maanantai 27. huhtikuuta 2009

Muuttaminen muuttaa.... ja Vappu valloittaa!

Hyvät hyssykät! Olisinko alkanut tähän jos olisin ajatellut järjellä, enkä tunteella? Tai siis... Muotoillaanpa kysymys uudelleen. Jos olisin muistanut, mitä tuskaa muuttaminen on, olisinko jättänyt muuttamatta.

Taitaa olla sama vastaus molempiin kysymyksiin. Kyllä!

Odotin niin kauan.... Odotus taisi kasvattaa myös toiveet suuremmiksi kuin todellisuus. Nyt palauttelen jalkani maan pinnalle. Kaikki on ihan hyvin. Sain mitä halusin. Hieman tilavamman asunnon toivomastani talosta, Vanhimman pojan perheen läheltä. Asuntokin on kylpyhuonetta lukuunottamatta täydellisesti rempattu...Upouudet valkoiset kaapit, pakasta vedetty hella, ihana tumma lattia ja ennen muuttoa vielä asennetaan sälekaihtimet...

Sitä en kyllä ymmärtänyt, miksi kaapistossa ei tiskikaappia lukuunottamatta ole astiakaappia, kattilakaapista puhumattakaan. Ja ruokia varten on n. 50 cm leveä yläkaappi neljällä hyllyllä. Sen sijaan kaapisto päättyy suureen siivouskomeroon, joka tietenkin on ehdottoman välttämätön asunnossa. Puhumattakaan puolta seinää peittävästä, isosta vaatekaapistosta.... Olisiko YIT:llä olleet miehet asialla?

Anteeksi kiittämättömyyteni!

Joka tapauksessa muutto vie tulevat päivät, enkä ehkä ehdi koneelle. Niinpä toivotan kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen:

Vallattoman Hauskaa Vappua!!!!


perjantai 24. huhtikuuta 2009

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa...

Pakinaperjantai, 126. haaste: Matematiikka




Jo laskentoon viittaava sanakin saa hikikarpalot nousemaan Ihmispolon otsalle. Muistojen usvasta nousee elämän ikuisena kummituksena Kiehuvan kansakoulun vaaleahiuksinen, tiukkailmeinen opettaja ja nenän edessä heilahteleva karttakeppi. Vaikka miten hyvin menestynyt ja elämässä aikaansaanut olisi, niin tämä mielikuva taannuttaa Ihmispolon heti pieneksi tyhmäksi koululaiseksi joka koettaa piiloutua pulpetin kannen taakse. Elämän halki on hän kuljettanut takaraivossaan saamaansa tuomion taakkaa: ”Sinusta ei tule koskaan mitään!”

Ihmispolo sai elämän eväiksi vahvan käsityksen siitä, ettei hän osaa laskea. Sehän tietysti näkyi monella tavalla, jos ei muussa, niin alati tyhjässä lompakossa ja miinuksille menevissä tilien saldoissa. Urasuunnitelmissakin oli huomioitava alat, joissa matemaattista osaamista ei arvostettu. Niinpä unelma akateemisesta koulutuksesta haihtui usvana tuuleen ja haaveet sairaanhoitajan, laborantin tai kaupan kassan työstä sai unohtaa. Mitä jäi jäljelle? Siivooja, autonasentaja, maalari, lastenhoitaja….

Hieman Ihmispolon sielua sentään hiveli eräs kokemus aikuisopiskelusta ja matematiikan kurssista. Tuolloinkin Ihmispolo oli asennoitunut matematiikan opiskeluun ajatuksella ”enhän minä kuitenkaan mitään osaa”. Päin vatsoin kuin muutamat kurssitoverinsa, jotka päiväkausia hiostivat itseään käymällä kurssitehtäviä läpi yhä uudelleen ja uudelleen, tavoitteena täydellinen suoritus, Ihmispolo suhtautui kurssiin jotensakin lunkisti. Tapahtui suoranainen ihme, Ihmispolo sai matematiikan tentistä kurssin parhaan arvosanan. Koskaan ennen sitä, eikä ikinä sen jälkeen hän ole osallistunut yhteenkään kokeeseen tai tenttiin yhtä vapaana paineista ja jännittämisestä.

Ihmispolo oli aina ollut ymmärryksessä, että osatakseen laskea, hallitakseen noita kirottuja, kiemuraisia numeroita, ihmisellä pitää olla tiettyjä ominaisuuksia. Tai vähintäänkin erilaiset aivot kuin mitä Ihmispololla. Matematiikkaan hän oli mielessään aina liittänyt lahjakkuuden, viisauden, älykkyyden, oppimiskyvyn. Lisäksi hän uskoi, että matemaattisesti lahjakkailla ihmisillä on loogista ajattelukykyä. Paljon myöhemmin, oltuaan pitkään työttömänä hän kaikenlaisten oppimista kartoittavien testien avulla tuli tietämään, että oli itse vahvasti visuaalinen oppija, joka oppii havainnoimalla ja tarkkailemalla. Tieto ei suuresti Ihmispolon itsetuntoa alemmuuden surkeasta suosta kohottanut.

