukavammin. Koira osoittaa kiintymystä ja minullakin oli sitä ikävä ollessani reissussa. Onneksi on ollut tämä aika käytettävissä totutteluun ja opetteluun. Voin rauhallisin mielin aloittaa maanantaina työt sillä tiedän, että koirani pärjää...