Mutta eräänä aurinkoisena päivänä Ihmispolo eksyi Helsingin yliopiston Soveltavan kasvatustieteen laitoksen nettisivuille. Siellä hän juuttui lukemaan matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen didaktiikan professori Erkki Pehkosen näkemyksiä matematiikan opettamisesta ja matemaattisesta ajattelusta. Pehkonen sanoo mm, että matemaattiseen ajatteluun liittyy oleellisesti luova ajattelu ja että ”Matematiikka ei ole vain laskemista, vaan opetuksen päämääränä pitäisi olla myös ymmärtäminen”. Yhtäkkiä Ihmispololle valkeni, ettei hän olekaan tyhmä ja matemaattisesti lahjaton, vaan itsensä ja oppimiskykynsä väärin ymmärtänyt. Tämä tieto oli kuin muhevaan multaan kylvetty siemen, joka alkaa kasvamaan mielen maailmassa runsasoksaiseksi puuksi. Mutta sehän onkin jo sitten toinen tarina….

torstai 23. huhtikuuta 2009

"Autiona katu öinen nyt valvoo..."

Valokuvatorstain 129. haaste, aiheena autio

"... unisena, lyhty loistetta luo...", lauloi Tamara Lund.





Ja tässä vielä Runotorstain 129. haaste samasta aiheesta:


kenkien kopina seuranani
autiolla kadulla
päätän

pyyhin jälkesi erämaan hiekasta mustat
muistojen tomut perkaan
sieluni maan ilon
kyynelillä kastelen onnen
siementen kasvaa

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Viikko kuin hyökyaalto...

Tiedättehän, millaista on kun viikkoihin ja kuukausiin ei tapahdu juuri mitään, mutta kun alkaa tapahtua, on kuin hyökyaalto lähtisi liikkeelle....

Äkkiä huomaa kevään valoisuuden tulleen ja huijanneen...Päivät ovat pidentyneet aivan huomaamatta. Yhtälailla hämmästyy huomatessaan, että meneillään on jo puoliyö, kun yöpuu kutsuu... Ihana kevätillan valo.

Tänään oli huikean kirkasta ja lämmintä. Tuulikin pysytteli vaihteeksi poissa. Sunnuntaisen myrskyn aikana näin rappukäytävän ikkunasta, miten viereisen urheilukentän katoksesta nousi valtaisa kattopelti ilmaan kuin höyhen, leijui siellä hetken ja rysähti sitten maahan. Vaikuttava näky.

Viimeiseen viikkoon on mahtunut muutenkin tyyntä ja myrskyä. Perinnönjakoon liittynyt stressi ja jännitys laukesi vihdoinkin perjantaina jakosopimuksen allekirjoittamiseen. Sisar miehineen saapui jälleen paikalle Etelä-Suomesta. Onneksi nytkin suuret puheet ja uhkaukset laantuivat ponnettomaan vanhojen ja väärien käsitysten kaiveluun. Äidin korut saatiin jaettua rauhanomaisesti ja mielestäni tilanne huomioon ottaen oikeudenmukaisesti. Tilaisuuden päätyttyä kävelin suoraan Hemingway'siin ja palkitsin itseni calvadoksella. Ansaitusti!

Työ- ja elinkeinotoimisto laittoi suuressa viisaudessaan tämän työttömän valmennukseen, opettelemaan työnhakua. Jotensakin turhauttavaa. Onneksi valmennus tapahtuu pääosin itseopiskeluna, mikä tarkoittaa kotona tietokoneella istumista. Vielä suurempi onni on, ettei minun tarvinnut etsiä työpaikkaa, joka olisi huolinut minut viikoksi ihmettelemään ja pyörimään työntekijöiden jaloissa. Sen sijaan saan rakennella yrityssuunnitelmaa, vaikken koskaan yrittäjäksi alkaisikaan. En edes yritä miettiä, onko tässä järkeä.

Tämän viikon sisällä olen myös allekirjoittanut vuokrasopimuksen ja kaikki valmistelut muuton käytännön toteuttamiseksi on tehty. Voin siis viikonloppuna aloittaa pakkaamisen. Lisäksi olen viettänyt lukuisia tunteja tietokoneella hoitaen nimen- ja osoitteenmuutokseen liittyviä asioita tai käynyt tilaamassa erinäisen määrän uusia kortteja.

Niinpä niin. Tällä viikolla posti on tuonut vuotuista rakkauspostia verottajalta. Joudun maksamaan lisäveroa, tosin melko vaatimatonta, lyhyestä työrupeamasta viime vuoden alussa opiskelijaverokortilla. Posti kantoi myös Lapin Keskussairaalasta tiedon pääsystä jalkaleikkaukseen heti muuton ja vapun juhlimisen jälkeen. Sehän sopii minulle.

Melkoisen tapahtumarikas viikko, eikö totta! Paras on kuitenkin vielä kertomatta. Sain eilen suuresti ilahduttavan ja mieltä liikuttavan puhelinsoiton vanhalta, todella hyvältä ystävältä. Hyvin kauan sitten Sveitsissä ystävystyin Lapista kotoisin olevan tytön kanssa ja eräällä talvilomalla tulin häntä tänne pohjoiseen tervehtimään. Sillä matkalla, Kemijärven jäällä kaamostaivasta ihastellessani sain päähäni, että minäkin haluan Lappiin. Ja Lappiin tulin, saman ystäväni avulla. Elämä kuljetti ystävät eri suuntiin, viime tapaamisesta on 25 vuotta ja viime puhelustakin parikymmentä vuotta. Ajatuksissa ystävä on kuitenkin usein ollut, etenkin käytyäni Sveitsissä "vanhoilla jäljilläni". Nyt tuo ystävä siis soitti. En voi olla ajattelematta, että jälleen yksi ympyrä on sulkeutunut.

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Nimettömyyden loppu

Pakinaperjantain 125. haaste Nimetön

Nimetön on varsin monimerkityksellinen sana. On nimettömiä ilmiantoja, kirjeitä, puheluita. Yksi sormistakin on nimetön. Jollei muista nimeään niin voi tuntua nimettömältä. Entä silloin kun ei ole vielä saanut nimeä. Tai ottanut.


Aika ajoin minäkin istahdan lempituoliini vaipuakseni mitääntekemättömyyden autuaaseen olotilaan. On mukava sulkea silmät ja antaa ajatusten lennellä omilla teillään, ihmetellä maailman menoa ja tapahtumien kulkua. Hyvin vähällä viisaudella ja naisen logiikalla varustettuna pohdinnoista ei synny suuria oivalluksia eikä atomeja pilkkovia ideoita, vain tavallisen pientä vilskettä aivojen alueella. Onneksi olen saanut vilkkaan mielikuvituksen armolahjan…

Mieltäni on aina kiehtonut kieli, sen syntyminen ja kehittyminen. Muistan lapsenakin kuvitelleeni, miten luolaihmiset alkoivat äänteillä ja viittomilla ”merkitsemään” kanssaheimolaisiaan, elinympäristöään, tarvekalujaan, riistaeläimiä. Luulen jo melko nuorena ymmärtäneeni miten äänteet vakiintuivat tarkoittamaan tiettyjä asioita ja kehittyivät vuosituhansien varrella sanoiksi.
Nykyihmisen sanavarasto on valtaisa. Kaikelle on nimi, parhaille monta. On suoria nimiä, kiertoilmaisuja, hellittelynimiä ja haukkumasanoja. Ei tarvinne edes mainita, mitkä ihmisen ruumiinosat ovat kerryttäneet monipuolisimman sanaston…

Jossakin vaiheessa kehityshistoriaansa ihminen on ryhtynyt käyttämään itsestään ja toisista nimiä. Näin on luultavasti tapahtunut, jotta ihmiset ovat voineet erottaa toiset toisista. Selvyyden vuoksi. Nimittelyn tarpeeseen on ehkä liittynyt ihmisten määrän lisääntyminen, asumisen vakiintuminen, yhteisöjen syntyminen ja maanviljelyksen myötä tarve merkitä maanomistusoikeutta...

Yhteiskunnan kehittymisen myötä nimi on merkinnyt asemaa ja arvoa yhteisön jäsenenä, nimettömyys osattomuutta, arvottomuutta. Nimettömyys on voinut myös olla rangaistus, jonka tarkoitus on ollut sulkea ei-toivottu henkilö yhteisön ulkopuolelle. Olemattomaksi vaiettu! Ihminen on osannut olla julma toiselle jo aikojen alusta, ei vain nykyisenä koulu- ja työpaikkakiusattujen luvattuna aikakautena...

Meidän kristilliseen uskontoon nojaavassa kulttuurissamme ihmiselle useimmiten annetaan nimi pian syntymän jälkeen pyhässä kasteessa. Kirkkoon kuulumattomat antavat lapselle nimen joka kirjataan väestörekisteriin. Joissakin vanhoissa kulttuureissa, joissa elämä ja kuolema käsitetään osana maailmankaikkeuden kokonaisuutta, on tapana nimetä ihminen uudelleen tämän elämän eri vaiheissa. Näissä harvoissa vielä hengissä olevissa kulttuureissa ihminen luopuu nimestään kuoleman kautta. Itseäni viehättää kovasti Australian aboriginaalien tapa lakata mainitsemasta ihmistä nimeltä tämän kuoleman jälkeen. He ajattelevat, että ihmisestä jää muisto, joka elää tarinoissa ja lauluissa. Se riittää…

Pääsin vihdoin tämän ajatusleikin loppuhuipentumaan. Erotessani reilut kaksi vuotta sitten tarkoitukseni oli muuttaa sukunimeni. Asia kuitenkin jäi, koska harhaisesti luulin, että nimenmuutos on aina maksullinen toimenpide, johon köyhällä opiskelijalla ei yksinkertaisesti ollut varaa. Viime viikonloppuna surffailin tyttären kanssa puolihuolimattomasti Maistraatin nettisivuilla. Tytär siellä näppärästi täytteli puolestani nimenmuutoslomakkeen ja ennekuin ehdin edes henkäistä, hän oli sen jo lähettänyt eteenpäin. Näin päättyi henkinen nimettömyyteni ja alkoi uusi uljas elämä!

torstai 16. huhtikuuta 2009

Saapuminen

Runotorstain ja Valokuvatorstain 128. haaste: Saapuminen

Kävin pääsiäisenä todistamassa kevään saapumista pääkaupunkiseudulle. Se näkyi muuttolintujen runsaassa määrässä ja kuului kaikkialla iloisena sirkutuksena. Lintuja en onnistunut kuvaamaan, mutta Tallinnassa ihastelin krookuksia. Siellä kevät olikin hieman pidemmällä. Arvatkaapa vaan, oliko Lapin tytöllä lämmin....
Runo ei liity kuvaan muuten kuin symbolisesti, mutta yhdenlaista saapumista siinäkin kuvataan.






Kunnianarvoisa valtion päämies
tervetuloa
olemmekin jo Teitä odottaneet
antakaahan kun autan Teitä astumaan alas kulkuneuvostanne
noudattaaksenne protokollaamme
tervehtikää hallitusti mutta sopuisasti isäntiänne
vastaanottokomiteaanne nyökytelkää armeliaasti yleisölle lehdistölle
ottakaa vastaan aidosti ilahtuen lapsen ojentama kukkakimppu
edetkää pitkin punaista mattoa
tässä kohden ottakaa vastaan sotilaallinen tervehdys ja tehkää kunniaa
mitä, onnutteko te
astelkaa varoen että ette kompastu sillä se olisi noloa
meille sekä teille

Kas niin, olette nyt saapuneet perille

Hyvinhän se meni



Jälkiviisautta: Kovin vaaleana näkyy kuva tässä. Harmi, mutta olkoon!

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Pääsiäistä!

Nythän on niin, että... Otan varaslähdön pääsiäisen viettoon! Junailen nimittäin huomenna Helsinkiin ja liitelen kotiin ja koneelle vasta viikon kuluttua. Olisi aikomus nauttia pääsiäisestä, keväisestä Stadista ja kulttuuristakin pienin annoksin...

Niinpä, tämä on kaikille blogiystäville:






Tanssikoon aurinko taivaalla
kohta lentävät noidat täysikuun
paisteessa ja voi
mitä taikoja tehden

pienet pääsiäsipupuset kätkevät
suussa sulavia suklaamunia
tyynyn alle
kurkista vaikka

Pääsiäisen taikaa eikä tarvitse
kuin uskoa

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Tämä on....

Tässä vastaus valokuvatorstain haasteeseen: Mikä tämä on?

Monet arvasivatkin, että kyseessä on purkki. Pari vuotta sitten tähän taloon muutettuani sen kirpparilta eurolla ostin. Siinä ei kuitenkaan kahvia säilytetä. Se on nimittäin rahalipas, johon pudotan kukkaron ja taskujen pohjilta kaikki joutilaat 20-senttiset. Pyykkipäivinä niitä sieltä noukin ja syötän ahneelle automaatille, joka laittaa pesukoneen hyrskyttämään....



lauantai 4. huhtikuuta 2009

Mikä tämä on???

Valokuvatorstain 126. haaste: "Mikä tämä on?"


Osallistun tämänkertaiseen haasteeseen tällä kuvalla. Saa arvata, mistä on kyse!!!

Mikä tämä on

Runotorstain 126. haaste; Mikä tämä on?




Mikä on tämä
tunne
kuin syvässä vedessä hukkua
yläpuolella vihreän liikkuvan kalvon läpi samea aurinko

Mikä tämä on
tällainen
jokaisessa lihaksessa, nivelessä, luussa syövyttävä
kipu päässä ja sydämessä
ja sydämessä kaikista pahin

Mikä on tämä
suru
vesien virrata silmistä koskina
vuolaina virtoina punaisiksi rumiksi
vääntynein kasvoin

Mikä tämä on
kaipaus
sielun rikkova yksinäisyys avuton ikävä
toiseen ihmiseen